Mutta onnettomuudekseen se ei pudonnut maahan asti. Varsirykelmät, jotka eivät halunneet sitä kannattaa, näyttivät yhtäkaikki päättäneen, etteivät päästäisi sitä käsistään. Itsepäinen köynnöskiemura kiertyi sen toisen takajalan ympärille nilkan yläpuolelle pidellen kiinni pää alaspäin roikkuvaa kettua.
Kovaonninen seikkailija kiemurtelihe, koettaen hampain vapautua tuosta kovasta otteesta. Mutta joustava viiniköynnös ei päästänyt sitä voitolle, ja jokainen ponnistus veti paulan vain kireämmälle. Kun kettu totesi pulmallisen tilanteensa, valtasi sen pakokauhu. Se rupesi rajusti potkimaan, rimpuilemaan ja keikkumaan. Tämä sai aikaan kovan kahinan lehdistössä. Sitä se teki muutaman minuutin ajan, kunnes lopulta ylen uupuneena jäi riippumaan liikkumatonna, keinuen ruskeanvihreässä varjossa, kieli surkeasti riipuksissa ja silmät puoliummessa.
Juuri tällä hetkellä saapui paikalle sattumalta Poika. Hänen herkkä korvansa oli jo etäältä kuullut lehtien tavatonta kahinaa hetkellä, jolloin kaikkialla vallitsi hiljaisuus. Hän lähestyi hyvin hiljaa hiipien, jottei menettäisi mitään mahdollista nähtävää, ja saapui paikalle juuri silloin, kun ansaan joutunut näytti olevan kuolemaisillaan. Vielä yksi pelon aiheuttama ponnistus vavahdutti nuoren ketun jäseniä; sitten, huomattuaan tilanteen toivottomuuden, se heittäytyi näennäisesti elottomaksi, silmät suljettuna kapealle raolle kuin kuolleella.
Säälin valtaamana Poika hyppäsi paikalle ja irrotti kierteen, pahoitellen sitä, ettei ollut tullut ajoissa, pelastaakseen kauniin eläimen hengen. Hän tunsi erikoista mielenkiintoa kettuihin ja ihaili niiden viisautta ja mielenmalttia. Harmaissa silmissä säälin ilme hän nyt piteli velttoa olentoa käsivarsillaan ja silitteli sen loistavaa, kirkasta rehevää turkkia. Hänellä ei ollut milloinkaan ennen ollut tilaisuutta tarkastella niin värikästä kettua. Arvellen lopuksi, että hän nyt voisi saada oivallisen ketunnahan ilman minkäänlaisia omantunnontuskia, hän kääntyi kotio viskaten ketun ruumiin huolettomasti olkapäälleen, takajaloista kiinni pidellen.
Mutta tällä hetkellä, juuri kun hän oli lähtemäisillään, hänen sielunsa silmiin välähti kuva suurista purppuranpunaisista viinirypäletertuista, jotka hän oli nähnyt silloin, kun hänen mielensä oli ollut liiaksi muuhun kiintynyt niitä huomatakseen. Voisiko hän jättää nuo kypsät rypäleet poimimatta? Ei, totisesti! Hän kääntyi takaisin innokkaasti, viskasi kuolleen ketun maahan ja rupesi herkuttelemaan, kunnes suu ja sormet olivat aivan punaiset. Kun hänen ruokahalunsa oli tyydytetty, jopa kyllästymiin saakka, hän täytti hattunsa ja tyytyväisyydestä huoaten katsahti lopuksi ympärilleen ottaakseen ketun selkäänsä. Hetkisen hän tuijotti hämillään hieroen silmiään. Kettu, jonka hän huolettomasti oli viskannut maahan, oli näyttänyt niin kuolleelta kuin näyttää voi. Mutta nyt siinä ei ollut mitään kettua. Koska hän ymmärsi metsän eläimiä, selvisi hänelle salamannopeasti, kuinka ovelasti häntä oli puijattu. Itsekseen tälle hiljaa naurahdellen hän meni kotiin ilman muuta voitonmerkkiä kuin hatuntäysi metsäviinirypäleitä.
5. luku
PUOLISON VALINTA JA VOITTO
Rajattoman pöyhistyneenä onnistuttuaan voittamaan Pojan viekkaudella
Punakettu pani nyt itsensä hieman vaaralle alttiiksi, käyden
uhkarohkeaksikin ja arvostellen ihmisen ylemmyyttä liian vähäiseksi.
Onneksi itselleen se kuitenkin sai pian oivan opetuksen.
Salaa se hiipi eräänä raikkaana aamuna Jabe Smithin jäljissä, kun tämä oli ulkona pyssyineen peltokanoja etsimässä. Näkymättömien siipien suhinan saadessa Jaben muuttamaan yhtäkkiä suuntaa hän näki kirkkaanpunaisen ketun katoavan viidakkoon. Jabe oli nopea pyssymies. Hän nosti pyssynsä ja laukaisi paikalla. Hänen panoksensa oli kuitenkin peltokanoille aiottu, ja ampumamatka oli pitkä. Muutamat pikku lyijyhaulit sipaisivat Punakettua kylkeen. Ne eivät tunkeutuneet syvemmäs kuin nahan alle; mutta isku säikäytti ja haulit pistivät perin ilkeästi.
Hämmentyneenä ja peloissaan kettu hypähti ilmaan. Oikosenaan, vatsa maata viistäen, se sitten pakeni punaisena viiruna nuorten, valkoisten koivunrunkojen lomitse. Päiväkausia sitä kiusasi kyljessä kipu ja syyhy, jota mikään ei voinut lieventää. Ja viikkomäärin se pysyttelihe visusti poissa ihmisten ilmoilta.