Se oli suuri, vaalea kukkula; saari tuossa petollisessa kukkaismeressä. Haparoivin, hervottomin sormin he kiipesivät sen paljasta rinnettä ylös, heittäytyivät pitkälleen pienten, mutta terveellisten kasvien joukkoon, jotka peittivät kukkulan laen ja täyttivät keuhkonsa puhtaalla, virkistävällä ilmalla. He kuulivat epäselvästi hyönteisten siunattua surinaa, ja suuret kärpäset lentelivät heidän päänsä päällä purren kipeästi. He makasivat silmät ummessa, ja vähitellen lakkasi tuo outo tykytys heidän suonissaan ja uutta voimaa tuli heidän herpautuneisiin jäseniinsä.
Noin tunnin kuluttua nousi Grôm istualleen ja katseli ympärilleen. Joka puolelle levisi turmiollinen, punainen laakeriruusuvirta keskeytymättä paitsi luoteessa. Siellä oli jättiläismäistä metsää, joka oli liian mahtavakasvuista, jotta nuo myrkylliset kukat olisivat voineet siellä vaikuttaa. Metsäkaistaleen toinen pää oli noin parinsadan tuuman päässä kalliosta. Täysin toipuneina kiipesivät Grôm ja A-ya alas vastahakoisesti tuohon vaaleanpunaiseen kukkaismereen, juoksivat melkein hengähtämättä ja saapuivat uudelleen rehevien vihreiden pensaiden varjoon. He kulkivat siksi, kunnes löysivät viikunapuutiheikön. Ravittuaan itsensä tuoreilla hedelmillä kiipesivät he korkealle puuhun ja valmistivat itselleen turvallisen levähdyspaikan oksien suojaan.
Seuraavina päivinä he kulkivat ilman seikkailuja eteenpäin yhtämittaa karttaen petoja, joita tässä rehevässä metsässä oli runsaasti. Grömillä oli nuijansa ja A-yalla särkynyt keihäs. Mutta he karttoivat kaikkia taisteluja kiirehtiessään takaisin kotiseuduilleen luoliinsa ja suojelevien tulien luo. Tavatessaan mustan leijonan, miekka hampaan tai ilkeän, vihaisen sarvikuonon he kiipesivät puun latvaan ja jatkoivat matkaansa siirtymällä latvasta toiseen niin kauan kuin oli tarpeellista. He tiesivät voittavansa ovelimmatkin pedot, ja heidän ainoa levottomuutensa oli Mawg, jonka voimaa ja rohkeutta Grôm ei enää kauemmin voinut halveksia. Hän oli epäilemättä heidän jäljillään ja hyökkäisi heidän kimppuunsa äkkiarvaamatta Siksi he eivät milloinkaan nukkuneet yht'aikaa. Toinen oli aina vahdissa. Ja sentähden heidän matkansa, kaikesta innosta huolimatta, edistyi tavallista hitaammin.
Eräänä päivänä pitkän, keskeytymättömän matkan jälkeen lepäsi A-ya pitäen vahtia puunlatvassa Grômin kerätessä viikunoita. Seutu oli aukeata ja siinä kasvoi matalia kasveja, viidakkoa ja yksinäisiä puita. Tyttö, ollen itse hyvin kätkössä, saattoi nähdä joka suunnalle. Hän näki Grômin kulkevan viikunapuuryhmältä toiselle etsien täysin kypsyneitä, hyvältä maistuvia hedelmiä. Sitten hän vavahtaen vihasta ja kauhusta näki Mawgin tumman olennon hiipivän äänettömästi Grômin jäljessä vain parinsadan askeleen päässä. Heti hänet huomattuaan heittäytyi tyttö maahan ja alkoi ryömiä äänettömästi kasvien keskellä.
A-ya aukaisi suunsa antaakseen varoituksen. Mutta hän pidätti huutonsa ja katkera, riemuitseva hymy levisi hänen kasvoilleen.
Jos Mawg uhkasi Grömiä, oli hän itsekin uhattuna. Ja häntä uhkasikin hirveä vihollinen.
Kukkivan mimosapensaan takaa ilmestyi kauhea lintu, noin kymmenen, kahdentoista jalan korkuinen, nostaen jalkojaan hyvin korkealle hyökätessään nopeasti, mutta äänettömästi tuota herkkupalaa kohti. Sitä peittävät höyhenet olivat enemmän pitkien, tahmeitten karvojen kuin höyhenten näköisiä. Se muistutti rakenteeltaan jättiläiskasuarilintua, mutta sen pitkät, siniset sääret ja jalat olivat paljon voimakkaammat. Sen kaula oli pitkä, mutta hyvin vahva kannattaakseen suunnatonta päätä, joka oli suurempi kuin hevosen ja varastettu isolla, käyrällä, raatelevalla korppikotkan nokalla. Tätä kauheata päätä pidensi vielä suippo veripunainen höyhentöyhtö, joka oli pään etupuolen ja nokan yhtenäisenä jatkona.
Ryömivä Mawg oli vielä hyvin sadan askeleen päässä Grômistä, kun suuri lintu saavutti hänet. Katsellen puun latvasta tarttui A-ya oksaan kiinni ja pidätti henkeään. Mawg kuuli äänen takaa ja vilkaisi äkkiä ympäri. Hän ponnahti kirkaisten jaloilleen. Mutta se oli liian myöhäistä. Ennenkuin hän ehti lyödä tai paeta, iski tuo vahva nokka hänet uudelleen maahan. Lintu pani toisen jalkansa uhrinsa lanteille, tarttui nokallaan sen päähän ja katkaisi siltä taitavasti kaulan. Sitten se ahneesti alkoi syödä kauheata ateriaansa.
Kuullessaan Mawgin kauhunhuudon oli Grôm kääntynyt ja hyökkäsi apuun heiluttaen nuijaansa. Mutta ennenkuin hän oli ehtinyt puoliväliinkään, hän näki, että peto oli tehnyt tehtävänsä. Ja hän malttoi mielensä. Oli liian myöhäistä auttaa uhria, ja hän tiesi tuon pelättävän linnun urhoollisuuden. Grômin lähestyessä oli lintu nostanut nokkaansa, kääntynyt puoleksi häneen päin ja pidellen toisella jalallaan kiinni uhrista käänteli julmaa päätään hitaasti katsellen uhmaavasti häntä. Vielä hän epäröi nuijaansa puristaen, sillä tuo hävyttömyys pani hänen verensä kiehumaan. Silloin kuului A-yan ääni puun latvasta kutsuvan häntä. »Tule pois!» huusi hän. »Se oli Mawg.»
Silloin hän kääntyi pois ja meni uudelleen keräämään kypsyneitä viikunoita.