Myönnettyään tuon pääasian, että Punakettu piti vangita, Poika kosti takaliston siveysopin kannalta kylläkin kohtuullisesti, alkamalla epäillä erämiehen kykyä yrityksen toimeenpanoon.
"Luulette olevanne varsin viisas, Jabe!" sanoi hän vakavan ivallisena. "Mutta te ette voi tuota kettua puijata, vaikka koko talven koettaisitte."
Juuri tässä suhteessa Jabella oli omat epäilyksensä. Ja hän oli liian rehellinen sitä kieltääkseen.
"Varmasti minä osaan ampua sen", vastasi hän tyynesti, "jos otan tarpeeksi aikaa, odottelen ja pidän päälle! Kuka hupsu hyvänsä voisi sen tehdä loppujen lopuksi, ellei hänellä olisi mitään muuta tehtävänä kuin vain pitää päälle. Se, mitä minä aion tehdä, on saada se hirtehinen satimeen, jos osaan. Jos minä en osaa, et osaa sinäkään!"
"Ahaa, te annatte myöten, Jabe!" ivaili Poika. "Te ette sitä osaa.
Mutta minä osaisin, jos tahtoisin!"
Jabe Smithin pitkät kasvot kävivät ivallisiin kurttuihin ja hän puraisi annoksen pikanellia, ennen kuin vastasi.
"Jos olet niin turkasen taitava", sanoi hän viimein, "annapa nähdä, että teet sen. Puhua kyllä kelpaa."
Tätä kehotusta Poika oli juuri odottanutkin ja paikalla hän heitti pilkallisen ilmeensä.
"Minä tahdon sen tehdä", sanoi hän vakavasti.
Erämies herkesi pureksimasta, sylkäisi sahapukin yli — molemmat istuivat puupinolla Jaben pihalla — ja silmäsi nuorukaista epäilevästi. Hän ei voinut uskoa kaunopuheisuutensa saaneen niin valtavaa voittoa kuin nyt Pojan sanat näyttivät ilmaisevan.