Siili on kuitenkin saalis, johon muut metsän pyydystäjät eivät mielellään käy käsiksi. Sen kuolettavat piikit, terävät kuin neula, täynnä pieniä väkäsiä, jotka kerran käytyään kiinni painuvat hellittämättä yhä syvemmälle, kunnes saavuttavat kenties hengenvaarallisen kohdan, ovat sellainen vaara, johon kärppä, kettu tai ilves antautuu vain nälkiintyneenä. Mutta Ismael tunsi salaisuuden, kuinka piti käsitellä siilejä, ja tiesi, että vaarallisen panssarin alla liha oli voimakasta ja vatsantäytteistä. Ja korven kulkuri oli ylhäällä koivussa ja tuolla keinuvalla oksalla, ennenkuin hidasmietteinen siili aavistikaan sen lähestyvän.
Hyvin varovasti kulkuri nyt hiipi pitkin vaapperaa oksaa, joka painui syvälle lisääntyvän painon alla. Ihmetellen kenties, miksi oli äkkiä käynyt niin raskaaksi, siili hitaasti kääntyi kiivetäkseen jälleen vähemmän epävarmalle kannattimelle. Päästyään tuskin enempää kuin puoleksi ympäri se kohtasi muutaman tuuman päässä matalaksi kyyristyneen oudon vieraan hiljaiset, kuolemaa ennustavat kasvot.
Silmänräpäyksessä siilin joka piikki seisoi pystyssä, mutta sen asema oli niin hankala, ettei se heti päässyt kiertymään neulapalloksi, jommoista sen kaikki viholliset niin kammosivat. Vimmatusti se yritti vetää paljaan, suojaamattoman naamansa käpälien väliin. Mutta uhkaava tuomio lankesi liian nopeasti. Ismaelin pää ampui esiin vinhaan ja suorana kuin käärmeen, tähtäsi uhkaavan piikkiotsan alapuolelle ja kävi hellittämättömin hampain kiinni siilin nenään.
Tuntien aseman kaikki mahdolliset vaarat korven kulkuri alkoi samassa hetkessä rivakasti peräytyä runkoon päin. Siili ponnisteli kiertyäkseen kaksin kerroin, jotta sitten iskisi vihollistaan tukevalla, asestetulla hännällään, mutta sitä raastettiin eteenpäin liian kiivaasti. Painaen kyntensä syvälle ja ponnistaen vastaan kaikin voimin se koki pysähdyttää vangitsijansa ja riuhtaista verisen kuononsa irti. Mutta sitä kiskottiin niin huimasti eteenpäin, että sen heikko järki oli vähällä mennä sekaisin.
Iltahämärä, salaperäinen auringonlaskun ja nousevan kuutamon sekoitus, oli tähän asti ollut haudanhiljainen; vain silloin tällöin kuului yli sinipunervan taivaankannen liitelevän yöhaukan juhlalliselta soinnahtava huuto. Nyt rauhan rikkoi kuitenkin kamala äänten sekamelska, hillitty, mutta epätoivoinen. Kaikille, paitsi aivan puun alla oleville, taistelu oli näkymätön. Mutta oksien vimmattu ritiseminen, läähättävät, voihkivat vinkaisut, kynsien armoton raastaminen irti puunkuoresta, tämä kaikki kertoi elävästi murhenäytelmästä.
Päästyään oksan haarukkkaan korven maleksija painoi notkeat takakoipensa lujasti puun runkoon ja heilautti äkkinäisellä tempauksella siilin jaloiltaan irti ja paiskasi sen huimasti alempaa oksaa vasten. Puolipyörtyneenä ja kerrassaan hämmentyneenä tuo onneton uhri painoi takaisin kaikki piikkinsä siinä keinuessaan ja tavoitteli kynsillään epätoivoisesti jalansijaa. Ismael sallikin sen melkein päästä tällaiseen asentoon ja sitten, sen riippuessa ojentautuneena ja avuttomana, hellitti sen kuonon ja karkasi kiinni sen kurkkuun. Heti kävivät uhrin ponnistukset heikommiksi ja jonkun hetken kuluttua lakkasivat kokonaan. Kun se riippui aivan hervottomana, laski pyydystäjä sen irti ja ruumis putosi maahan. Hyökättyään sen perässä, jottei mikään muu metsästäjä ehtisi sitä siepata, käänsi Ismael sen varovasti selälleen tietäen, että alaosat olivat pehmeät ja suojaamattomat, ja rupesi aterioimaan.
