Puoliympyrän toisessa päässä, aivan lähellä puhuvaa päällikköä, istui eräs mies, joka selvästi oli toista rotua kuin hänen seuralaisensa. Jokin päällikön puheessa näytti herättävän hänessä outoa levottomuutta, sillä hän hypähti seisoalleen ja nojasi nuijaansa, joka oli pitempi ja sopusuhtaisempi kuin päällikön. Väriltään oli mies silmiinpistävän vaalea, huolimatta liasta ja loasta, joka koetti peittää sitä. Hän oli suurta mustaa päällikköäkin pitempi. Ruumiiltaan hän kylläkin oli lyhyempi, mutta hän voitti kuitenkin pituudessa pitkien ja suorien jalkojensa vuoksi. Hänen rintansa ja hartiansa olivat suunnattoman voimakkaat, mutta hänen vyötäisensä ja lanteensa olivat sangen hoikat verrattuina tynnyrimäisiin kaarijalkoihin. Hän oli ruumiiltaan vähemmän karvainen kuin hänen toverinsa rintaa ja käsivarsia lukuunottamatta. Mutta päätä peitti ikäänkuin suunnaton, tummanruskea harja. Hänen kasvonsa olivat tuimat ja vahvat ja niissä oli lujat, päättäväiset leuat, sopusuhtainen suu, iso, komea nenä ja korkea otsa. Hänen silmänsä olivat siniset ja tuijottivat nyt rohkeasti uhmaten tuuheiden kulmakarvojen alta päällikköön. Aivan hänen takanaan kyykötti tyttö, selvästi samaa heimoa kuin hänkin. Tällä oli komea, vahva, sorja naisen vartalo, jonka saattoi selvästi huomata huolimatta hänen surumielisestä asennostaan; hän oli painanut kasvonsa polviaan vasten ja puolet ruumiista oli tuuheiden kastanjanruskeiden hiusten peitossa.
Tuo komea muukalainen, joka niin rohkeasti katseli päällikköä, oli petturi Mawg. Mielettömässä ylpeydessään ei hän ollut ymmärtänyt, että puiden asukkaat aikoivat saattaa hänet tilille siitä turmiosta, minkä hän oli tuottanut heille. Hän ei ollut käsittänyt, että A-ya, joka oli suorajäseninen ja suloinen, voisi herättää himoja muissakin kuin hänessä. Kuunnellessaan nyt päällikön kiivasta puhetta ja murinaa takanaan ja ympärillään huomasi hän äkkiä hirvittävän kohtalon uhkaavan itseään. Mutta vaikka hän olikin julma ja petturi, ei hän ollut pelkuri. Hänen verensä alkoi kiehua ja lihakset jännittyivät hänen ajatellessaan kuoleman taistelua, joka pian kohtaisi häntä.
Tyttö, näkemättä ja kuulematta mitään, pää painuneena paljaita polvia vasten, ei välittänyt mistään. Hän inhosi elämää ja samaten kaikkia ympärillään olevia. Hänen pienokaisensa ja herransa, jos he vielä elivät, olivat kaukana vuorien ja soiden takana luolaisella vuorenrinteellä tulisavujen takana. Ryöstäjäänsä Mawgia hän vihasi enemmän kuin ketään muuta. Mutta hän oli täällä Mawgin takana, koska tämä suojeli häntä, etteivät hurjat kaarijalkanaiset repisi häntä kappaleiksi.
Äkkiä katsomatta taakseen puhui Mawg hänelle heidän omalla kielellään, jota kaarijalat eivät ymmärtäneet. »Ole valmiina, tyttö! He aikovat tappaa minut. Musta päällikkö himoitsee sinua. Mutta minä tapan hänet, ja me pakenemme. He ovat kaikki konnia. Tule!»
Tämän sanottuaan hän hyökkäsi suoraan suuren mustan päällikön kimppuun, joka istui kivellään. Mutta tyttö, vaikka hän kuuli joka sanan, ei edes kohottanut päätään.
Mawg hyökkäsi kuin leopardi, mutta musta päällikkö, vaikka olikin hidas jaloistaan, ei ollut hidas käsistään eikä aivoistaan. Vaikka hän hämmästyikin suuresti, heilutti hän nuijaansa juuri parahiksi estäen sillä Mawgin nopean iskun, joka muuten olisi musertanut hänen häränniskansa. Nuija melkein särkyi saamastaan iskusta. Päällikkö heitti sen naurahtaen maahan ja tavoitteli hyökkääjän kurkkua kynsisillä käsillään.
