— Pääsee sieltä, mainiosti. Ei tämä saari mantereeseen kiinni kasva!
Sepä oli hyvä asia tietää, että pysyttiin mantereesta erillään. Rajat piti olla selvät ympäriinsä, sitten tämä saari oli niinkuin olla piti, oikea muusta maailmasta eristetty onnensaari, löytöretkeilijän unelmoima saari.
Kaisu punastui ja loi silmänsä maahan. Ja sitten me läksimme alas, sillä siellä somassa aittamökissä odotti se luvattu marjamaito..
VII
Ah, ystäväiseni, kaunis ruskeasilmä, minkä paikan oletkaan vallannut sydämessäni! Jo toisen kerran olen ollut luonasi Soidinsaaressa ja nyt sieltä palattuani muistelen tätä matkaani, muistelen sinua.
Ei minulla ole vähintäkään halua mennä nukkumaan, vaikka aamun aurinko jo raottaa silmäänsä Liuskavaaran takaa, vesillä karehtii aamutuuli ja hienoisena häilyvä yön usva alkaa Liuskalahden suulta haihtua. Mitä minä nukkumisesta, minä olen suudellut sinua, suudellut ensimäisen kerran, monta kertaa, ja ne suudelmat korvaavat minulle monta valvottua yötä. Jokainen niistä erikseen korvaa monta yötä ja jokainen kauniiden silmiesi katse korvaa myös paljon, hyvin paljon.
Mitä minä nukkumisesta! Tuolla tuohimajassa kuorsata jyristävät kilpaa vanha Aapeli ja pelimanni. Ja Hilpaskin on siellä, on tällä kertaa aivan ihmeeksi, ei ole Hopeasaaren perijättären luona, ei ole Kiviharjun ylpeän Annikin aitassa. Lieneeköhän Hilpas vielä yrittänytkään Annikin aittaan vai pelkääkö Kiviharjun valpasta keisaria, se tyttösankari.
Mutta mitäpäs minä Hilpaksesta, nukkukoon rauhassa. Nukkukoot kaikki herran rauhassa tuolla majassaan, en tahdo heidän makeata aamu-untaan häiritä. Lähden hiljaa lautalta ja kapuan ylös rantakalliolle. Sinne näkyy niin hyvin Soidinsaari nousevan auringon säteiden kultaamana.
Kaisukin nukkuu nyt siellä somassa pikku aitassaan, uinailee kevyttä virkistävää aamu-untaan. Nuku rauhassa ruskeasilmä! Kauan me valvoimmekin tänä yönä, istuimme siellä aitassa lepattavan kynttilä tuikun valossa. Ja siellä minä suutelin sinua, ensimäisen kerran.
Ei, ei, minä tahdon muistella koko illan tapahtumat alusta alkaen, elää ne uudestaan. Siellä aholla me ensin olimme, marjoja poimimassa. Minä saavuin jo hyvissä ajoin karjamökille, aurinko oli vielä korkealla taivaalla. Mutta Kaisu oli jo lopettanut iltatyönsä, olipa ennättänyt jo käväistä uimassakin. Niin lähdimme me ensin marjoja poimimaan, pitihän meidän taasen saada marjamaito illaksi. Me poimimme molemmat samaan tuohiseen, Kaisun tuohiseen, ja se oli hauskaa hommaa. Kun me kumarruimme saman mättään ääreen, solui Kaisun pitkä palmikko yhtenään siihen käsiemme väliin, viisti maata marjaterttuja hipoen, pyrki alati häiritsemään minun työtäni. Pitihän sitä siirtää hiukkasen syrjään marjaterttujen päältä. Kaisun posket hohtivat ja hän nauroi ruskeat silmät ilakoiden, sanoi minun huolehtivan enemmän hänen palmikostaan kuin marjojen poimimisesta.