Ja sitten vielä, se on vain sekin kaikkien yhteinen. Mutta minä olen nyt riippumaton mies, milloin haluan, silloin lähden, minne mielin, sinne soudan. On ihanaa elää maailmassa kenestäkään riippumattomana. Tuskin olen tätä milloinkaan niin hyvin tajunnut kuin nyt täällä malmilautalla, kun olen saanut oman mainion veneen.
Itse Kiviharjun keisarikin on jo antanut "Aallottaresta" lausuntonsa. Sattui kalastusmatkallaan keisari käväisemään meidän lautalla, haasteltiin siinä yhtä ja toista, niin jo keisari kiintyi tarkastelemaan "Aallotarta". Punnitsi ja sihtaili kädessään airoja, tarttui lujalla kouralla kokkaan ja puistalti, niin että sutjakat kylkilaudat notkahtelivat.
— Jopa on siro vene, on siihen sattunut mestarin käsistä lähtemään vene niinkuin pitää. Kun ravistat kokasta, niin silleen vavahtaa niinkuin olisi sillä elävä henki ruumiissaan.
Tämä oli keisarin lausunto "Aallottaresta". Minä huomasin miten Hilpas keisarin sanat kuullessaan kutistui omissa silmissään mitättömän pieneksi minun rinnallani.
Nyt odotan minä vielä "Aallottaresta" yhtä lausuntoa. Tällä viikolla on Soidinsaaren karjamökillä Helvin vuoro, mutta pyhän jälkeen alkaa taasen Kaisun vuoroviikko.
IX
Tärkeä tapahtuma, me olemme muuttaneet Hopeasaaren selänpuoleiselle rannalle. Tosin jäi sinne mantereen puolelle vielä kokemattomia paikkoja, mutta ne säästetään myöhemmäksi. Nyt keskikesän tasaisten ilmojen aikana puhdistamme Hopeasaaren ulkoreunat ja sitten syksypuoleen palaamme takaisin Hopeasaaren suojaan myrskyjä piiloon. Palaamme, jollei satu matka vetämään jonnekin kauemmaksi. Mistä ne näin etukäteen tietää omat mielihalunsa, aarteenetsijää houkuttelevat uudet löytöpaikat.
Siellä rannan puolella olikin jo kaikki tuttua, täällä on aivan toisenlaista: Avartuneita näköaloja, laajoja selkiä, melkein Koitereen suurimpia, joita rajoittavat kaukana Keski-Koitereen suuret vehmaat saaret; siinä välillä muutamia pikku saaria ja luotoja. Siellä on tiirojakin, kirkuvia tiiroja parvittain jokaisen luodon ympärillä. Se on täällä uutta, selkävesien raikas tuntu ja houkutus, mutta jotenkin turvattomia me täällä olemme, jos nousee myrskytuuli ja paha ilma. Ei ole täällä niinkuin mantereen puolella suojaisia poukamia, missä sääpitoa pitää.
Ja sitten kaipaan minä myös niitä tuttuja rantavaaroja, Liuskavaaraa, Kiviharjua ja muita; ne kaikki jäivät Hopeasaaren metsien suojaan. Ja vielä kaipaan minä sitä kaunista rantakalliota, joka oli siellä vakinaisen ankkuripaikkamme vieressä. Se on sitä aarteenetsijän kotipaikkarakkautta, sattuivat ensimäisiä näkemiäni olemaan nuo paikat täällä malmilautalla ollessani, ja niin niitä nyt ikävöin.
Ei täällä ole mitään niiden vastinetta, mataloita ja rosoisia ovat rantakalliotkin; mikä lie vihainen jättiläisvoima niitä aikojen alussa runnellut. Tästä kovasta kohtalostaan ne näyttävät kovin loukkaantuneen, epäystävällisesti ja salakavalasti ne tunkevat rosoiset jalustansa monin paikoin veden alle kauas rannasta, vaanivat siellä varomatonta venemiestä. Jos tahtoo malmilauttansa niiden ohi edes jonkunlaiseen suojaan keinotella, niin siinäpä on vasta puuhaa.