— Eipähän sattunut! Soidinsaari se on nimeltään, eikös olekin soma nimi?
Oli se sointuva nimi, ja minä aloin udella Kaisulta, mitä muuta siellä vielä oli.
— Siellä on meillä pieni karjamökki.
Karjamökki! Se oli siis heidän omaisuuttaan, tuo uljaana näkyvä saari.
Ja heillä oli siellä karjaa ja soma karjamökki.
Niin heillä oli, alkoi Kaisu selitellä. Kotona heillä oli vain pienet peltotierat eikä paljon mitään muuta kunnollista maata. Mutta tuolla Soidinsaaressa heillä oli niittyjä ja hyvää laidunmaata ja siellä pidettiin heidän karjansa kesäisin. Kotona heillä oli ainoastaan kaksi lehmää, mutta siellä oli viisi. Ja sitten olivat kaikki vasikat ja lampaat myöskin siellä.
Kukako siellä oli niitä lehmiä hoitamassa? Kuka milloinkin, olihan heillä naisväkeä niitä hoitamaan. Tällä viikolla oli Helvi sisko, joka oli heistä kaikista vanhin, mutta sitten saivat taas he toiset mennä vuoronsa mukaan.
— Ja milloin sinun vuorosi joutuu?
— Sitäpäs et arvaa!
— Sanohan, joko ensi viikolla?
— Mitäpäs sinä sillä tiedolla.