»Mitä te sanoitte, Taavi?» hän kimitti, kädet selän takana ristissä.
»Se puhui semmoista, joka ei vähääkään koskenut sinua, Ruusa-Lilja!» sanoi Johnson, siepaten lapsen syliinsä ja kantaen hänet vuoteeseen kesken naurun meteliä, joka pelasti Taavi Loganin vastauksen pulasta.
Joksikin aikaa Ruusa-Lilja nyt jätti McWhan rauhaan, jopa niin huomattavasti, että näytti siltä, kuin Walley Johnson tai Jimmy Brackett olisivat häntä siihen kehoittaneet. Tosin tyttö edelleenkin loi häneen rukoilevia soimauksen silmäyksiä, mutta aina matkan päästä. Semmoiset vetoamiset kilpistyivät McWhan karkeasta käsityksestä kuin vesi biisamirotan nahasta. Hänellä ei ollut mitään »tyttöä vastaan», kuten hän tahtoi saada ymmärretyksi, jos tämä vain pysyi hänestä erillään. Mutta todellisena naisena ei Ruusa-Lilja suinkaan tuntenut itseään voitetuksi, päinvastoin. Hän vain odotti aikaansa. Bird Pigeon, joka oli kylän keikareita, ymmärsi tämän ja sanoi sen herättäen sillä Walley Johnsonin oikeutetun vihan.
»Puna-McWhassa ei ole mitään, josta Ruusa-Lilja välittäisi hölyn pölyäkään, paitsi se, ettei häntä saa!» sanoi Bird. »Nainen hän jo on, vaikk'ei olekaan kuin viiden vuoden vanha!»
Johnson kiinnitti häneen ymmälle saattavan silmänsä ja vastasi musertavasti:
»Sinä luulet paljonkin tietäväsi naisista, Bird Pigeon. Mutta Ruusa-Liljasta ei tulekaan koskaan semmoista naista, kuin se sinun sorttisi on!»
Kului lähes viikko, ennenkuin Ruusa-Lilja sai uuden tilaisuuden käydä McWhan tylyjen puolustuslaitosten kimppuun. Tällä kertaa hän teki oman viattoman sydämensä käsityksen mukaan aivan vastustamattoman yrityksen nurjamielisen tukkimiehen suosion voittaakseen. Sattui niin, että hän samalla ilmaisi salaisuudenkin, jota päällikkö ja Walley olivat syyntietoisella huolella pitäneet takanaan aina siitä pitäen kuin hän leiriin tuli.
Sattui niin, että päällikön ja Johnsonin täytyi kummankin olla leiristä poissa eräs yö seuraavaan aamuun saakka, heidän kun oli raivattava Haarapurolle uusi tukinlähtöpaikka. Kun siis tuli se aika, että Ruusa-Lilja oli suorittava nukkumaan, niin kuului tämä kunniatehtävä luonnollisesti Jimmy Brackettille. Ruusa-Lilja meni hänen kerallaan kylläkin mielellään, ei kuitenkaan kuin vasta hetken epäröityään, jolla hetkellä hänen silmänsä vaistomaisesti kääntyivät McWhan leveään punakkaan naamaan, joka hohti savupilven takaa.
Jimmy Brackett hyvitteli itseään sillä luulolla, että hän lapsenhoitajana oli sangen onnistunut — kunnes tuli se hetki, että Ruusa-Lilja oli vuoteeseensa peitettävä. Silloin tyttö nousikin seisomaan ja katsoi häneen juhlallisen kysyvästi.
»No, missä vika, mesimarjaseni?» kysyi Brackett levottomana.