Mutta vaikka Gardner oli tottunut purjehtija, jolla oli tarkka silmä huomaamaan kaikki säänmerkit ja herkkä vaisto tuntemaan tuulenpuuskat ruorinvarresta tai purjeen jännityksestä, oli hän luonnonhistoriaan vähemmän perehtynyt, kuin oli suotavaa sellaiselle, joka piti asutettua merta urheilukenttänään. Hänen käsityksensä valaiden suvusta ja niiden vaihtelevista luonteista perustui siihen, mitä oli lukenut suuresta pelokkaasta valaanluu-valaskalasta ja nähnyt iloisesta, vaarattomasta pyöriäisestä. Kun hän nyt näki miekkavalaan kaarevan mustan selän ja kauhistavan pään sen verkalleen kyntäessä aaltoja, ei hänen siis juolahtanut mieleensäkään, että piti olla varuillaan. Jos hän olisi ollut tavallinen kulkija näillä vesillä, olisi hän heti kääntänyt keulansa toiseen suuntaan, jottei valas arvelisi hänen haluavan häiritä sen yksinäisyyttä. Mutta näin ollen hän purjehti lähemmäksi nähdäkseen, mikä kala tai peto tuo musta ja valkoinen olento oli, se kun ei näkynyt olevan hänen lähestymisestään milläänkään.
Sivuuttaessaan sitä noin kahdeksankymmenen tai sadan yardin matkalta Gardner sai äkkiä mielettömän päähänpiston. Tässähän on hyvä tilaisuus ampua! Tuntematon peto olisi hauska saalis. Hän ei pysähtynyt miettimään, mitä sille tekisi, jos todellakin saisi sen. Hän ei huolinut myöskään ajatella, että hänen oli turha toivoakaan kevyellä kiväärillään saavansa tuolle merihirviölle sen pahempaa kuin tuskallisen haavan niiden rasvakerrosten läpi, jotka suojasivat sen sisimpiä elimiä. Hän ei tiennyt sitäkään, että kuollut valaskala painuu pohjaan, joten ei onnistuneinkaan laukaus tuottaisi hänelle mitään palkintoa. Siinä oli kylliksi, että tappamisvietti oli saanut hänet valtaansa.
Hän piti toisella polvellaan ruorinvartta kiinni pysyäkseen määrätyssä suunnassa, tarttui kivääriinsä ja laukaisi jonnekin valaan suuren evän taakse, missä arveli sydämen olevan. Hänen näin puuhatessaan koira älysi, että jotakin mielenkiintoista oli tekeillä, hypähti pystyyn, laski etukäpälänsä purren laidalle ja haukkui vimmatusti tuota outoa mustaa olentoa, joka kieriskeli aalloissa.
Gardnerin hämmästykseksi ei hirviö itse vastannut millään tavalla tähän laukaukseen, mutta heti alkoi juuri sen kyljen alla hurja liike. Jokin siellä rupesi vimmatusti pieksemään vettä, ja peto, käännähtäen ympäri, katseli sinnepäin perin levottomana ja huolestuneena. Se silitteli jotakin pyrstöllään ikäänkuin sitä rauhoittaakseen, ja silloin Gardner huomasi, että laukaus oli osunut pedon poikaseen. Nyt hän tunsi katumusta. Jos hän olisi nähnyt poikasen, ei hän olisi ampunut emoa eikä pienokaista. Hän ei ollut kevytmielisen julma, ainoastaan ajattelematon. Muutaman silmänräpäyksen hän tuijotti epäröiden. Sitten hän, päättäen poikasen liikkeistä, että se oli saanut kuolettavan haavan, katsoi parhaaksi tehdä lopun sen kärsimyksistä. Tähdäten erittäin huolellisesti hän laukaisi taas. Pamaus kajahti kovaa tuskin sadan jalan päässä olevan saaren kallioseinämästä.
