»Nopeasti! Rannalle!» sanoi hän. Voimakkain vedoin he pääsivät liejuiselle matalikolle ja kömpivät rannalle. Heidän ruumiissaan riippui tiheässä jättiläisiiliäisiä.
Huolimatta haavoista ja verenvuodosta he repivät irti inhoittavat vihollisensa. Sitten he hetken koottuaan voimia ja valiten suunnan lähtivät luodetta kohti juosten nopeasti laajan, ruohoisen metsäaukean poikki, missä kasvoi sananjalka- ja mimosatiheikköjä.
He olivat juosseet tätä niittyä noin puolen tuntia ja arvelivat jo päässeensä takaa-ajajistaan, kun melkein heidän edestään oikealta ilmestyi musta päällikkö syöksyen heitä Vastaan. Noin puoli kilometriä jäljempänä mimosatiheikköjen välissä tulivat hänen seuralaisensa minkä ennättivät. Musta päällikkö huusi peloittavasti, heilutti suurta nuijaansa ja hyökkäsi Grömiä Vastaan Työntäen A-yan taakseen astui Grôm eteenpäin vastaten huutoon.
Mies miestä vastaan taistellessaan näyttivät nuo kilpailijat jokseenkin vetävän toisilleen vertoja. Vaaleaihoinen luolien mies oli puolta päätä pitempi, mutta selvästi kevyempi painoltaan. Hänen pitkät, suorat, voimakaslihaksiset jalkansa eivät olleet niin suunnattoman vahvat kuin hyökkääjän käyrät jalat. Hän oli verrattain hoikka lanteiltaan ja vyötäisiltään. Mutta rinta, käsivarret ja hartiat olivat hänellä parhaiten kehittyneet. Näytti siltä kuin leijona ja karhu olisivat joutuneet vastakkain.
Grômille oli eräs seikka tuona hetkenä melkein yhtä tärkeä kuin naisensa pelastus; hän tahtoi nimittäin kostaa tuolle julmalle elukkamaiselle miehelle, joka oli pitänyt hänen vaimoaan vankina. Hävinnyt esi-isien vaisto leimahti hänessä uudelleen eloon. Se kehoitti häntä paiskaamaan nuijan ja keihään maahan ja heittäytymään kilpailijansa kimppuun puristavin käsin ja raatelevin hampain. Mutta hän sai tahdollaan ja järjellään torjutuksi tuon mielettömyyden.
Äänettömänä ja liikkumattomana, hieman kumartuneena ikäänkuin hyökkäysasentoon, odotti Grôm, kunnes hyökkääjä oli noin kolmenkymmenen askeleen päässä hänestä. Sitten hän heitti jäljellä olevan keihäänsä hurjalla vauhdilla ja varmasti tähdäten. Mutta hän ei ollut aavistanut, miten nopeasti puun asukkaat käyttivät suuria käsiään. Musta päällikkö tarttui keihään kärkeen, kun se oli muutaman tuuman päässä hänen ruumiistaan. Raivokkaasti karjuen hän katkaisi lujan keihään kuin marajuuren varren ja heitti kappaleet sivulle. Hänen sitä tehdessään hyökkäsi Grôm äänettömänä ja nopeasti hänen luokseen.
Jos Grômin kivipäisen nuijan hurja isku olisi osunut paikalleen, olisi taistelu päättynyt. Mutta musta päällikkö oli nopea kuin ankerias. Hän kumartui maahan, niin että isku suhahti hänen ylitseen osumatta häneen, ja samalla heilahdutti hän nuijaansa. Se oli hyvin tähdätty Grômin niskaan. Mutta tämä, tuntien horjuvansa epäonnistuneen iskunsa takia, hypähti kauemmaksi, ennenkuin kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut. Päällikkö nousi ylös, ja molemmat hyökkäsivät yht'aikaa toisiaan vastaan niin, että suuret nuijat iskivät yhteen ilmassa. Isku oli niin tärisyttävä ja hurja, että molempain aseet putosivat maahan.
Kumpikaan taistelijoista ei uskaltanut kumartua ottamaan sitä ylös. He seisoivat jonkun aikaa tuijottaen toisiinsa. Hengitys sihisi heidän yhteenpuristettujen hampaittensa lävitse ja kädet puristuivat nyrkkiin. Sitten he hypähtivät pystyyn tarttuen toistensa kurkkuihin, Grôm äänettömänä, musta päällikkö muristen käheästi. Kumpikaan ei kuitenkaan saanut sellaista otetta kuin oli aikonut. He puristivat toisiaan seisoen siinä huojuen, ponnistellen, hikoillen ja ähkien niin tasavoimaisina, että A-yan mielestä, joka katseli hengähtämättä, nuo kauheat hetket näyttivät kestävän tuntikausia. Silloin Grôm hämmästyneenä tavatessaan tässä elukkamaisessa miehessä vertaisensa, oli häviävinään. Hellittäen toisen kätensä otteen hän vaipui polvilleen. Riemukkaasti karjahtaen kumartui musta päällikkö hänen ylitseen. Mutta samassa Grôm tarttui häntä jalkoihin ja työnsi hänet kavalasti päänsä ylitse maahan. Ennenkuin hän ehti nousta, oli Grôm hänen päällään painaen häntä maata vasten ja puristaen kurkusta. Raivoissaan iski tämä apinamaiset hampaansa kuin verikoira syvälle Grôm niskalihaksiin yrittäen purra valtasuonen poikki.
Silloin A-ya vilkaisi ympärilleen. Hän näki kahden kaarijalkajoukon lähestyvän heitä molemmilta puolin. Lähin parvi oli vain muutaman sadan metrin päässä. Hänen isäntänsä oli selvästi käskenyt hänen pysyä erillään tästä taistelusta, mutta nyt ei ollut aikaa totella. Hän sieppasi särkyneen keihään kärkipuolen maasta. Pidellen sitä molemmin käsin hän työnsi sen täydellä voimallaan mustan päällikön kurkkuun ja jätti sen siihen. Hirveästi yskäisten hellitti päällikkö hampaansa. Hänen jäsenensä kangistuivat, ja hän jäi vavahdellen makaamaan maahan.
Veren tahraamana hypähti Grôm pystyyn ja kääntyi vihaisesti A-yan puoleen. »Minä olisin tahtonut tappaa hänet», sanoi hän kylmästi.