Kuljettuaan kymmenkunnan jalkaa se ällistyi, kun ei nähnyt, kuullut eikä haistanut riistaa, jota ajoi takaa. Se jatkoi matkaansa hiukan edemmäksi varmana siitä, ettei ollut voinut erehtyä. Sitten se alkoi epäillä ja muutti suuntaa. Se muutteli sitä yhä uudelleen kiertäen sinne ja tänne päin, mutta ei hajun hiventä tai untuvaistakaan ollut tavattavissa. Vastenmielistä oli nyt huomata, että tuossa oudossa ympäristössä hänen aistinsa ja vaistonsa pettivät kumpikin. Sillä ei ollut aavistustakaan, minne päin kulki.
Tämän tosiasian selvetessä se teki äkillisen liikkeen ylöspäin aikoen murtaa jään ja päästä taas vapaaseen ulkoilmaan, missä aistit eivät sitä enää petkuttaisi. Mutta sen hämmästykseksi jää ei antanutkaan myöten. Pikemminkin väistyi pehmoinen lumi se alla. Uudelleen ja yhä uudelleen se syöksähti ylöspäin kaikin voimin; mutta ponnistukset olivat turhia, se oli joutunut outoon vankilaan, kun hauraannäköinen maidonvalkea jäälautta oli teräksenkova. Tuntien äkillisen pelon aiheuttamaa pahoinvointia se totesi, että ensi kertaa eläissään oli eksyksissä — vieläpä omissa metsissään. Lisäksi se oli todenperään vankina, käynyt sellaiseen satimeen, josta ei milloinkaan ollut uneksinutkaan.
Sen valoisassa sopessa oli tietysti runsaasti ilmaa, sillä lumi oli täynnä sitä. Jään läpi päänsä päällä se saattoi nähdä epämääräisiä, tummia varjoja välkkeen keskellä ja tiesi niiden olevan lähimpien puiden hahmoja. Seisten hetken aivan hiljaa se arvioi huolellisesti tilannetta. No, tietysti piti ulospääsytien olla tuolla, missä varjot olivat tiheimmät ja mustimmat. Tämä johtopäätös karkotti pelon tykkänään.
Huolellisesti tarkaten merkkejä, jotka tosin vain hämärästi näki, se päätteli, että varjot näyttivät lupaavimmilta aivan suoraan edessäpäin. Suoraan eteenpäin se siis raivasi tietään, pitäen selkäänsä aivan jääkuoren alapintaa vasten.
Ystävälliset varjot häämöttivät pitempinä ja selvempinä. Kettu oli jo niiden äärellä, kun huomasi, että hän ei ollut ainoa terävä-älyinen otus metsän heimon joukossa. Se vainusi äkkiä peltokanan hajun, joka ilmeisesti etsi samaa ulospääsypaikkaa kuin hänkin. Pakenevan linnun jäljissä lumi oli tallaantunutta, joten kettu kykeni syöksymään eteenpäin nopeasti, kuten se tekikin, toivoen saavansa tappionsa korvatuksi viime hetkessä. Haju tuntui voimakkaana ja tuoreena. Kettu kuuli räpyttelyä aivan edessään. Rajusti loikaten se sai yhden ainoan pyrstöhöyhenen hampaisiinsa. Sitten kuului kovaa siipien suhinaa, ja kettu ryntäsi ilmoille nähdäkseen voitokkaan, mutta pahasti pelästyneen linnun lentää löyhyttelevän pois tiheiden oksien alitse.
Pahasti suutuksissaan kettu tuijotti sen jälkeen puolisen minuuttia kieli suusta riippuen ja naama lumilaikkojen tuhrimana. Sitten se pyörsi pois kohtaloonsa alistuen ja ryhtyi varkain hiipien vainoamaan kaniinia kautta kristallimaan.
9. luku
SEKAROTUISTEN PETKUTTAMINEN
Varhaiskevään suojasäinä Punaketulla oli melkein pelkkää kiusaa ja levottomuutta. Se inhosi märkyyttä ja yhteen kasautuvaa lunta, ja pyydystely oli pikemminkin vaivaloista työtä kuin iloa. Lisäksi pian poikiva puoliso ei ollut halukas leikkimään, painimaan ja juoksentelemaan kilpaa kuten ennen. Se pyydysteli lähellä kotia, mutta kallioiden keskellä tietysti eikä milloinkaan alhaalla laaksossa päin. Ja Punakettu toi sille kotiin suurimman osan omasta saaliistaan. Omasta puolestaan se kävi nyt erikoisen varovaiseksi eikä mennyt koskaan alas uutisasutukselle. Mutta sille tuli tavaksi tehdä pitkiä, vaivaloisia matkoja harjun yli alas lähimpään laaksoon ja korvata ylimääräiset vaikeudet ottamalla pientä tullia karjapihoilta Ringwaakin juurella. Se arvioi mielessään, ettei näitä ryöstöjä milloinkaan pantaisi ketun laskuun, joka asui näin kaukana kuin hän.
Mutta kävi ilmi, että se tässä asiassa teki arvioita ottamatta huomioon maineikkuuttansa. Se loukkasi omaa mainettaan. Kun Ringwaakin juurella väestö alkoi tuntea erikoisen uskaliaan ja ovelan vihollisen hyökkäyksiä, niin he heti ajattelivat naapurilaakson isoa kettua, jonka urotöistä olivat kuulleet kaikenlaisia juttuja. Tiedusteltaessa naapurilaaksosta saatiin kuulla se tosiasia, ettei siellä viime aikoina ollut lainkaan nähty tai kuultu tuota etevää rosvoa. Tästä oltiin valmiit päättelemään, että se oli vaihtanut piiriä.