»Mikko saa koiran!» päätti päällysmies, katkaistakseen kaikki väittelyt.
»No sitten minä otan sen ison ukkohanhen», sanoi Kalju Pallen, yksi niistä, joiden täytyi Pätkästä luopua. »Eipä olekaan paljon niin viisaita koiria kuin se on.»
»Niin, on ainakin sinulla siitä paljon opittavaa, Kalju!» myönteli päällysmies. Nauru kiersi miehestä mieheen Kaljun kustannuksella. Sitten ei muutamaan sekuntiin kuulunut muita tarjoomuksia.
»Ei kukaan näy huolivan Rasvalöllö parasta eikä Luupussista!» nauroi Poika. »Ne eivät kumpikaan ole seuramiehiä. Mutta Luupussilla on hyvätkin puolensa. Se näkee pimeässä; ja se on kovin tarkka hoitamaan omat asiansa. Rasvalöllöllä on koko joukko älyä, mutta se on semmoinen jörö, ettei näytä sitä kenellekään muulle kuin Mac Phairrsonille itselleen Taitaa olla parasta, kun minä otan ne kummankin, minä kun tunnen niiden heikkoudet.»
»Eikös siellä ole ketunpoikakin?» kysyi päällysmies.
»On kyllä, Porkkana; mutta jääköön se saareen», vastasi Poika. »Jos joku teistä käy joka päivä heittämässä sille ruokapalan, niin ei se muuta kaipaa. Pahaa se ei voi tehdä, eikä se poiskaan pääse. Se on niin arvostaan pitävä, ettei kenelläkään olisi siitä iloa!»
Kun oli näin pitkälle päästy, niin kokous hajaantui, jatkaakseen istuntoa Mac Phairrsonin saarella, jonne otettiin mukaan köyden pätkiä, riimu ja pari kaurapussia. Perheen jäsenet, epämääräisen levottomuuden valtaamina isäntänsä pitkän poissaolon johdosta, tulivat melkein kaikki alas sillalle uteliaina katsomaan, keitä tuli — tosiaan kaikki, lukuun ottamatta kettua, joka hiipi mökin taa; Rasvalöllöä, joka peräytyi laatikkoonsa; ja Luupussia, joka jäi nurkkaansa halveksivan välinpitämättömänä. Muut silmäilivät joukkoa levottomina, mutta rauhoittuivat pian nähdessään Pojan heidän kerallaan. Ne todella kaikki kokoontuivat hänen ympärilleen niin lähelle kuin suinkin, lukuun ottamatta Pätkää, joka kierteli tuttaviaan tervehtimässä, ja James Edwardia, joka peräytyi siikemmäksi siivet koholla ja ylpeästi kähisten, niinkuin muka ei sallien minkäänlaisia vapauksia.
Jimmy Wright teki ensi yrityksen. Hän oli keksinyt sen tempun, että oli tuonut vähän suolaa taskussaan. Siinä sivussa huomauttaen, ettei hän aikonut panna sitä sen hännän päälle, hän tarjosi kourallisen vapaalle Susannalle. Kömpelö eläin puhalsi enimmän osan tuuleen isohenkisellä korskahduksella, mutta muutti sitten mieltään ja nuoli ahneesti suuhunsa ne muutamat rakeet, mitä oli jäänyt. Päätellen sitten, että Jimmy oli miellyttävä mies, josta saattoi jotakin toivoa, se salli hänen sujuttaa kaulapannan kaulaansa ja vastustelematta taluttaa itsensä sillan yli.
Musta Angus sitten teki esityksiään Ebeneserille, jonka selässä pesukarhun poikanen istui. Ebeneser kallisti niille korvansa sekä arvontunnolla että epäilykselläkin, mutta ei suostunut liikahtamaan tuumaakaan Pojan vierestä, ja Musta Angus ymmällään kyhni päätään.
»Taitaa olla suotta lähteä sitä taluttamaan!» hän mutisi.