Jos olisi ollut mahdollista taistella mies miestä vastaan, olisi Mawg tehnyt sen mielellään, vaikka ottelun tulos olisikin ollut epävarma. Mutta hänellä ei ollut halua vastustaa koko heimoa, joka nyt alkoi häntä ahdistaa kuin susilauma. Hänellä ei ollut aikaa tähdätä iskuaan kunnollisesti. Mutta väistäessään noita jättiläismäisiä käsiä antoi hän nopean iskun nuijan tyvipäällä, joka halkaisi vihollisen posken ja puhkaisi toisen ilkeän, pienen silmän. Samalla hän pyörähti notkeasti ympäri, hypähti kiven toiselle puolen ja juoksi kuin hirvi puitten lomitse kiroillen tyttöä, kun ei tämä seurannut häntä. Puolet heimosta ajoi häntä takaa ulvoen julmasti, toisten vetäytyessä takaisin odottaen levottomina, mitä päällikkö tekisi.
Päällikkö katseli toisten mukana pakolaisen jälkeen, peittäen haavoittuneen silmänsä karvaisella kädellään. Mutta hän tiesi olevan mieletöntä koettaa saavuttaa nopeajalkaista vihollistaan, ja hetken kuluttua hän heitti koko karkurin mielestään. Ähkäisten hän astui alas kiveltään ja huolimatta haavoistaan kulki tytön luo. Koko hälinän aikana ei A-ya ollut nostanut kertaakaan päätään polviensa välistä eikä näyttänyt vähintäkään levottomuuden merkkiä. Päällikkö tarttui häntä olkapäähän ja ravisti häntä raa'asti käskien hänen tulla mukaansa. Tyttö ei ymmärtänyt hänen kieltään, mutta hänen tarkoituksensa oli selvä. Hän katsoi ylös ja tuijotti suoraan päällikön yhteen avonaiseen silmään. Hänen silmissään oli vaarallinen, leimahteleva liekki niin kuin pedolla häkissä, ja hän aikoi karata miehen kurkkuun.
Mutta musta päällikkö ei ollut suotta kaarijalkojen hallitsija. Vaikka hän olikin julma ja likainen ja ilkeämpi kuin kuvailla saattaa, ja vaikka hänellä oli kauheat, haavoittuneet kasvot ja verentahrima, suuri, karvainen rinta, oli hän kuitenkin mies, jonka mahtavuus hillitsi tyttöä. Hän tiesi taistelun kohtaloa vastaan toivottomaksi. Liekki sammui jättäen silmät tylsiksi ja jäykiksi. Hän nousi välinpitämättömänä ja seurasi uutta isäntäänsä puun luo, jossa tällä oli punotuista oksista tehty asuntonsa.
Puun juurella pysähtyi musta päällikkö, astui taaksepäin ja viittasi tyttöä kiipeämään ylös. Tottuneena kiipeämiseen hän tarttui vahvaan puunrunkoon harjaantuneilla käsillään. Sitten hän epäröi ja sulki silmänsä. Tottelisiko hän alistuen kohtaloonsa? Ryöstäjäänsä Mawgia oli hän vihannut silmittömästi. Sitäpaitsi oli hän hylännyt hänet odottaen koston aikaa. Mawg oli hänen omaa heimoaan ja hän tunsi, vaikkei oikein voinut selittää kiihkeyttään, vihaavansa häntä. Mutta tämä uusi isäntä oli muukalainen ja alempaa, eläimellistä rotua. Häntä kohtaan tyttö tunsi iljettävää, ruumiillista vastenmielisyyttä. Hän seisoi silmät ummessa jäykkänä ja vavisten, sillä häntä puistatti raivokas halu kuristaa joko tuo mies tai oma kurkkunsa. Hänessä oli paljon hurjaa raivoa, mutta myös nöyrää alistuvaisuutta, ja tuo alistuvaisuus kuiskasi hänelle petollisesti, että hän oli laillinen sotasaalis. Suuri käsi tarttui merkitsevästi häntä niskaan. Hän hypähti, päästi nyyhkyttävän huudon ja kiipesi puuhun. Kuka oli hän vastustamaan sallimusta ajatuksen tähden, joka oli tullut hänen mieleensä satatuhatta vuotta ennen aikojaan?