»Täällä on jokin peto tulossa», ilmoitti Loob hypähtäen seisoalleen ja temmaisten kaarensa. Samalla ilmestyi suuren krokodiilin litteä, inhoittava pää lautan reunalle, ja peto aikoi kiivetä ylös hirveät leuat puoleksi avoinna.
A-yan kaari oli yhtä nopeasti vireissä kuin Loobinkin ja kaksi nuolta lensi yht'aikaa pedon ammottavaan kitaan. Hämmästyneenä tästä vastaanotosta se sulki leukansa kovasti loksahtaen, pysähtyi ja hyökkäsi uudelleen eteenpäin. Silloin iski Grôminkin suuri keihäs sitä suoraan silmään, ja siitä se pelästyi. Se pyörähti nopeasti takaisin veteen ja katosi jättäen vaahtoavan verivirran jälkeensä.
Tällä välin olivat he tulleet lähemmäksi toista rantaa. Mutta nähdessään sen näin läheltä täytyi Grômin myöntää, ettei se ollut houkutteleva. Se oli matala, aivan veden pinnan tasalla, ja sitä peitti leveä kaislikko, jossa risteili kapeita vesikäytäviä. Siellä ei näkynyt ollenkaan kuivaa maata.
»Ei mennä tuolle rannalle!» vastusti A-ya kiivaasti. Hänen puhuessaan ilmestyi kaislojen takaa hirveä pää, jossa oli suunnattoman suuret, pyöreät, ulkonevat silmät ja pitkä nokkamainen suu. Se heilui pitkän kaulan päässä ja tuijotti heihin kiinteästi.
»Ei, emme menekään», sanoi Grôm päättävästi kääntäen nopeasti lautan jälleen ulapalle. Verenhimoiset ja myrkylliset moskitohyttysparvet ajoivat heitä takaa aina joen keskelle asti ja kiusasivat heitä, kunnes kova tuulen puuska karkoitti ne.
Grôm päätti itsekseen, että tuon tuntemattoman rannan tutkiminen oli jätettävä sopivampaan vuodenaikaan. Hän pohti nyt tarkasti vaikeata lautanohjaarmiskysymystä. Kun hän meloi keihäällään vettä ja huomasi sen litteän pään synnyttämän voiman, alkoi hän miettiä, millä voisi voimakkaammin saada veden liikkeelle kuin pyöreällä puulla oli mahdollista. Sen lisäksi huomasi hän nopeasti, että tuon suunnattoman, muodottoman puuläjän sijaan, jonka päällä he ajelehtivat, oli hankittava jokin keveä ja helposti ohjattava, jonka hän voisi tehdä sitomalla yhteen vahvoja, bamburuo'on pituisia puunrunkoja. Hänen äänetönnä miettiessään tätä silmissään syvä, sisäänpäin kääntynyt katse, keksi hän kunnollisen lautan ja kunnollisen melan. Ja hän lisäsi tähän vielä täydellisesti hyväksyen A-yan ehdotuksen, että tuota rakennetta varsin hyvin saattoi matalassa vedessä työntää eteenpäin sauvalla. Keksittyään tämän henkäisi hän syvään, katsoi ylös ja kohtasi hymyillen A-yan katseen. Hänen harras halunsa oli nyt päästä kotiin, ja panna uusi suunnitelmansa täytäntöön.
»Mihin menemme nyt?» kysyi A-ya.
Grôm katseli tarkasti ympärilleen: taivasta, kukkuloita kaukana oikealla ja joen juoksua, mikä muutamien viimeksi kuljettujen kilometrien aikana oli muuttunut. Hänen vaistonsa suunnasta oli erehtymätön.
»Tämä joki», vastasi hän, »virtaa auringonnousuun päin ja laskee vetensä suolaisiin vesiin, ei kauemmaksi kuin päivän tai puolen matkan päähän luolista. Me menemme kotiin. Palaamme takaisin etsimään nuolia uudella lautalla, jonka minä rakennan.»
Hänen puhuessaan iski Loobin keihäs veteen lautan vieressä ja tuli jälleen esiin tuoden mukanaan suuren, hopeanhohtoisen kalan. Loob iski sitä niskaan ja pani saaliinsa A-yan jalkojen juureen.