Syötyään kaikki, mitä jaksoi, se jätti luottaen ainaiseen hyvään metsästysonneensa tähteet jollekin ohikulkijalle ja kapusi läheisen pyökkipuun korkeaan ja tilavaan haarautumaan. Täällä se ryhtyi huolelliseen siistimiseen, tarkoin puhdistaen kauniin karvansa, kunnes ei jäänyt jälkeäkään hiljan sattuneesta verisestä seikkailusta. Sitten yhtä valveilla ja saaliinhimoisena, kuin ei olisi moneen tuntiin saanut mitään syömistä, se luiskahti alas pyökkipuusta ja kiiruhti eteenpäin läpi kuun hopeoittaman hiljaisuuden.
Hetken kuluttua kuului äänettömyyden halki juoksevan veden keveätä lorinaa. Näytti kuin tästä äänestä olisi jotakin välähtänyt kulkurin muistissa, sillä se poikkesi äkkiä syrjään ja pujahti pian esille pienelle, rehevälle niitylle, jonka keskellä matala puro hiljaa lauleli rantakivilleen. Mutta Ismaelin ei ollut jano. Se ei kiinnittänyt huomiota veteen, vaan kulki nuuskien ruohikossa, kunnes pian löysi, mitä etsi. Heti se heittäytyi kieriskelemään siinä edestakaisin ja pureksimaan sitä jonkinlaisessa hurmaustilassa. Se oli löytänyt kissanminttumättään, ja tähän kasviin sillä oli sama puolihullu himo kuin itse kissoilla.
Saatuaan kyllikseen tätä herkkua se jatkoi matkaansa puron vartta ylöspäin nenä korkealla kuten tavallista, mutta hajuaisti toistaiseksi jonkun verran tylsistyneenä kissanmintun kirpeydestä. Tämä kaiketi oli syynä, kun se viilettäessään suuren puolilahonneen kannon ympäri juoksi suoraan isoa mustaa karhua vastaan, joka möyri koppakuoriaisia viljavasta mullasta. Karhu teki vimmatun hyökkäysliikkeen sitä kohti jättiläiskäpälällään, mutta ovela maleksija luiskahti salamana sivulle ja pelastui viime hetkessä murskaantumasta. Säikähtyneenä ja raivoissaan se ryntäsi kannon ympäri ja ilmestyi äkkiä toiselle puolelle, murahti ilkeästi ja näytti aikovan karata tuon suuren pedon kurkkuun. Se ei silti ollut mieletön, ei likimainkaan, ja kun karhu hyökkäsi sitä kohden vihasta ärähtäen, pujahti se kuin käärme pensaikkoon.
Noin viisi minuutta myöhemmin se hiipiessään oksain alta mäntytiheikössä törmäsi suoraan johonkin lämpimään ja elävään, joka makasi kokoon kyyristyneenä maassa. Sen nenä ei ollut antanut varoitusta – ehkä sentähden, että villieläinten poikasilla usein näkyy olevan suojeluskeinona hajun puute – eivätkä silmät myöskään, kun tuo pieni liikkumaton olento näytti sulautuvan ympäristöönsä sekä värin että muodon puolesta. Salojen maleksija ei kuitenkaan hämmästynyt. Sen harjaantuneet leuat tarttuivat silmänräpäyksessä tämän uuden saaliin kurkkuun. Kuului kimakka tuskan ja kauhun määkäisy, ja avuttomat jäsenet sätkivät surullisen lyhyen hetken. Niin huolellisesti kuin levoton metsävuohi olikin kätkenyt pienokaisensa, kohtasi sitä liian pian erämaan tuomio.