Päällikkö ja Grôm odottivat kauheata hyökkäystä seisten rohkeina, liikkumattomina ja äänettöminä tuliensa välissä. Kukaan heimolaisista ei äännähtänytkään eikä kukaan sotilaista, ei miehistä eikä naisista, liikahtanut. Mutta monen sydän salpautui, sillä näytti siltä, ettei tuo elävä virta voisi milloinkaan pysähtyä. Äkkiä lensi eturintamasta keihäspilvi, mutta ne eivät kantaneet kauas, ainoastaan puoli tusinaa niistä lensi tasangon reunaan asti. Bawr vastasi siihen kohta huutaen lujasti, jolloin keihäät lensivät tulilinjan takaa.
Nämä keihäät, jotka heitettiin vapaaehtoisesti ja taitavasti, osuivat suoraan vihollisen sullottuihin joukkoihin, mutta ne aiheuttivat vain hetken hämmingin, kun kuolleet kaatuivat, ja takanatulevat kömpivät niiden yli. Noiden julman äänettömien sotilaiden toinen yhteisheitto näytti saavan enemmän tuhoa aikaan. Heitettynä matalalle ja lyhyemmän välimatkan päästä osui jokainen pykäläinen keihään kärki paikalleen, ja kirkuvat uhrit hämmensivät takana olijat. Mutta hetken kuluttua tuo mieletön virta syöksyi jälleen eteenpäin, kunnes se oli noin kolmenkymmenen askeleen päässä tasangon reunasta.
Silloin Grôm antoi merkkihuudon, jota taistelijoiden eturintama oli jo tuskallisena odottanut. Jokaiseen nuotioon oli sisäpuolelle asetettu pihkaisia puukimppuja, jotka eivät vain palaneet iloisesti rätisten vaan myös kauan. Näiden kimppujen toinen pää vain oli tulessa. Tarttuen niiden palamattomaan päähän heittivät taistelijat ne täydessä liekissä suoraan vihollisten kasvoja vasten.
Julmat, tuijottavat kasvot kirkuivat tuskasta ja kauhusta, ja koko etujoukko huitoen hurjasti noita outoja heittoaseita kääntyi ympäri ja tunki takana olevia joukkoja syrjään yritti raivata itselleen tien niiden läpi. Mutta noita vyöryviä joukkoja ei voinut vastustaa. Hurjan, hirveän taistelun jälkeen oli pakoon aikojat lyöty maahan ja tallattu jalkoihin. Uusia tulokkaita tervehdittiin samanlaisena kekälesateella ja kauhea näytelmä uudistui, mutta vähän erilaisena, sillä useat hyökkääjistä, huomattuaan, ettei ollut mitään mahdollisuutta peräytyä, syöksyivät suoraan eteenpäin täynnä toivotonta kuoleman kauhua, välittämättä tulisista kekäleistä tai keihäistä.
Samalla heittivät päällikkö oikealta sivustalta ja Grôm vasemmalta paljon leimuavia kekäleitä kauas etujoukkojen päitten yli rutikuivaan risukkoon. Pitkiä tuliliekkejä leimahteli heti siellä täällä ja kaikkialla kiemurrellen ja nuoleskellen hurjasti. Kuului sellainen kauhun huuto, että kaikki joukot, jotka saattoivat sen kuulla, pysähtyivät. Heikko tuuli puhalsi laaksoa pitkin, ja melkein heti lähtivät hajautuneet liekit yhtenä vyörynä eteenpäin. Joukot kääntyivät hurjan kauhun vallassa pakoon hyppien toistensa päälle ja tunkien toisiaan syrjään taistellen henkensä edestä.
Riemuissaan ja pilkallisesti huutaen syöksyivät puolustajat tasangolta ulos ja heittäytyivät edessään olevien, sekautuneiden joukkojen kimppuun. Mutta nämä, joilla ei ollut mitään pakomahdollisuutta ja joita oli monin verroin enemmän kuin riemuitsevia vihollisia, taistelivat kuin rotat loukussa, ja luolamiehet huomasivat joutuneensa kuolemantaisteluun juuri kun luulivat, että taistelu oli lopussa.
A-ya, jota ei enää tarvittu tulien hoidossa, aikoi juuri seurata Grömiä veriseen taisteluun, kun huuto luolan suulta sai hänet pyörähtämään ympäri. Hän ehti parhaiksi nähdä Ook-ootskin heittävän keihäänsä Mawgin solakkaa vartaloa vastaan tämän hyökätessä hänen kimppuunsa rosoiselta vasemmanpuoleiselta kallionrinteeltä. Puoli tusinaa kaarijalkoja seurasi Mawgia aivan hänen kintereillään. Huutaen varoituksen Grômille syöksyi hän takaisin luolaa kohti. Mutta Grôm ei kuullut häntä. Hänet oli isketty tiedottomaksi ja hän oli hautautunut vihollisläjän alle.
Hiukset hulmuten ja silmät kuin naarastiikerillä pesäänsä puolustaessaan syöksyi A-ya luolan ovelle. Mutta hän ei päässyt sinne. Juuri sisäänkäytävällä häntä lyötiin nuijalla päähän ja hän kaatui. Häneen käytiin heti kiinni ja hänet sidottiin. Hetkistä myöhemmin tuli kolme kaarijalkaa verta vuotavan Mawgin seuraamana juosten luolasta. Mawg heitti voimattoman olennon tyytyväisesti irvistäen hartioilleen, ja joukko kiiruhti nopeasti rinnettä alas.
Muutaman minuutin kuluttua päättyi viimein taistelu tasangon edustalla, ja Bawr, jättäen melkein kolmannen osan miehistään kaatuneina kuolleitten kaarijalkojen joukkoon, johti iloitsevat jäljelle jääneet takaisin luolaan. Voitto oli tullut Loistavan Olennon lapsille kalliiksi. Mutta hyökkääjät olivat täydellisesti hävinneet. Liekit vyöryivät pari kilometriä pitkin laaksoa, missä niitä eivät tukahduttaneet kuolleitten tai kuolevain kaarijalkojen suuret ruumiskasat. Synkässä yössä kuului lakkaamatta huutoja milloin yltyen milloin hiljentyen, ja tuolla hehkussa vyöryi kauhea pakolaislauma, johon liekit tarttuivat surmaten pakenevat. Nojaten pitkään nuijaansa ja silmätessään mietteissään tuota kauheata hävityksen kenttää, päätteli Bawr itsekseen, etteivät kaarijalat enää milloinkaan, niin kauan kuin muisto tästä yöstä säilyisi, uskaltaisi hyökätä hänen kansaansa vastaan.
Sitten vei naisten hurja voihkina päällikön luolaan. Siellä hän näki, että puolet pienokaisista oli surmattu Mawgin nopean hyökkäyksen aikana ja että melkein kaikki vanhat miehet ja naiset oli tapettu heidän puolustaessaan hoidokkejaan. Grômin oven suussa kyyristyneenä ja suuret hampaat puristettuina kuolleen kaarijalan kurkkuun makasi rampa vanki, Ook-ootsk. Huomattuaan, että hän vielä hengitti, ja nähdessään, millaisella raivolla hän oli taistellut puolustaessaan pienokaistaan, nostivat sotilaat hänet hellävaroin syrjään. Hänen altaan ja karvaisen käsivarren suojassa he löysivät Grômin lapsen, joka ei ollut saanut pienintäkään haavaa. Naiset olivat puolustaessaan oikealle johtavan polun päätä nähneet A-yan ryöstön, ja siksi Bawr antoi pienokaisen erään oman vaimonsa hoidettavaksi.