Löytämättä virheen vikaa tai heikkoa kohtaa missään osassa tuota kylmää terästä, joka teki pahaa ketun hampaille, se ryhtyi lähinnä kiskomaan kaulanauhaa päänsä yli. Vetäytyen taaksepäin se ponnisteli ja kiskoi kaikin voimin, mutta onnistui vain siten kuristamaan itseänsä, kunnes silmät ja kieli olivat ulkona päästä. Tämän jälkeen juolahti sen mieleen muisto isosta ilveksestä, joka ansassa tukehtui, ja se pysähtyi paikalla läähättäen ja haukkoen ilmaa.
Niin pian kuin kettu oli tointunut tästä pakokauhun puuskasta ja taas hengitti ihan rauhallisesti, iski uusi ajatus sen aivoihin. Pilttuun nurkassa oli kasa akanoita ja hienoja olkia sekä pari heinätukkoa. Näihin se huolellisesti peitti löysän osan ketjuja, ja työn tehtyään hiipi hiljaa pois, uskoen jättäneensä itsepintaisen kiduttajansa sinne. Mutta nähtyään tuon käärmemäisen esineen hellittämättä sukeltavan piilostaan esille ja tuntien sen vieläkin kerran lujasti kiskaisevan kaulasta se näytti huomaavan yrityksensä järjettömyyden. Muutamiksi minuuteiksi se istahti takakintuilleen pohtimaan. Huomatessaan, ettei tällä kertaa mitään muuta voinut tehdä, se sitten kiertyi kerälle nurkkaan ja paneutui päättävästi nukkumaan.
Kun Poika tavallista varhaisemmin aamusella tuli talliin mukanaan vesiastia ja houkuttelevan näköinen palanen punertavaa, tuoretta lihaa, loi Punakettu häneen pitkän, sanomatonta halveksumista ilmaisevan katseen, vetäytyi arvokkaasti soppeensa ja jätti käynnin päättäväisesti huomioonottamatta. Se oli nälissään ja kovin janoissaan, mutta vihatun vieraan läsnä ollessa se pilkallisesti jätti näyttämättä kumpaakaan niistä tarpeista. Pojan tullessa liian lähelle se näytti hänelle valkoisia hampaitaan, ja tumma, leimuavan vihreä väri tuli sen silmiin, jotka olivat melkein hämärät, ja näytti kuin koko silmäterää olisi verhonnut kalvo. Tämä oli merkki, joka sanoi: "Pysy poissa!" Ja ymmärtäen sen varsin hyvin Poika totteli. Heti hänen poistuttuaan Punakettu latki ahnaasti veden ja kävi raa'an lihan kimppuun. Ei se suinkaan aikonut tappaa itseään nälkään, mutta ei myöskään suostunut antamaan Pojalle tyydytystä nähdä syöntiään.
Ja nyt alkoi onnettomalle vangille neljän viikon yksitoikkoinen, turha odotus. Kahdesti päivässä, varhain aamulla ja heti hämärän tultua sillä oli tapana käydä läpi pakoyrityksensä, tunnustella ketjuja rengas renkaalta ja kätkeä ne toivehikkaasti akanoihin. Mutta yritystä kiskoa kaulanauhaa päänsä yli se ei milloinkaan uudistanut, niin suuresti se pelkäsi tukehtumista.
Sillä välin Poika pyrki uupumatta saavuttamaan komean vankinsa luottamuksen: herkkupaloja syötäväksi, raitista vettä kahdesti päivässä, lempeää puhelua ja hiljaisia, vähittäisiä lähenemisyrityksiä — kaikkea koetettiin uskollisesti ja varovaisesti, mutta tuiki turhaan. Punaketun silmien pilkallinen ilme oli kuukauden lopussa yhtä selvä ja järkähtämätön kuin ennenkin, sen tuima silmäys yhtä viheriänuhkaava ja sen hampaat yhtä leppymättömästi paljastetut, milloin vanginvartija vain tuli liian lähelle. Silloin Poika isänsä neuvosta vaikkakin vastahakoisesti päätti, että kesytön vanki oli myytävä.
Tähän aikaan — sillä Punaketun maine ja juttu sen vangitsemisesta oli levinnyt laajalti Ringwaakin ympäristöjen ulkopuolellekin — ilmestyi hyvinpukeutunut muukalainen asutukselle ja pyysi nähdä kuuluisaa kettua. Poika suoritti ylpeästi isännän velvollisuudet ja tunnusti pahoilla mielin kykenemättömyytensä kesyttämään kaunista ja ovelaa elukkaa. Vieras pyysi heti saada ostaa sen.
"Mitä varten te sitä haluatte?" kysyi Poika epäilevänä.
Vieras silmäili häntä tarkkaan, ennen kuin vastasi, ja ymmärsi jotakin hänen käytöksestään.
"Myydäkseni sen johonkin isoon eläintarhaan", vastasi hän kevyesti, "missä sen arvo täysin oivalletaan". Suuresti tyyntyneenä Poika myöntyi paikalla ja pisti taskuunsa hinnan, joka meni yli hänen hurjimpienkin toiveittensa. Mutta jos hän olisi tietänyt ostajan todellisen tarkoituksen, olisi hän harmistuneena evännyt kuinka korkean hinnan tahansa ja luottanut lisäksi Jabe Smithin tukeen asiassa. Punakettu oli suunniteltu, ei mihinkään loistavaan eläintarhaan, missä se tosin olisi vanki, mutta hemmoiteltu ja ihailtu, vaan erään metsästysseuran riistasta tyhjälle rauhoitusalueelle kauempana etelässä olevaan valtioon, missä sen voiman ja oveluuden toivottiin suovan tavatonta huvitusta, ennen kuin koirat lopullisesti repisivät sen kappaleiksi.
Jabe Smith samoin kuin Poikakin tunsi luontaista kauhua sellaista ketunajoa kohtaan, joka suoritettiin pelkän huvin vuoksi, ja se tuntui heistä säännöstellyltä ja pitkäaikaiselta kidutukselta. On kuitenkin todennäköistä, että jos he olisivat kyselleet Punaketun omia toivomuksia, niin tuo itsepäinen ja kesyttämätön eläin olisi lähtenyt muukalaisen mukana, valiten vieraat lymypaikat kaikkine räikeine ja pelottavine vaaroineen mieluummin kuin eläintarhan toivottoman turvallisuuden.