"Pyh, Jabe!" sanoi Poika suorasukaisesti. "Sittenpä ei teillä ole rahtuakaan mielikuvitusta. Panenpa veikkaa siitä, että Punaketulla on sitä runsain määrin. Tiedän, mitä se varmasti valitsisi, jos sille valintavapaus annettaisiin. Niinpä minä valitsen sen puolesta, jos te siihen suostutte. Kuolema on ainoa asia, jota ei voi harkita uudelleen. No, olettakaamme, että olisitte vangittu elinajaksi ja jonakin päivänä tulisi maanjäristys ja särkisi rikki nuo kivimuurit ja päästäisi teidät menemään suoraa päätä ulos! Puhuessani Punaketun puolesta valitsen sirkuksen. Mitäs siitä sanotte?"
"Olkoon menneeksi", myöntyi siihen erämies verkalleen. "Mutta vangitaan se nopeasti! Se on petkuttanut meitä jo liian kauan."
"Tiedättekö", sanoi Poika, "että se on vasta kumma otus! Olen tavannut sen jälkiä talonne ympärillä — vaarallisin paikka sille koko asutuksella — useammin kuin missään muualla. Ettekö te ole?"
"Olenpa tietenkin!" vastasi erämies. "Ja metsissäkin se on ottanut ilvehtiäkseen kanssani. Näyttää siltä kuin sillä olisi jotakin kaunaa minua vastaan. Mitäs luulet sen aikovan?"
"Ehkäpä se erikoisesti pelkää teitä ja tahtoo siitä syystä pitää teitä silmällä. Tai kenties tietäessään teidän jo olevan paha vihamiehensä se pitää varmempana varastella teidän kananpoikianne kuin antautua uusia vihollisia hankkimaan, varastamalla jonkun muun kananpoikia!"
"Vielä se ei ole saanut minulta ainuttakaan!" ilmoitti erämies painokkaasti.
"Sittenpä lyön vetoa, että siihen ei ole muuta syytä kuin ettei se ole tahtonut sitä", sanoi Poika. "Olen nähnyt sen katselevan tilanne ympärillä ja makaavan pensaissa vartioiden, kun kanat pyydystivät heinäsirkkoja pellonsängessä kymmenkunnan askeleen päässä, mistä se saattoi kahmaista ne suuhunsa ilman vähintäkään vaivaa. Olen myös nähnyt sen istuvan takakintuillaan kanakopin takana, tirkistelemässä sisään rakosesta — luultavasti jotakin kanaa pesässä. Jos se on säästänyt teitä, Jabe, on se tapahtunut vain siksi, että se tahtoi tehdä niin. Olkaa varma siitä. Sillä on ollut jokin erityinen syy viisaassa, punaisessa kallossaan."
"Sen olisi paras kiiruhtaa sitten!" murisi Jabe. "Sillä ei ole enää paljoa aikaa jäljellä. Mitäs nyt luulisit, että olisi paras tehdä, pettääksemme tuon tuholaisen?"
"Tulkaa pois, niin minä näytän!" sanoi Poika, astellen Jaben kanahuoneelle päin.
Sattui niin, että kookas, pitkä erämies erikoisesti piti hyvästä siipikarjasta. Hän oli useita kertoja hankkinut itselleen puhdasrotuisten kanojen munia. Ja kun hänellä oli ollut hyvä onni niiden hoidossa, omisti hän nyt hyvin kauniin ja harvinaisen kanaparven, josta saattoi ylpeillä. Epäilemättä siellä juoksenteli sekaisin keltaisia Cochin-, Plymouth Rock-, valkeita Leghorn ja mustia Minorca-rotuisia, ja rotujen vapaa sekaannus sai aikaan ihmeellisen moninaisia tuloksia. Mutta kaikesta sekaantumisestaan huolimatta niitä oli iso parvi ja ne saivat aikaan ihmeitä munimisessa. Ja Jabe Smith ylpeili parven hyvästä asunnosta. Kanahuone oli yksinkertainen, mutta varsin uudenaikainen muodoltaan, sillä se oli huolellisesti jäljitelty Colonial Farmerissa olleiden mallien mukaan. Pitkän, aurinkoisen etusivun kummassakin päässä oli pieni sisäänkäytävä "tipuja" varten, ja yöksi ne suljettiin liukuvalla laskuovella.