»Ylös puuhun, nopeasti!» käski hän selvällä, lujalla äänellä. »Leijonat tulevat.»
Mawg nousi istumaan. Hän tuijotti eteensä ja hänen katseessaan kuvastui hämmästys, joka pian vaihtui vihaksi.
»Ylös!» huusi Grôm uudelleen. »Puuhun. Ne tulevat!»
Silloin nuorukainen murahti, mutta hypähti ylös kuin keihään pistämänä ja kiipesi puuhun ketterästi kuin apina. Grôm seurasi nopeasti, mutta kylmästi. A-ya, joka oli odottanut pitäen tarkasti silmällä Mawgia, kiipesi aivan Grômin rinnalla. Kaikki kolme kiipesivät jo ylemmillä oksilla, kun leijonat saapuivat puun juurelle.
Vilkaistuaan viekkailla, ilkeillä silmillään puuhun huomasivat suuret pedot, että nuo kolme ihmisolentoa olivat ainakin tällä kertaa saavuttamattomissa. Heiluttaen pettyneinä tupsupäisiä häntiään lähtivät ne nuuskimaan ylimielisen näköisinä sarvikuonon kuollutta, suunnattoman suurta ruumista, jonka yksi voimakas jalka oli ojennettu ilmaan, ikäänkuin kömpelösti torjuakseen kuolemaa. Käsittäen heti sen kuoleman syyn tulivat ne takaisin ja paneutuivat maata puun juurelle jyrsien laiskasti erästä kuollutta tapiiria, jonka jättiläinen oli repinyt kahtia. Niillä näytti olevan aikomus viipyä jonkun aikaa paikallaan, ja sentähden Grôm kohdisti huomionsa pelastettuun kilpailijaansa.
Mawg istui lähimmällä oksalla, hyvän keihäänheiton päässä, katsellen A-yan hentoa olentoa himoiten. Grôm rypisti kulmakarvojaan ja kiersi merkitsevästi käsivartensa tytön hartioiden ympäri. Mawg siirsi katseensa Grômiin.
»Mitä sinä tahdot minusta?» ärjäisi hän käheällä kurkkuäänellä.
»Luulin sinun juoksevan pelätessäsi joutuvasi leijonien syötäväksi», vastasi Grôm.
Mawg tuijotti elukkamaisen tylsästi ja älyttömästi Grômiin.
Nuo kaksi olivat toistensa merkillisiä vastakohtia. Molemmat luonnollisesti sukunsa parhaita, kehittyneimpiä, mitä nuoressa maailmassa oli. Vanhempi mies korkeine otsineen ja kylmine miettivine silmineen edusti tulevaisuutta kaikkine toiveineen. Sitävastoin nuorukainen, jolla oli matala otsa ja jonka tylsät, mutta riidanhaluiset silmät olivat tuuheiden kulmakarvojen alla, johdatti mieleen pedon, josta suku oli kehittynyt. Hänen hiuksensa olivat lyhyemmät ja karkeammat kuin Grômin ja loan peittämät. Hänen niskansa kallistui hyvin paljon eteenpäin voimakkaiden, mutta kömpelönnäköisten hartioiden välistä. Hänen ryppyinen ja kova ihonsa oli niin musta, että Grômin ja A-yan päivänpaahtama väri näytti sen rinnalla vaalealta.