Sen jälkeen tehtiin monta yritystä kulkea rohkean ryöstäjän jälkiä sen pesälle. Mutta jäljet katosivat aina kallioiden, kuilujen ja sotkuisten viidakkojen joukkoon, ennen kuin päästiin harjun huipulle.
Satimia ja ansoja viritettiin tietysti kymmenittäin, mutta ne saivat aina osakseen ivallisen halveksivaa kohtelua tai kettu pysyttelihe niistä loitolla. Niinpä loppujen lopuksi viereiseen laaksoon lähetettiin sana, että maanviljelijät pyydystäisivät tuon vaivaloisen, turkkiniekan henkipattonsa tai ainakin pidättäisivät sitä kotosalla.
Uutisasutus otti hiukan ylpeänä vastaan tämän kunnianosoituksen, joka näin tuli Punaketun urheuden osaksi. Mutta samalla sovittiin siitä, että jotakin oli tehtävä. Poika hymyili viekkaasti ja sanoi, että mitä hyvänsä tehtäisiinkin, niin ei Punakettu olisi niitä miehiä, jotka surevat. Mutta Jabe Smith otti mennäkseen metsälle kaksi koiraa apunansa, ja tämän retken piti koitua Punaketulle lopulliseksi tappioksi, tahi kettu saisi ainakin aimo läksytyksen.
Jostakin selittämättömästä syystä juuri tällä ratkaisevalla hetkellä Punaketun levottomuus ja pelko eneni hämmästyttävästi, Oli kuin jokin terävä kaukonäköinen voima olisi ilmaissut ketulle vihamielisyydestä alhaalla laaksossa tai kuin jokin utelias sininärhi, joka oli kuullut Jabe Smithin suunnitelmista, olisi tuonut salaperäisellä tavalla Punaketulle viestin tuhosta, jota sille suunniteltiin. Olkoon edellinen selitys tieteilijälle, jos hän sitä haluaa, ja jälkimmäinen satujen ja tarujen suosijalle. Tai ehkäpä lähestyvän isyyden vastuunalaisuus teroitti ketun muistia, niin että sen mieleen johtuivat ne surulliset tapaukset, jotka olivat pakottaneet hänen emonsa pakenemaan pesästään päivänpaisteiselta töyryltä.
Miten sen asian laita nyt olikaan — eräänä iltana se tarkoituksettoman levottomuudenpuuskan jälkeen juoksi ja nuuski tutkistellen vanhan pesän sisäänkäytävän ympäristöä katajapensaan alla. Jokin siellä näkemänsä sai sen tekemään päätöksen. Palattuaan sitten omaan pesäänsä se puoleksi pakottamalla, osittain hyväilyillään sai ajetuksi sieltä pois puolisonsa, jonka aika oli nyt hyvin lähellä ja joka oli sangen vastahakoinen luopumaan siististä asunnostaan. Kun tämä temppu onnistui, vei se naaraansa päättävästi pois vuorenharjanteen yläreunalle, jonkinlaiseen pieneen, vaatimattomaan luolaan, jonka oli löytänyt kallioisen kuilun kyljestä. Kun tämä oli tehty ja Punaketun puoliso — se kun ei heikkoudentilassaan voinut vastustaa toisen ylivaltaa — nähtävästi leppynyt, hävisi levoton pelko, ja Punakettu tassutteli yksin takaisin töyräällä olevalle pesälle ja odotti nähdäkseen, mitä tapahtuisi. Se oli nyt huolettomampi metsästysmaittensa puolesta ja antautui rohkeudessaan vielä kerran kuljeskelemaan alemmilla rinteillä ja asutuksen liepeillä.
Kun Jabe Smith oli valmis lähtemään suurajoonsa, muisti hän vanhan pesän mäenrinteellä, mistä kettuperhe edellisenä vuonna oli "kaivettu" ja ajettu pois kodistaan ja konnustaan. Hän ei ollut ajatellut tätä paikkaa ennemmin, koska tiesi, että sellainen surullisen tappion ja tuhon paikka olisi vihoviimeinen, missä tavallinen kettu haluaisi asua. Mutta nyt pälkähti hänen päähänsä, ettei Punakettu ollutkaan mikään tavallinen kettu, vaan voisi olla kyllin ovela pitämään sellaista asuntoa kaikista turvallisimpana pakopaikkana. Mukanaan Poika arvostelevana ja epäuskoisena, mutta hyvin huvittuneena katselijana ja kaksi nuorta maanviljelijää apulaismetsästäjinä sekä entiset kaksi koiraa varsinaisen työn suorittajina Jabe Smith kulki oppaana yksinäiselle pesälle, joka oli töyräällä kaukana ylhäällä mäen rinteellä.
"Ette te sitä ikinä sieltä löydä, Jabe", ilkamoi Poika kiusoittavasti silloin tällöin.
Ja Jabe, jolla oli asiasta omat epäilyksensä, piti yllä sotataidollista hiljaisuutta.
Mutta sadan metrin päässä töyräältä koirat, jotka olivat penkoneet pehmeätä, vajonnutta lunta joka taholta, päästivät äkkiä yhdessä kiihtyneen ärinän ja haukunnan. Ne olivat löytäneet ristiin rastiin käypiä ketunjälkiä. Jabe Smithin laihat kasvot venyivät iloiseen irvistykseen, ja kääntyen Poikaan päin hän huusi voitonriemuisesti:
"Katsos nyt, mitäs minä sinulle sanoin?"