V
Meillä on ollut ensimäinen tilipäivä.
Tilipäivä on aina suuri merkkitapaus Koitereen malminnostajan elämässä. Möhkön ruukin pikku hinaaja, malmimiesten rahalaiva, tulee silloin pari proomua perässään kiertomatkalle, kerää ympäri Koitereen kaikkien malmilauttueiden varastot ja suorittaa samalla tilityksen.
Me saimme runsaasti rahaa. Kun kassa tasattiin, tuli siitä joka miehelle sievoinen tukku kauniita uudenuutukaisia setelejä ja helisevää hopeata. Ei minusta vielä elämässäni mitkään rahat ole niin arvokkailta tuntuneet kuin nämä rahat, jotka olin ansainnut rautamalmilla. Ne olivat minun mielestäni kuin ihmiskunnan näkyvä kiitollisuudenosoitus siitä, että olin etsinyt salatuista kätköistään sitä sivistyksen siementä, jota ilman kansojen elämä olisi niin raskasta ja vaivaloista.
Se oli siis aivan erikoinen merkkipäivä, tämä ensimäisen tilityksen saaminen. Ja sitten tuli myös Hiislahden Huurinainen käymään meidän lautalla. Kun Koitereen pienissä rannikkokylissä ei ole juuri ainoatakaan kauppasaksaa, niin Huurinainen on jo kauan aikaa ollut Koitereen malmimiesten tavaranhankkija. Aina tilipäivän jälkeen hän tulee suurella viisilaitaveneellään, joka on ahdettu täyteen kaikenlaista tavaraa ja jossa on oikein valkoinen mastopurje. Siitä se jo kaukaa tunnetaan, ja myös rannikkokylien naisväki rientää silloin Huurinaisen veneelle tekemään pikku ostoksiaan. Niinpä siis tuli Huurinainen meillekin vieraaksi ja päivän kunniaksi oli meillä oikein pienet tanssikemut siinä tasaisella rantakalliolla. Naisväkeä tuli monta venekuntaa ostoksille ja niin antoi pelimanni viulunsa laulaa.
Kiviharjun tyttäret tulivat myös meidän tilipäiväiloihin ja heillä oli mukanaan kaksi serkkuaan, veli ja sisar, jotka kuuluivat olevan jostakin kauempaa Uimaharjun puolelta kotoisin. Kaisu se näin esitteli vieraansa ja selitti, että tuskin he muuten olisivat tulleetkaan, vaan pitihän näiden vieraiden nähdä malmilautta. Ja sitten, oli heillä vähän muutakin asiaa, äidille piti tehdä pikku ostoksia.
Se Kaisun serkkumies osti Kaisulle kauniin silkkihuivin Huurinaisen varastosta. No siinä nyt ei olisi ollut mitään, saihan hän sukulaismies tietysti sellaisen pikku lahjan Kaisulle antaa. Mutta kun hän antoi tämän lahjansa sillä tavoin, niin itsetietoisen näköisenä, kuin olisi ollut maailman luonnollisin asia, että tämä kunnia lankesi hänen osalleen, juuri hänen eikä kenenkään toisen. Tämä itsetietoisuus minua närkästytti, mutta minä koetin niellä harmini.
Annikki sai myös lahjahuivin, meidän Hilpakselta. Hilpas näkyy jo iskeneen silmänsä Kiviharjun ylpeään tyttäreen, eikä Annikkikaan näy olevan aivan välinpitämätön. Pitkin päivää he kuhertelivat ahkerasti ja Annikille Hilpas lahjansa osti.
Mutta Hopeasaaren Hilmalle ei kukaan lahjaa ostanut, vaikka Hilma olikin tänä päivänä meidän emäntämme. Me näet tarjosimme kaikille vieraille kahvikestityksen ja Hilma keitteli meille kahvia suurella pannullaan siinä tuohimajan edessä olevalla kotialttarilla.
Se oli tietysti nolo asia, että meidän emäntämme jäi ilman lahjaa, kun kaikki toiset tytöt saivat. Niinpä siis minä menin Huurinaisen veneelle ja valikoitsin sieltä huivin. Sattui löytymäänkin oikein kaunis huivi ja sen minä vein Hilmalle, kääräisin takaapäin hänen kaulaansa ja sanoin, että hän oli aivan yhtä hyvä saamaan tällaisen pikku lahjan kuin toisetkin.