Hän asteli ylpeästi luolan suulle ottamaan nuolensa. Heimon jäsenet, rohkeimmat sotilaatkin, katsoivat tuskallisina ja peloissaan hänen tuloaan. Mutta hän ei edes vilkaissut heihin. Heidän ei tarvinnut tietää, että hän oli vahingossa haavoittanut vanhaa vaimoa. Hän otti nuolen maasta ja tarkasteli sen verentahrimaa päätä tuimasti rypistäen otsaansa. Sitten hän vilkaisi luolaan, johon hänen kokeilujensa, onneton uhri oli paennut. Hän asetti nuolen uudelleen jänteelle ikäänkuin jatkaakseen rangaistusta. Silloin kuului luolasta armoa rukoilevien naisten huutoja. Grôm epäröi, näytti leppyvän, pani nuolen kainalossaan olevaan kimppuun ja meni takaisin A-yan luo. Hän oli tehnyt tarpeeksi sillä kertaa. Nyt hänen täytyi ajatella tarkasti ja tehdä valmisteluja.
Tuntia tai paria myöhemmin lähti Grôm yksin retkelle A-yan kielloista huolimatta. Hän halusi kokeilla rauhassa uudella aseellaan. Paitsi suurta kimppua eripituisia ja -kokoisia ruokoja oli hänellä muutamia viipaleita raakaa lihaa, koko joukko viikunoita, keihäs, nuija ja jonkinlainen sangaton kori, joka oli punottu vihreistä, kestävistä puun kuorista.
Tämä kori oli A-yan keksintö, joka oli lisännyt suuresti hänen mainettaan heimon kesken ja aiheuttanut sen, että naiset alkoivat kadehtia häntä yhä enemmän. Sisustamalla korin paksulta märällä mullalla saattoi hän kuljettaa siinä tulta niin varmasti ja helposti, että Grôm oli hyväksynyt sen heti paikalla heittäen pois epävarman ja epämukavan, onton, bamburuovosta tehdyn tuliputkensa.
Kiiveten ylös luolien takana olevaa jyrkkää mäenrinnettä poikkesi Grôm korkealla olevaan, mutkittelevaan vuoren solaan ja katosi pian heimon näkyvistä. Sola, joka oli kauan sitten kuivuneen kosken uoma, kohosi nopeasti ylöspäin itään päin ja johti hänet viimein korkealle ylänteelle vuoren rinteellä. Sen takana kohosi vuori jälleen jyrkästi päättyen sahahampaiseen huippuun, kuten melkein kaikki vuoret näillä seuduin. Jyrkänteen juurella kallion seinässä oli kapea halkeama; se vei pieneen luolaan, jonka Grôm oli löytänyt eräällä metsästysretkellään. Hän oli käyttänyt sitä jo monesti turvapaikkana silloin, kun hän oli väsynyt heimon hälinään ja tuskallisena halusi pohtia hiljaisuudessa joitakin kysymyksiä, jotka aina kiusasivat hänen ajattelevaa mieltään.
Hartaana mietiskellen uutta asettaan alkoi Grôm rakentaa pientä tulta luolan suulle. Hän peitti tulivakastaan kaatamansa punaiset hiilet kuivalla heinällä, kuivaneilla lehdillä ja pienillä tikuilla. Sitten hän kumartuen alas puhalsi kauan ja tasaisesti kasaan, kunnes savuun, joka siitä kohosi, ilmestyi ohuita liekkejä. Kun liekit hulmusivat korkeammalle, kuuli hän jotakin levotonta ääntä luolasta. Hän katsoi ylös tirkistellen savun läpi ja näki silmäparin hyvin lähellä maata tuijottavan häneen pimeästä.
Toisella kädellään hän kylmästi, mutta nopeasti syyti tuleen enemmän sytykkeitä siepaten toisella kädellään nuijansa. Silmät vetäytyivät hitaasti takaisin luolan sisälle. Grôm lisäsi tuleen yhä suurempia puita, kunnes se paloi voimakkaana ja loistavana. Sitten hän nousi, otti palavan oksan käteensä ja heitti sen luolaan. Kuului hurja murahdus ja silmät katosivat, sillä niiden omistaja vetäytyi nähtävästi luolan perälle.
Hetkistä myöhemmin valaisi savuinen loiste äkkiä luolan. Kekäle oli pudonnut kuivuneeseen heinäkasaan, joka oli aikaisemmin ollut Grômin vuoteena. Grôm suoristi itsensä ja heilutti nuijaansa. Samassa syöksyi sieltä kaksi suurta luolahyeenaa mielettöminä vihasta ja kauhusta.
Nuo suuret pedot pelkäsivät enemmän äkkinäistä leimahdusta luolassa kuin suurta ja vaarallista tulta ulkopuolella. Ensimmäinen peto väistyi juuri sopivalla hetkellä pelastuen tulesta ja juoksi niin nopeasti, että se sai ohi kiitäessään vain pienen iskun ruumiinsa takaosaan Grômin nuijasta. Mutta toinen niistä, naaras, oli liian kiivas väistyäkseen ajoissa. Se syöksyi suoraan tulen läpi, työnsi Grömiä koko hurjalla raivollaan kaataen hänet kumoon ja hyökkäsi ulvoen laaksoon jättäen ilmaan kärventyneen karvan hajua.
Saatuaan suuren haavan toiseen poskeensa, josta vuoti verta runsaasti, mutta muuten loukkautumatta, ponnahti Grôm vihoissaan ylös ja hyökkäsi pakenevien petojen jälkeen. Mutta hän palasi pian järkiinsä. Tyytymättömästi murahtaen hän palasi jälleen tulen luo ja oli pian syventynyt uusiin kokeiluihinsa. Luolassa palavasta liekistä ei hän pitänyt mitään väliä. Hän tiesi sen pian sammuvan, ja luola puhdistuisi samalla myrkyllisistä hyönteisistä.
Koko iltapäivän hän kokeili nuolillaan saadakseen selville, minkä pituisina ja painoisina ne antaisivat parhaat tulokset. Yhden nuolistaan hän särki täydellisesti ampuen sen lyhyen matkan päästä suoraan vuoren seinää vastaan. Kaksi muuta hän kadotti ampumalla ne tarkoituksetta tasangon reunan yli alapuolella olevaan tiheikköön, josta hän käärmeitä peläten ei uskaltanut etsiä niitä kovinkaan tarkasti. Kaari oli onneksi, vaikka se olikin lyhyt ja ryhmyinen, hyvin vahva, sillä se oli tehty ylänkömaan valkoisen pähkinäpuun oksasta. Ja nahkajänne oli hyvin kuivunut, sitkeä ja luja. Mutta siinä oli harmillinen värähtelevä vika, ja Grômin täytyi pingoittaa sitä monet kerrat, ennenkuin tuo vika hävisi siitä.