»Murmelipa tietenkin!» myönsi Chris, työntäen tiukkaan melallaan. »Luuletko sinä, että minä päästäisin eläinrievun 'kaukaloon' vain sen vuoksi, että sinä tuntia aikaisemmin pääsisit eväittesi kimppuun? Minä olen aina pitänyt murmeleista.»
»Otan minä tuon villin nahkastasi, kun rantaan päästään; odotappas!» pauhasi Babcock urheasti. Hän tiesi, että kuluisi vielä monias tunti, ennenkuin he rantaan pääsisivät, ja että hänellä siis olisi tilaisuus unohtaa uhkauksensa.
»Se käy laatuun, Mart!» sanoi Mc Keen hyväksyen. »Kaikki minun nahkani sitä tässä odottaa. Mutta nyt sinä ole valmiina ja tee juuri niinkuin minä käsken, äläkä anna kanootin kolkata ruuheen, kun rinnalle tulemme. Taitaa käydä vähän tukalaksi saada eläinriepu käsiin näissä aalloissa. Minä vien sen kotia Mandy Annille.»
Kanootin kiitäessä hyppivän ja keikkuvan ruuhen luo Babcock pisti ulos melansa ulontaakseen tai kiinni ottaakseen, miten käskettiin, ja kurkisti sisään, Chrisin silmien vielä ollessa hommassa kiinni. Hänen tummat kasvonsa lensivät valkoisiksi kuin palttina.
»Jumalan tähden, Chris! Anna anteeksi! Enhän minä osannut arvata!» hän voihkasi.
»Se on — Mandy Ann!» huudahti isä hillityllä äänellä, nousi ruuheen ja otti lapsen syliinsä.
SARVAS SIELLÄ, KONTIO TÄÄLLÄ.
Päivänpaisteisena, säille alttiina, harmaat ulkohuoneet ja matala harmaa navetta valoisaa siivotonta karjapihaa puolittain ympäröiden, seisoi mukava pieni talo paljaan mäen laella, jossa metsän kaikki sulotuulet saattoivat yöt ja päivät sen ympärillä löyhytellä.
Mäen rinteillä nousi sitä kohti joka puolella kaura-, tatar- ja perunasarkoja; mutta puutarhaa oli vain väljänlainen kaali- ja vihannesmaa paria sataa syltä alempana metsänreunan puolessa, jossa pieni ala lihavaa mustaa savimultaa oli erikoisesti kehoittanut puutarhakokeiluihin.
Samoin kuin useimmat ylämaan viljelijät, oli Sam Coxenkin tottunut ylimalkaan halveksimaan puutarhanhoidon kaltaisia pieniä hommia. Alhaalla kylässä pidetty maanviljelysnäyttely oli kuitenkin muuttanut hänen mielensä, ja kaalimaa oli nyt hänen paras huollettavansa. Hän jo hautoi ylpeitä ajatuksia, mitä palkintoja mahtaisikaan saada ensi näyttelyssä — johon ei enää ollut kuin kolmisen viikkoa.