"Jos ei tuo elukka tuossa ole kuollut", vastusti erämies, "syön vanhat lapikkaani".
"Älkää lupailko liikoja, Jabe", pilkkaili Poika.
"Voitte tarvita niitä lapikkaita talven tullen! Jos annatte minulle vain vanhan kaurasäkin, johon kietoisin tämän kovanonnen uhrin, lähden kotiin, ennen kuin tulee myöhempi. Ja kukaties, jos tulette meille huomisaamuna, tapaatte Punaketun temppuilemassa takapihallamme!"
"Luulenpa, että lähden nyt kanssasi", sanoi Jabe. "Elukka on liian omituinen antaakseni sinun mennä yksin sen kanssa."
17. luku
VIERAAN TAIVAAN ALLA
Turvallisesti kaurasäkkiin kiedottuna, josta vain kuonon musta kärki pisti esiin, Punakettu ei näyttänyt elonmerkkiäkään loputtoman pitkän matkan aikana Pojan kotiin. Pojan jäntevän, nuoren käsivarren alle puristettuna se kesti tuskallisen otteen horjumattoman sankarillisesti eikä kertaakaan jäykistänyt tai nykäissyt lihastakaan. Mutta jos noiden ylpeiden voittajien mieleen olisi pälkähtänyt yhtäkkiä kurkistaa säkkikangaskäärön päähän mustan nenänipukan ohi, olisivat he huomanneet ovelan ja valppaan silmän selkoselällään.
Vanki ei aikonut menettää tarpeettomasti yhtäkään tilaisuutta. Kurkistellessaan ulos tulvivaan kuutamoon se hyvin huomasi, mihin vangitsijat sitä veivät. Katkeruutta oli sen sydämessä, kun se näki hopeisten puiden, peltojen ja aitojen menevän ohi — katkeruutta ja nöyryytystä, raivoa ja pelkoa, mutta ei millään muotoa epätoivoa. Sillä hetkellä avuttomana ollen se tiesi, ettei häntä ikuisesti voitaisi tuolla tavoin kuljettaa. Täytyi tapahtua jokin muutos. Sen pää oli täynnä suunnitelmia. Eikä se ajatellutkaan hävinneensä tässä uhkapelissä.
Kun Poika oli kierittänyt ketun ulos säkistä ja kiinnittänyt sen ketjuilla renkaaseen tilavan aitauksen nurkkaan tallissa ja päästänyt irti sen jalkoja kahlehtivat siteet, makasi Punakettu yhä velttona, jokainen jänne niin äärettömän hervottomana, että pitkä erämies entistä varmemmin uskoi elukan jo aikoja kuolleen. Mutta kaikkiin pistosanoihin Poika vastasi vain: "Tulkaa aamulla takaisin katsomaan!" Ja pian, väsymykseen asti ihailtuaan tuota tuuheaa turkkia ja onniteltuaan itseänsä nopean voittonsa johdosta, voittajat lähtivät pois, sulkien ladon oven jälkeensä.
Pienestä ikkunasta tuli kuunvalo tulvehtien sisään, valaisten kirkkaasti tallin keskuksen ja jättäen nurkat syvään pimentoon. Samalla hetkellä, jolloin tiesi olevansa yksin, veltto hahmo lattialla heräsi virkeään elämään, tehden aimo hypyn, jolla tunnusteli ketjujen kestävyyttä. Mutta se tunsi voimakkaan tempaisun taaksepäin ja tuupertui lattialle. Se riitti vakuuttamaan sille ketjujen kestävän. Saatuaan varmuuden tästä asianhaarasta ja lisäksi vielä ketjujen pituudesta, mikä oli lähes pari metriä, se alkoi nyt tunnustella niitä tarkasti kuonoin ja hampain, pitäen niitä maassa etukäpäliensä välissä ja tutkistellen jokaista silmukkaa seinässä olevaan renkaaseen saakka.