Se oli hauskaa työtä. Rönsyistä alkoivat jo työntyä esiin lihavat, vehreät lehtisilmut. Ne olivat kuin pulleat pikku kätöset, jotka kapaloistaan vapaiksi ponnistellen ahnaasti tavoittelevat ehtymättömiä äidin rintoja. Mari kosketteli niitä hyväillen, hellävaroen ja varoitteli ehtimiseen, etteivät pojat vain innoissaan repisi niitä kuivuneiden lehvien ja haarojen mukana.
— Kyllä me osaamme varoa, vakuuttelivat pojat kilpaa kumpikin oman penkkinsä äärestä.
Kauniiksi tulivatkin penkit puhdistamisen jälkeen. Ne olivat kuin silmänsä pesseet talven liasta, niinkuin Mari nauraen selitti.
Kun oli muutama penkki mieheen puhdistettu, käytiin taas kuokan varteen käsiksi, ja reippaasti sujui työ. Martti, joka oli viidennellätoista ja rotevakasvuinen, pystyn tässä tehtävässä jo hyvin äitinsä rinnalle. Kolmannellatoista oleva Lauri-poika oli kasvultaan hennompi, ja niinpä äiti hänelle ehdotti, että hän jäisi kokonaan penkkejä puhdistamaan. Sen ehdotuksen otti Lauri kuitenkin suoranaiseksi loukkaukseksi: Kyllä hän muka pystyi siihen työhön, mihin toisetkin.
No eihän siinä silloin auttanut. Laurille valikoitiin vain kevein kuokka. Ja vaikk'ei mies ollut oikein sen varren mittainen, niin sitkeästi hän ponnisteli ja kaunista jälkeä teki.
Parin ensi päivän jälkeen tuntui kyllä aamusella puutumusta jäsenissä, mutta Mari neuvoi poikia pellolle mentyä ensi aluksi hiukan painimaan ja telmimään, ja siinä kyllä jäsenet vertyivät.
Niin aherrettiin kokonainen viikkokausi, ja sen lopussa oli komea rivi pitkiä, kauniita penkkejä kylvölle ja istutukselle valmiina. Niiden ojat olivat linjasuorat, ne oli ensin kuokittu ja möyhitty sekä lopuksi haravalla siivottu ja puhdistettu, niin ettei etsimällä niistä olisi voinut löytää yhtä ainutta kovaa paakkua tai hienontamatonta lantakokkaretta.
Seuraavalla viikolla jatkettiin kuokkimistyötä. Mutta siinä sivussa alettiin jo iltapäivisin kylvää aikaisempien keittiökasvien siemeniä, joista toivottiin varhaista kevätsatoa.
Mari kiirehti tätä kylvötyötä sen vuoksi, että hän aikoi tänä kesänä jo kevätpuolesta lähtien ruveta myymään vihanneksia ympäristön huvila-asukkaille. Se sisältyi hänen suunnitelmaansa. Hän tiesi ukko Arttemin sillä kaupalla joka kesä ansaitsevan suuret rahat, mutta tänä kesänä ei Arttemi mitenkään kykenisi tyydyttämään kaikkien tarvitsijoiden vihannesnälkää. Kyllä hänellekin jäisi omat ostajansa, eikä Arttemin tarvitsisi yhtään kadehtia hänen kilpailuaan.
Harvinaisen suotuisa olikin tämä kevät. Jo tällä toisella viikolla hävisivät yöhallat kokonaan, ja ilma muuttui keskipäivän aikaan niin lämpimäksi, että olisi luullut kesäkuun päivien käsissä olevan.