Tällä kertaa Gardner oli ampunut hyvin. Ennenkuin laukauksen kaiku oli häipynyt, makasi valaanpoikanen hiljaa ja alkoi sitten hyvin hitaasti painua. Nyt tuli muutaman hetken hiljaisuus, jota häiritsi vain ruskean koiran kiihkeä haukunta. Valas ui hitaasti puolikaaressa poikasensa ruumiin ympäri ja pääsi nähtävästi selville siitä, että se oli kuollut. Sitten se loi pienet silmänsä venettä kohti. Tätä kesti vain silmänräpäyksen, mutta sittenkin ennätti Gardner käsittää tehneensä kauhistuttavan virheen. Vaistomaisesti hän suuntasi veneen tuota kallioista saarta kohti.
Kun hän kiristi ruorinvartta toiselle puolelle, samalla hellittäen purjetta, näki hän veden kiehuvan valaan mustan ruumiin ympärillä. Valas oli hyvinkin sadan jalan päässä, mutta sen ryntäys oli niin kauhistava, että näytti siltä kuin se samassa hetkessä saavuttaisi hänet. Ulvahtaen koira loikkasi kauvas keulaan. Kun vene sillä hetkellä oli sivuttain tuohon kauheaan hyökkäykseen, pysyi Gardner istumassa paikoillaan ja ampui vielä epätoivoisen laukauksen suoraan lähestyvää tuhoa kohti. Yhtä hyvin hän olisi voinut ampua hernepyssyllä!
Pyssy putosi hänen jalkoihinsa. Samassa hetkessä tuntui siltä, kuin pikajuna olisi törmännyt veneeseen. Se ihan nousi vedestä, ja koko toinen sivu meni mäsäksi. Sillä välin Gardner tunsi, kuinka hänet lennätettiin suoraan yli puomin. Pudotessaan alas hän kuuli ruskean koiransa vinkaisevan.
Pelastaakseen sotkeutumasta purjeeseen, joka vettä viistäen lepatti hänen päällään, hän sukelsi ja kohosi pinnalle noin viidentoista jalan päässä. Tätä sukellusta samoin kuin purjeen suomaa silmänräpäyksen piiloa hän epäilemättä sai kiittää hengestään. Hän oli taitava uimari ja lähti heti saarta kohti kilpavauhtia, uiden matelevin ottein pää enimmäkseen veden alla. Valas ei ensin huomannut hänen pakoaan. Onneton koira oli haukkumisellaan kiinnittänyt sen huomion, ja tämän se tempasi ja murskasi sinä hetkenä kun se paiskautui veteen. Sitten kohdistaen raivonsa venehylkyä vastaan se oli repinyt ja ruhjonnut sen sytykepuiksi tarttuen siihen suurilla leuoillaan ja pudistellen sitä kuin koira rottaa. Tämän suoritettuaan se oli kääntynyt saarta kohti, ja sen kamalat silmät osuivat uivaan mieheen tämän halkoessa aaltoja matkalla rantaan päin.
Sen ryntäys oli kuin torpedon lento, mutta Gardner tarttui jo vimmatusti kallion reunaan. Tämä oli muodoltaan kuin noin kahdentoista tuuman levyinen hylly ja ihan vesirajassa. Mies ymmärsi, että se ei ollut mikään turvapaikka. Mutta jotakuinkin miehen korkeudella vedestä oli kalliossa syvennys, omituisesti kovertunut kuin kuvapatsasta pidelläkseen. Epätoivoisen notkeasti hän ponnahti tähän pienoiseen pakopaikkaan vetäen jalat ylös perässään ja painautuen mahdollisimman litteänä komeroon. Samassa hetkessä hän oli tukehtua vaahtoon ja ryöppyyn, kun hänen takaa-ajajansa ruho kumeasti jymähtäen iski kallioon aivan hänen jalkainsa alla.
Gardner värisi ja ponnisteli läähättäen tavoittaakseen henkeä keuhkoihinsa. Hän oli uinut monessa kilpailussa, mutta ei koskaan tällaisessa. Varovasti kääntyen ja pysyttäytyen litteänä kuin simpukka syvennyksen seinää vasten, hän tuijotti alas peläten, että vainooja yrittäisi toista tällaista hurjaa hyppyä paremmalla onnella.