»Te ette ole luettanut minulla rukousta!» vastasi Ruusa-Lilja, moitteen soinnahdus äänessään.
»Häh? Mitä se on?» änkkäsi Brackett, hätääntyen niin, että aivan unohti tavallisen malttinsa.
»Ettekös te tiedä, että pikku tyttöjen tulee lukea rukouksensa, ennenkuin menevät maata?» tyttönen kysyi.
»En!» vastasi Brackett, niinkuin asia olikin, ihmetellen itsekseen, miten hänen oli tästä odottamattomasta pulasta selviydyttävä.
»Walley Johnson aina luettaa minulla!» jatkoi lapsi, silmät sangen suurina, punnitessaan Brackettin puutteellisuuksia ankarassa pikku vaa'assaan.
Brackett hairahtui naurahtamaan ajatellessaan, että hän nyt saisi tehdä pilkkaa päälliköstä ja Walleysta. Tämä naurahdus ratkaisi asian.
»Te luultavasti ette tiedäkään, Jimmy, kuinka ne on luetettava!» tyttö sanoi taipumattomana. Ja kooten sinisen kotokutoisen yöhameensa helmat, niin että hänen pienet punaiset villasukkansa ja valkoiset, hirvaannahkaiset mokkasiininsa näkyivät, hän sipsutteli isoon meluiseen pirttiin.
Niin heleän viehkeä hän oli, kullanpellavaiset hiukset päälaelle solmuun sidottuina, etteivät sekaantuisi, että pirtti paikalla vaikeni ja joka silmä kääntyi häneen. Vähääkään ujostelematta tätä tarkastelua hän tyynesti kulki huoneen toiseen päähän ja sitten sen poikki McWhan penkille. Tämä kun ei voinut olla häntä huomaamatta ja lisäksi suuttui siitä, kun tunsi olevansa hämillään, koetti tuijottaa tyttöön sitä julmemmin. Mutta Ruusa-Lilja luottamuksella ojensi hänelle kätensä.
»Minä annan teidän luettaa rukoukseni», hän sanoi kirkkaalla lapsenäänellään, joka kantoi joka tavun huoneen etäisimpäänkin soppeen.
Häijy liekki leimahti McWhan silmissä ja hän hyppäsi seisomaan, työntäen tytön tylysti tieltään.