Koko tänä vaikeuksien ja vaarojen aikana eivät Grôm, A-ya ja väsymätön Loob unohtaneet matkansa tarkoitusta. He koettelivat jokaista suoraa, hoikkaa ja lujaa vesaa ja tainta, mutta tähän asti he eivät olleet löytäneet mitään, joka olisi tyydyttänyt heidän vaatimuksiaan.
Grôm kulki kuten tavallisesti ensimmäisenä katsellen eteensä, tutkien, miettien ja kuunnellen; jousi ja nuija riippuivat hänen olkapäillään, ja raskas, kivipäinen keihäs oli aina käyttövalmiina. Vakooja Loob, pieni, tumma ja karvainen mies, jolla oli kärpän silmät ja puhvelin rohkeus, kulki hiipien ja ryömien äänettömästi pensaikossa muutamia askeleita vasemmalla, varjellen heitä tiheiköstä tulevilta hyökkäyksiltä. A-ya, jonka nopeus ja tarkkuus lempiaseensa jousen käytössä herättivät koko heimon ihmetystä, tuli viimeisenä pitäen varalta, ettei mikään hiipivä peto seuraisi heitä.
A-ya sattui jättäytymään muutamia askeleita taammaksi sanomatta mitään Grômille. Hän oli huomannut hoikan vesan, joka näytti olevan sopiva nuoleksi. Jos löytö osoittautuisi hyväksi, halusi hän saada siitä kunnian itselleen. Hän kumartui vetämään vesaa juurineen, koska se näytti olevan liian sitkeä katketakseen. Se oli uppiniskainen. Ponnistaessaan nojasi hän paljaalla kyljellään ja olkapäällään pienen puun runkoon, johon hän ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota. Samassa hänestä tuntui kuin puun runko olisi tehty tulikuumista hiilistä. Siitä lähtevä pistävä tuli levisi kuin salama hänen käsivarsiinsa ja koko ruumiiseensa. Terävästi kirkaisten hypähti hän puun luota pois ja alkoi repiä ja lyödä mielettömästi ruumistaan molemmin käsin. Hänen ihonsa oli aivan täynnä hirveitä muurahaisia, suuria, punaisia, pistäviä muurahaisia, joiden myrkky on kuin polttavaa tulta.
Kuullessaan hänen huutonsa harppasi Grôm hänen viereensä parilla askeleella hiukset ja parta törröttäen jäykkänä ja silmät leimuten vihasta. Mutta mitään vihollista ei ollut näkyvissä. Hetken hän seisoi vilkuillen hurjasti ympärilleen Loobin hiipiessä hänen luokseen muristen kostoa. Sitten hän huomatessaan naisen vaarallisen tilan heittäytyi hänen päälleen ja koetti hurjalla syleilyllä murskata paikalla nuo myrkylliset eläimet. Siinä hän aivan iski kirveensä kiveen ja samassa tuo polttava tuli levisi hänenkin ruumiiseensa. Mutta sen tuottama tuska ei hänen mielestään merkinnyt mitään sen tuskan rinnalla, jota hän tunsi nähdessään niiden pistävän A-yaa ja tuntiessaan itsensä kykenemättömäksi heti auttamaan häntä. Hän löi ja hutki häntä suurilla käsillään tytön peittäessä kasvonsa käsillään suojellakseen niitä.
Loob tuli apuun, mutta Grôm, joka oli tarkka joka suhteessa, pysähdytti hänet.
»Pysy loitolla!» käski hän. »Pysy loitolla ja vartioi!» Sitten hän tarttui A-yaa käsivarteen, työnsi hänet rannalle ja veti hänet mukanaan veteen.
Vesi ei ollut tältä kohden kuin kolme jalkaa syvä. He kyyristyivät kokonaan veden alle noin minuutin ajaksi. Sillä välin seisoi Loob keihäs kädessään heidän lähellään tutkien tarkasti pienillä, hurjilla silmillään edessään olevaa syvää vettä ja takana olevaa tiheikköä, jottei mikään vihollinen lähestyisi.
Kun he eivät voineet enää kauemmin olla hengittämättä, nousivat he ylös. Virta vei punaiset viholliset mennessään, mutta polttava myrkky jäi jäljelle, ja he valelivat toistensa tulipunaisia ja kirveleviä hartioita lakkaamatta unohtaen hetkeksi koko ympäristön. Silloin jättiläismäinen vesikäärme kohotti päätään aivan lähellä olevasta lehvistöstä, kohdisti laimeat, elottomat, kiiltävät silmänsä heihin ja vetäytyi taaksepäin hyökätäkseen heidän kimppuunsa. Mutta seuraavassa hetkessä lävisti Loobin nopea keihäs suoraan sen kaulan, ja hänen varoitushuutonsa kajahti ilmassa. Grôm ja A-ya hypähtivät rannalle kuin saukot, ja kuolettavasti haavoitettu käärme syöksyi heidän päänsä yli veteen vieden muassaan Loobin keihään, joka oli tarttunut sen kaulalihaksiin.
Ruumiin läiskähtäessä vedenpintaan kuohahti vesi sen ympärillä äkkiä alkaen elää krokodiileista. Ihastuneina suunnattomasta saaliistaan syöksyivät ne käärmeen kimppuun. Yksi pedoista viskautui puoleksi ylös vedestä käärmeen häntä kaksinkerroin kiedottuna leukojensa ympärille, joita se suonenvedontapaisesti puristeli. Mutta käärme, jolla oli Loobin keihäs kaulassaan, taisteli umpimähkään. Hetkistä myöhemmin se oli puraistu kahtia, ja krokodiilit taistelivat sätkyttelevistä kappaleista hirveästi keskenään.
»Sait meidät juuri ajoissa tuolta pois», sanoi Grôm irvistellen hyväksyvästi pienelle vakoojalle.