Mies ei ollut tyytyväinen yksin sen takaa-ajoon. Syöksyen nopeasti vähän edemmäksi keräsi hän kaksi kourallista soraa ja hiekkaa, pyörähti takaisin ja heitti ne kovalla vauhdilla kuninkaan silmiin. Se auttoi. Tuskissaan ja puoleksi sokaistuna unohti jättiläinen väsymyksensä ja hyökkäsi raivoissaan toverinsa jälkeen.
Raivo teki sisiliskokuninkaat erittäin tyhmiksi. Koska tuollainen vähäpätöinen ihmisolento kulki kompastellen melkein niiden ulottuvilla, luulivat ne saavuttavansa sen. Se että hän kierteli tiheiköt, jotka ne sokeasti tallasivat, ja jälleen kylmästi ilmestyi niiden eteen, ei ollenkaan ihmetyttänyt niitä. Niiden tylsä, mutta leppymätön viha oli jälleen kiihtynyt, ja niin kauan kuin hän oli näkyvissä ja ne jaksoivat liikuttaa raskaita, pylväsmäisiä jalkojaan, tahtoivat ne jatkaa takaa-ajoa.
Ne seurasivat miestä viimeisen tiheän pensaikon läpi aukealle, lyhyttä heinää kasvavalle niitylle, suurten oksien katkeillessa niiden tieltä. Mies kulki yhä eteenpäin niityn keskelle asti ja pedot seurasivat hiljaa muristen.
Mustat Dinoceras-laumat lopettivat heti syömisensä, nostivat rumia päitään ja tuijottivat tulijoihin.
Laumassa oli lukemattomia naaraksia, sarvipäisiä kuten koiraksetkin, mutta pienempiä ja ilman raatelevia torahampaita. Siihen vuodenaikaan olivat kaikki naarakset poikineet. Kauan ja tarkasti tuijotettuaan noihin kahteen täplikkääseen jättiläiseen, jotka olivat tulossa niitä kohti, alkoi lauma liikkua. Miestä ne tuskin huomasivat, hän näytti niin mitättömältä.
Miehen silmät, jotka katselivat kaikkea kylmästi ja tarkasti, huomasivat lauman liikkuvan järjestyksen mukaisesti. Mustat eläimet asettuivat taitavasti kohtaamaan vaaraa. Koirakset asettuivat eturiviin. Se oli kauhea rintama, joka olisi voinut peloittaa jättiläismäisiä Dinosauruksiakin. Mutta nämä olivat nyt liian tylsistyneet vihasta, jotta olisivat huomanneet, mitä ympärillä tapahtui. Naarakset työnsivät sillä välin poikasensa taakseen yhteen joukkoon ja muodostivat itse toisen rintaman. Se oli varajoukko, pienempi ja heikompi kuin koirasten, mutta voittamaton äidillisessä kiihkossaan.
Mies juoksi pelottomasti suoraan kokoutuneen koiraslauman läpi. Lähin koiraksista tuuppasi häntä välinpitämättömästi, eikä häneen kiinnitetty sen enempää huomiota. Niiden rivin takana, piilossa takaa-ajajiensa katseilta, hän kääntyi ja kiertäen naarasten rivin juoksi nopeasti oikealle ja tuli siten takaisin rivin päähän nähdäkseen, miten kävisi. Hänen sydämensä oli tuskasta pakahtua, kun valtava viha vähitellen lauhtui.
Kun nuo kaksi raivoavaa Dinosaurusta kadottivat saaliinsa näkyvistään, pysähtyivät ne äkkiä ällistyneinä. Silloin ne huomasivat mustat eläimet rintamassa hyökkäysasennossa. Se näky sai jättiläisten raivon kääntymään niihin. Ne syöksyivät huojuen uusia vihollisiaan kohti. Samassa mieskin tuli esiin mustan rintaman takaa, pysähtyi äkkiä ja nauroi.
Tuo nauru oli outoa ja kummallista, ja lähinnä oleva Dinoceras väistyi siitä hämmästyneenä, syrjään ja töytäsi naapuriaan käsittämättömässä hämmingissä.
Samassa nuo mahtavat jättiläiset olivat paikalla. Ne kulkivat suoraan mustien koirasten rintaman läpi repien niitä sarvillaan ja nokallaan, tallaten niitä maahan kuin viljaa ja survoen niitä jaloillaan. Molemmin puolin hyökkäsivät koirakset vihollistensa kupeisiin, voihkien, kiljuen mielettömästi ja repien suurilla torahampaillaan. Mutta kun tämä hirvittävä ryntäys tapahtui yht'aikaa molemmilta puolilta, eivät nuo kaksi jättiläistä päässeet kaatumaan. Melkein pysähtymättä, kuten näytti, kulkivat ne suoraan eteenpäin huitoen vahvoilla hännillään ja jättäen jälkeensä voimattomia uhreja. Ja niin ne saapuivat suoraa päätä naarasparven luo.