Sekä ajeli sen tempun tehtyään edelleen taakseen vilkaisematta.
Miesparka sai punaiset naarmut naamalleen ja hölmistyi niin pahanpäiväisesti, ettei hyvään aikaan osannut muuta kuin ihmetellä. Ja kun hän sitten meni valittamaan santarmeille, niin nämä hänelle nauramaan ja neuvomaan, että ensi kerralla hänen pitää seistä smirnassa, kun Jakov Martinovitsh suvaitsee ajella ohi.
— Vot, se siull hjuva tjekemas, oikke hjuva! Sinu olemas durak, a Jakov
Martinovitsh olemas barin!
Niin selittelivät santarmit suomea tavoitellen ja vilkuttivat silmää ympärille keräytyneille hevosmiehille. Santarmit olivat kaikki Jaakon sajutovereja. Mene niille vaivojasi valittamaan!
Majapaikassa ei Jaakolle enää naureskeltu.
Hän oli nyt toisten veroinen, vieläpä monia etevämpi, ja itse Salamon Hakuli alkoi osoittaa Jaakolle ystävyyttä. Kehuskeli häntä toisille hyvänä esimerkkinä ja julisti aina tietäneensä, mikä mies Jaakko oli, kun vain viitsi unen silmistään karistaa.
— Se Mari se on tämän Jaakon pannut joutavia ujostelemaan. Se on semmoinen kyliä kartteleva ihmiskaihi, ja tämä Jaakko kulkee liiemmäksi sen hamosten lumoissa.
Niin selitteli Salamon tavallisella kursailemattomuudellaan. Toiset hyväksyivät piloja pannen nämä selitykset ja kehoittelivat Jaakkoa unohtamaan mielestään kotoväen, kun oli kerran jouduttu elelemään näin verrattomissa artteleissa.
Jaakkoa harmittivat nämä kehumiset ja nämä neuvot. Hän oli aina työmaalta palattuaan huonolla tuulella, tunsi itsensä läpiväsyneeksi kuin näännyttävän raadannan perästä, ei jaksanut millään toisten ilonpitoon innostua.
Toiset maistelivat ahkerasti iltapuhteiden kuluksi, maistelivat sekä omassa majapaikassa että alkoivat pian kulkea myös kylällä huristelemassa.