Jimmy ojensi sianlihapalan, ja karhu otti sen sirosti tummalla käpälällään.
"Kevyt kuin naisen pikku käsi!" huudahti Pat Nolan ihastuksissaan.
Tästä alkaen ilta muodostui jonkinlaiseksi vastaanottojuhlaksi. Gallagherin leiri pani näet toimeen tuliaispidot everstille; tämä Pätkä-Johnsonin antama nimitys oli osunut kohdalleen ja otettu käytäntöön. Eversti oli laajasti ja monipuolisesti oppinut karhu, ja sillä oli sitäpaitsi yksinkertainen usko ihmiseen. Sen lapsellinen luottamus jokaisen hyvään tahtoon liikutti laajasydämisiä ja herkkätunteisia puunhakkaajia, kunnes he olivat sille yhtä helliä kuin lapsilauma pikku vauvalle. Eph Babcock sai hävetä, että arvostelukyvyttömän hämmästyksensä ensi hetkenä oli tavoitellut pyssyään.
"Eph", sanoi Pat Nolan, "jos sinä olisit vahingoittanut karvaakaan sen kekseliäästä ja luottavaisesta päästä, niin minulle olisi jäänyt tuskallinen velvollisuus ratkoa kupusi omalla hienolla kädelläni."
"Ja minä tunnustan, että olisin sen ansainnutkin, Paddy", vastasi androscogginilainen sävyisästi.
Jokainen oli riemastunut, paitsi Oulton. Hän pysyi loukkaantuneena ja ylenkatseellisena vaiti koko illan ja tuskin alentui vilkaisemaankaan karhun huvittavimpia temppuja. Mutta koko leiri tiesi, että hänen mielensä sittenkin oli karhuun kiintynyt.
Se oli suurenmoinen ilta Gallagherin leirissä. Eversti oli ensimäinen, joka väsyi ilakoimiseen. Sen myönsi jokainen luonnolliseksi asiaksi, sillä olihan karhu yksin suorittanut koko ohjelman. Nyt se, hyvin ravittuna ja onnellisena, halusi päästä nukkumaan, minkä se ilmaisi nuuskimalla joka nurkkaa etsiessään makuupaikkaa.
Karhun tuuheassa kaulakarvassa oli kulunut kohta, joka näytti, missä oli ennen ollut kaulahihna. Päällikkö teki sille uuden kaulavyön paksusta ohjaspätkästä ja vei sen kesynä ja lauhkeana pitkään vajaan, jota leiriläiset käyttivät pajana. Ladosta tuotiin suuri sylys olkia ja innokkaasti pöyhittyään sitä ympärilleen eversti laskeutui levolle ihan kuin tuhlaajapoika, joka on päässyt kotiin ja siitä iloitsee.
Seuraavana päivänä päällikkö antoi sen viisaan käskyn, että everstiä ei saisi laskea huoneeseen ennen päivällisaikaa. Tämän määräyksen syvämielinen tarkoitus oli säästää juhlaa varten jonkinlaista mielenkiinnon tuoreutta, jotta miehet paremmin pysyisivät huvitettuina ja olisivat vähemmän taipuvaisia nurisemaan tuoreen lihan puutetta. Koko aamun miehet, kuten tavallista sunnuntaisin ja vapaapäivinä, askartelivat veltosti kotosalla, pesten, paikaten, poltellen piippua, veistellen huoneessa tai kujeillen ulkona lumessa.
Kun eversti päästettiin ulos heti aamiaisen jälkeen, ei mitään tällaisia kujeita ollut tekeillä; muutoin se epäilemättä olisi jäänyt kotiin leikkimään uusien ystäviensä kanssa. Huomatessaan siis, että siltä kiellettiin pääsy huoneeseen, tutki se huolellisesti ympäristön, säikäytti hevosia nuuskimalla äänekkäästi tallin ovella ja kompuroi sitten metsään.