Kaarijalkajoukossa oli jotakin tekeillä, mitä Grôm piilopaikastaan ei ensin voinut saada selville. Sitten hän huomasi, että päällikkö koetti neuvoa voimakkaille, mutta kömpelöille seuralaisilleen nuijan ja keihään käyttöä. Petturi Mawg oli opettanut päällikköä käyttämään taitavasti suunnatonta nuijaansa, mutta keihäänheitossa hän oli vielä kömpelö ja taitamaton. Halkaistuaan erään seuralaisensa kasvot huonosti tähdätyllä heitolla lopetti hän keihään heiton, kääntyi tyttöön ja käski hänen opettaa kansansa tavat. Oli selvää, että kaarijalat luottivat suuresti hänen voimaansa, vaikka hän olikin vain nainen, sillä he hajautuivat heti kahteen joukkoon, jotta hänellä olisi väljemmältä tilaa. Tiheikössä olevan katselijan sydän alkoi jyskyttää, kun hän näki tien aukeneman piilopaikkansa ja rakastamansa naisen välillä.
A-ya ei ollut ymmärtävinään päällikön käskyä. Hän otti keihään, mutta seisoi pidellen sitä tyhmän näköisenä. Päällikkö uhkasi häntä vihoissaan, mutta hän ei ollut huomaavinaankaan sitä. Samassa kuului tiheiköstä raukun viheltävä huuto. Tyttö oikaisi itsensä ja jokainen lihas hänessä jännittyi. Surumielinen huuto kuului uudelleen. Oli outoa, että raukku asusteli tuollaisessa tiheässä rämeikössä, mutta kaarijalat eivät huomanneet tuota luonnottomuutta. Tyttöön tuo huuto vaikutti sensijaan kuin taikavoima. Hän ei vilkaissutkaan tiheikköön päin, mutta äkkiä hymyillen hän näytti ymmärtävän päällikön määräyksen. Kohottaen tukevan keihään olkansa tasalle hän tähtäsi suureen, vaaleaan sieneen, joka kasvoi puunjuurella noin kuuden-, seitsemänkymmenen askeleen päässä. Taivuttaen notkeata vartaloaan, kuten Grôm oli neuvonut häntä, hän heitti. Vaalea sieni halkesi kahtia.
Ihastuksesta kirkuen syöksyi joukko sinne tarkastamaan kappaleita. Päällikkökin, vaikka halveksikin kansansa ilmaisemaa ihastusta, astui askeleen tai pari siihen suuntaan. Hän kääntyi hetkeksi selin. Sillä hetkellä tyttö pakeni äänettömänä ja nopeasti kuin hirvi kiitäen tiheikköä kohti, mistä raukun huuto oli kuulunut. Pitkät, tuuheat hiukset hulmusivat hänen juostessaan.
Vihasta ulvahtaen lähti musta päällikkö koko joukko kintereillään hänen jälkeensä. Samassa hypähti tiheiköstä Grôm seisoen uljaana keihäs ojossa. Kuin leijona satimessa hän vilkaisi nopeasti joka puolelle harkiten taistelu- ja pakomahdollisuuksia ja uhaten koko ajan vihollisia, jotka lähestyivät häntä. Nähdessään hänet näin odottamatta pysähtyi koko joukko epäröiden. Mutta musta päällikkö syöksyi edelleen kuin mieletön puhvelihärkä. Grôm heitti toisen keihäistään. Hän paiskasi sen hurjalla vimmalla, mutta varoen A-yan päätä täytyi hänen heittää se korkealle. Päällikkö näki sen tulevan ja heittäytyi taitavasti maahan. Keihäs syöksyi hurjasti eteenpäin ja lävisti yhden epäröivän kaarijalan, joka oli muutaman askeleen päässä päällikön takana. Hänen tuskanhuudostaan havahtui joukko ja lähti kirkuen liikkeelle. Mutta Grôm ja tyttö pakenivat jo vierekkäin aukeata metsäniittyä pitkin vasemmalle, laajaa vettä kohden, jonka he näkivät välkkyvän runkojen välistä. Grôm tiesi, että tie, jota hän oli tullut, vilisi täynnä vihollisia. Hän oli huomannut, ettei ollut mitään mahdollisuutta päästä joukkojen läpi edessäpäin tai oikealla. Mutta tällä suunnalla oli ainoastaan muutamia karvaisia naisia, jotka pakenivat kauhuissaan nähdessään hänet. Lisäksi hän arveli, etteivät kaarijalat olisi mitään taitavia uimareita.
Kaikki luola-asukkaat osasivat uida kuin saukot, ja sekä Grôm että tyttö olivat tovereitaan taitavammat. Vesi heidän edessään oli noin kolme-, neljäsataa kyynärää leveä. He eivät tienneet, oliko se liikkumaton suojoki vai järven lahti. Mutta huolimatta siitä, uhkasivatko heitä siellä krokodiilit tai vesikäärmeet, hyppäsivät he veteen ja uivat pitkillä, voimakkailla vedoilla kohisten vastakkaista rantaa kohti. Heillä oli enää jäljellä kolme-, neljäkymmentä kyynärää ja he etenivät vedessä nopeata vauhtia. Muutamat kovat läiskähdykset vedessä heidän takanaan osoittivat, että heidän vihollistensa kömpelöt heitot, särkyneet nuijat ja oksan kappaleet kantoivat vain lyhyen matkaa. Ja he katsoivat halveksien taakseen.
Kaarijalkaiset, karvaiset miehet, joilla oli laajat, punaiset, ylöspäin ammottavat sieraimet, juoksivat pitkin rantaa, ja päällikkö yllytti heitä kiivaasti veteen. He peräytyivät kauhuissaan eikä päällikköä itseäänkään näyttänyt haluttavan lähteä. Äkkiä hän tarttui kahta lähinnä olevaa harvaan tukkaan ja heitti heidät suinpäin veteen. Kauhusta huutaen he kömpivät takaisin rannalle ja juoksivat kuin puoleksi tukehtuneet kanat joukkojen taakse.
Päällikkö komensi miehiään. Joukko jakautui heti kahtia. Toinen ryhmä lähti juosten kömpelösti vasemmalle rantaa pitkin ja toinen seurasi päällikköä tiheän kaislikon läpi oikealle. Suurikokoinen päällikkö harppi pitkillä jaloillaan nopeasti edellä raivaten tietä.
»Tämähän onkin vain lammikko», sanoi Grôm suuttuneena, »ja he aikovat kiertää rantoja myöten hyökätäkseen meidän kimppuumme.»
Mutta tyttö, jonka hiukset valuivat vedestä mustina taaksepäin, nauroi vain. Hän oli viimeinkin vapaa. Ja hän oli yhdessä miehensä kanssa.
Äkkiä tunsi Grôm pohkeessaan terävää, pistävää tuskaa. Kiljahtaen hän katsoi taakseen luullen näkevänsä vesikäärmeen kiitävän pois. Hän ei nähnyt mitään. Mutta samassa tuntui samanlainen pistos toisessa jalassa. Silloin A-ya huusi: »Ne purevat minua joka puolelta.» Grôm tunsi yht'aikaa ruumiissaan tusinan polttavia pistoksia. Silloin hän ymmärsi, etteivät heidän vihollisensa olleet mitään vesikäärmeitä.