"Näin se on, Jabe!" jatkoi Poika oltuaan muutaman minuutin ääneti. "Minä tunnen tuon ketun vähän paremmin kuin te! Olenhan katsellut ja tarkastellut sitä, ja niin olen ruvennut siitä pitämään. Olisin kymmenestikin voinut sen ampua. Tunnen kaikki sen elkeet. Olen roikottanut sitä takajaloista hartioillani…"
"Hitto vieköön!" huudahti erämies, katsellen Poikaa hämmästyneenä ja kunnioittavammin. Nuo kaksi tunsivat toisensa niin hyvin, etteivät voineet olla uskomatta toistensa sanoja.
"Niin, ja silloinkin se puijasi minut! Mutta nyt minä tiedän, kuinka voittaisin sen, jos haluaisin. Mutta minä en halua. Mutta jos te nyt olette pannut päähänne mennä sitä tavoittamaan, niin minä pujahdan mukaan ja näytän teille, miten se on saatavissa, sillä ehdolla, että säästätte sen hengen. Te saatte kunnian, Jabe, ja minä saan ketun."
Erämies sylkäisi tuumivaisena ja pyöritteli kysymystä mielessään. Se, mitä hän sanoi Pojan "hullutteluksi" eläinten luonnollisen tappamisen asiassa, sai hänet ajoittain kärsimättömäksi, eikä hän kernaasti näyttänyt haluavan myöntyä hänen mielipiteeseensä. Mutta tällä kertaa Poika todella mukautui puolittain, ja tahtoi tehdä hänelle mieliksi.
"Mitä sinä tahtoisit tehdä sille lurjukselle, kun olemme sen saaneet?" tiedusteli hän vihdoin epäillen jotakin sotajuonta.
Poika hymyili ymmärtävästi.
"No, en minä sitä ainakaan päästäisi irti ja hankkisi teille samaa vaivaa uudelleen, Jabe! Älkää sitä pelätkö!"
"Enhän minä sitä pelkääkään!" vastusteli Jabe häpeissään siitä, että
Poika oli päässyt selville hänen epäluuloistaan.
"No, hyvä", jatkoi Poika, "luulenpa, että tahtoisin pitää kettua jonkin aikaa luonani, jos isä sen sallii, ja nähdä, voisinko sen kesyttää. Se on niin viisas. Ehkäpä sitä ei olisikaan niin vaikea kesyttää kuin muita kettuja. Mutta enpä luule, että hyötyisin siitä suurestikaan sillä tapaa. Kaikki ketut ajattelevat itsestään liian suuria, salliakseen kenenkään kerskua voineensa kesyttää niitä. Mutta tämä on niin kaunis, että mikä näyttely tai eläintarha hyvänsä olisi peräti ylpeä saadessaan sen ja huolehtisi siitä, että sitä kohdeltaisiin hyvin. Minä myyn sen ja saan siitä kelpo hinnan, Jabe. Ja sen me panemme tasan. Parempihan se on näyttelyssä, Jabe, kuin kuolleena — mitä hyvänsä jotkut ihmiset sanonevatkaan."
"Enpä tiedä!" sanoi erämies katsoen ympärilleen pitkin tuttuja peltoja ja vanhoja, päivänpaisteessa hohtavia puita. "Mieluummin olisin kuollut kuin vangittu — jolloin en enää koskaan näkisi tätä kaikkea!" Ja hän pyyhkäisi kädellään kuin hyväillen tuota herttaista yksinäistä maisemaa.