Jaakosta alkoi tuntua vallan oikealta, että koetti hyötyä niin paljon kuin mahdollista keinoista välittämättä. Sitä oikeammalta se hänestä tuntui, kun hän aikoi käyttää ansionsa toisella tavoin kuin kaikki muut, aikoi panna ne hyötyä tuottavaan yritykseen, huvilan rakentamiseen.

Siitä syventyi Jaakko taas huvilasuunnitelmaansa, kävi yksityiskohdittain läpi sen kaikki rakennusvaiheet ensimmäisen hirren kaatamisesta vihoviimeiseen kuistikon koristenäpräykseen asti. Kiihkeästi hän sen ohella laski edessä olevia sydäntalven viikkoja ja arvioi, miten paljon ennättäisi säästää, jos joka viikko pääsisi sataan ruplaan asti.

Ja miten olla, alkoi Jaakosta tuntua, ettei sadan ruplan viikkopyydöillä ehkä säästyisikään niin paljoa, kuin huvilan rakentamiseen tarvittiin. Siitä tietysti pani mieleen poltteen, että pitäisi ansaita enemmän, pitäisi osata kohottaa viikkopyytönsä niin korkealle kuin mahdollista.

— Parempi pitää varansa, ettei huvila jää vesikattoon!

Tällä tavoin kulutti Jaakko iltakaudet, aivan kuin erakko, lihansa himoja kuolettava pyhimysmunkki; joka taivaan tiellä kilvoitellakseen kurkistelee ikkunoista synnin loassa rypevien maailman lasten orgioita sekä menee sitten yksinäiseen koppiinsa ja ruoskii siellä rukouksia höpisten ruumiinsa verille.

Päivisin oli Jaakko toinen mies, kestitsi pomoja, puijasi häikäilemättä ryssän ruunua. Kulki leimana ja rohkeana, patterityömaan hyrisevän hopeamyllyn kieputuksen huumaamana, monasti myös pirtuhöyryistä humaltuneena.

Tämä kaksoiselämä kulutti miestä, löi hyvin pian leimansa Jaakon ulkonäköön. Kasvonpiirteet laihtuivat, silmiin tuli melkein vauhko katse, suupielet usein oudosti vavahtelivat.

Mutta menestys oli Jaakolla hyvä. Jo toisessa viikkotilissä hän tavoitti Salamon Hakulin ja kolmannessa hän meni kaikkien kyläläistensä edelle.

Se herätti yleistä hämmästystä Peräkylän arttelissa. Jaakko Vesteristä alettiin katsella ihailulla, ja kaikki utelemaan, millä keinoilla hän oli pomojen mielet niin tyyten puolelleen taivutellut.

Mutta Jaakko ei ruvennut liikoja selittelemään. Naurahti vain tylysti ja virkkoi: