Ja iltapäivällä, kun ilma vähän viilentyi, lemusi kuokitulla pellolla hyvin lannoitettu multa voimakkaasti, hedelmällisyyttä uhkuen, aivan kuin siementä kaivaten ja odottaen. Se lämmin maaemon hengitys sai Marin ajattelemaan, että pian olisi aika ryhtyä myös taimia istuttamaan.
Varsinkin eräänä iltapäivänä muuttui mullan tuoksu puoleensa vetäväksi. Silloin oli aamupäivällä tullut lämmin sadekuuro, ja kun sen perästä aurinko selkisi täydeltä terältään heloittamaan, tuntui maaperä olevan aivan pakahtumaisillaan kosteasta hedelmällisyydestä.
Mari ja pojat vetivät kilvalla sitä lemua keuhkoihinsa, ja he tunsivat siitä virtaavan ja viriävän suoniinsa uuden, selittämättömän elämänilon: Työ tuntui heistä leikinteolta, kuokka heilui itsestään, ja hyväillen kosketteli sen terästä lennähtelevä lämmin multa heidän paljaita jalkojaan. He tunsivat sitä samaa, mitä jokainen maanmuokkaaja lämpimän keväisen sateen jälkeen on jo aikojen alusta tuntenut. He tunsivat maa-äidin lempeän, hyväilevän kutsun, jonka tenhovoimalla se kiinnittää oikeat, rehelliset lapsensa katkeamattomin sitein itseensä, sytyttää kylväjän sydämeen toivon ja horjumattoman elämänuskon, saa sen luottamaan siunatun sadon tuleentumiseen.
Nähtävästi oli ukko Arttemi joutunut saman lumouksen valtaan, sillä jo hyvissä ajoin iltapäivällä näkivät Mari ja pojat hänen ilmestyvän korkean raja-aidan portin raosta ja kiiruhtavan touhussaan heidän luokseen. Hikinen oli vanhus ja hengästynyt, mutta nuoruuden tuli loisti hänen silmistään, kun hän murteellisella suomellaan toimitti, että tänä iltana on aloitettava taimien istuttaminen ja siksi on laitettava kaikki siinä puuhassa tarvittavat vehkeet kiireimmän kaupalla kuntoon.
Arttemin käynti johtui siitä, että hän jo syksyllä oli luvannut lavoistaan taimet myös Marin kasvimaan tarpeiksi. Vastapalvelukseksi oli Mari sekä syksyllä että kevätpuolella autellut Arttemia taimilavojen hoitamisessa, joten niiden tuotteet olivatkin siis tavallaan yhteistä tavaraa.
No pianhan Marilla ja pojilla olivat taimivasut ja kastelukannut reilassa, jo puolisen tunnin kuluttua oli istutustyö täyttä vauhtia meneillä. Arttemi itse irroitti ylen varovaisesti taimet lavoista sekä omien apulaistensa että Marin ja poikien odottaviin vasuihin. Vasut lykättiin sitten työntökärryillä kasvimaalle, ja niin alkoi itse istuttaminen.
Se oli huolella tehtävää työtä. Ohkaisella palikalla pistettiin ensin pitkä rivi toisistaan yhtä kaukana olevia, parahiksi syviä reikiä pehmeäksi muokattuun ja sileäksi tasoitettuun penkkiin. Niihin sovitettiin sitten taimet varovasti, jott'eivät juuret menneet ruttuun, ja lopuksi paineli istuttaja sormillaan mullan kevyesti taimien ympärille.
Kun kokonainen penkki oli saatu istutetuksi, kasteltiin se voimakkaalla lantavedellä, ja aivan hyvin voi huomata, miten taimet silloin terhistivät hennot lehvänsä pystyyn. Ne näyttivät iki-ihastuneilta uuteen olinpaikkaansa, jossa niillä oli tarpeeksi tilaa juurilleen ja ilmava ympäristö kasvunhaluisten lehviensä levittelemisalaksi. Lavoissa ne olivat saaneet kasvaa vieriviereen ahdettuina, niin että lopulta pakkasi ihan tukehuttamaan.
Istutustyössä aloitettiin taas viimekesäinen kilpailu. Mari ja pojat istuttivat kukin omat penkkinsä, ja niitä päätettiin sitten itsekukin myös pitkin kesää vaalia, huolehtia niiden kitkeminen ja kasteleminen. Mari kyllä jakeli ehtimiseen ohjeita pojille, varsinkin Laurille; hän pani Laurin istuttamaan viereiseensä penkkiin, jotta voi paremmin valvoa hänen työtään. Ja kun Mari aina sai oman penkkinsä ensimmäisenä valmiiksi, autteli hän Lauri-pojua. Siitä Martti välistä puolileikillä, puolitodella valittamaan:
— Mitä sinä, äiti, aina avustat Lauria. Eihän Laurille sillä pelillä tule yhtään nimikkopenkkejä, ne on teidän yhteisiä.