Sattuipa niin, etteivät Sam Coxenin silmät olleet ainoat, joita punasarvaan hommat olivat puoleensa houkutelleet. Suuri musta karhu oli metsän suojaisia liepeitä vaeltaessaan äkännyt vainiolla olevan sarvaan ja uteliaana heimonsa laatuun istahtanut viidakkoon katselemaan kaalimaan tuhoa.
Vakaata aikomusta lähteä suurta Sarvasta pyydystämään sillä ei ollut vähääkään, hyvin se tiesi, että sitä olisi ollut vaikea tavoittaa ja että se tavoitettunakin olisi tuottanut huolta. Mutta se oli tuolla utelevalla, tappelunhaluisella, riitaisella päällä, joka syyspuoleen tapaa vallata vanhan koiraskarhun.
Kun karhu sattui huomaamaan ryömivän piilottelevan Sam Coxenin parin askelen päässä piilopaikastaan, oli sen ensi ajatus kadota, hävitä metsän hiljaisiin syvyyksiin kuin suuri peloittava haamu. Seuraava taas, vuodenajan mukainen, hyökätä miehen kimppuun ja nytistää hänet.
Mutta sitten se huomasi, ettei hän itse ollutkaan miehen hiipivän vainon esine. Se näki, että metsämiehen huomio olikin kiintynyt kaalimaahan ja sarvaaseen. Se istahtikin suurille mustille takakintuilleen katsellakseen tapausten kulkua. Vähänpä Sam Coxen aavisti, mitkä punaiset viekkaat silmät häntä tähystivät hänen siitä sivu ryömiessään.
Tultuaan sille paikalle, jossa suoja oli lähinnä kaalimaata, Coxen huomasi vielä olevansa liian kaukana. Virittäen hanan hän astui parikymmentä askelta avomaan poikki, seisahtui ja tähtäsi pitkään ja tarkkaan.
Huomatessaan hänet, heti kuin hän tuli esiin pensaikon suojasta, sarvas kohotti päänsä ja vain uteliaana katseli häntä jonkun aikaa. Oliko tuo vaaraton ohikulkija, vai aikoiko se tulla saaliinjaolle hänen vastikään keksimäänsä kaalimaahan? Tarkemmin katsoen se huomasikin tulijan samaksi elämöiväksi olennoksi, joka oli häntä veräjän päältä uhitellut. Kun tämä selvisi sarvaalle, tuli sen silmiin punainen välke. Se kääntyi päin, polki jalkaa ja ravisteli uhmaavasti sarviaan.
Coxen, eläimen samalla jyvälle saaden, veti liipaisimesta. Nalli ei palanut. Kiukkuisena hän laski pyssyn alas, otti nallin pois ja tutki sitä. Se näytti aivan hyvältä ja vänkkireiässä oli ruutia niinkuin pitikin. Hän pyöräytti nallin toisin päin ja tähtäsi jälleen huolellisesti.
Nämä temput eivät sarvaan mielestä voineet muuta tietää kuin selvää haastetta ryhtyä tappelemaan elämästä ja kuolemasta. Se oli juuri sillä päällä, että moinen haaste oli sille mieliksi. Kahdella hypyllä se selvisi kaalimaasta ja tuli siroin askelin kaksintaisteluun. Tämä odottamaton käänne ällistytti kokematonta metsämiestä siihen määrään, että hän aivan unohti virittää pyssyn hanan. Kahdesti hän vimmatusti veti liipaisimesta, mutta ilman tulosta. Sitten hän, nolouden tunteen valtaamana, viskasi pyssyn vihollista vastaan ja livisti pakoon.
Melkein yhdellä hyppäyksellä hän lensi aidan poikki ja hyökkäsi lähintä puuta kohti, johon näytti helpolta kiivetä. Sattui niin pahasti, että tämä puu oli aivan sen viidakon laidassa, josta karhu niin suurella mielenkiinnolla katseli tapausten kulkua.
Metsän eläin älyää, koska ihminen pakoon juoksee, ja harvoin se laiminlyö tilaisuutta osoittaakseen, että se tämän käsittää. Sam Coxenin hypätessä kiinni alimpaan oksaan ja kiikuttaessaan itsensä puuhun, karhu tallusti esiin viidakosta ja nousi uhkaavana puunrunkoa vastaan.