Ja tuskallisin ponnistuksin hän alkoi nykiä itseään ja isoa tuoliaan lattian poikki etsien paikkaa, josta hän sekä voisi siepata pyssyn että nähdä pihalle ovesta, joka oli jäänyt selko selälleen.
Kun Melindy hyökkäsi pihaan, sydän säälistä palaen turvattomia lampaita kohtaan, näki hän yhden kiherävillaisen uhrin jo kaadettuna, ääneti sätkien veren tahraamalla lumella, ja suuren ilveksen sen päällä kyyryssä, kääntäen impeä kohden kalpeat silmänsä, jotka paloivat raivon tulta siitä, että sen ateriaa häirittiin.
Muut lampaat olivat uponneet pääsemättömiin kaivon taa syvään lumeen — yhtä lukuun ottamatta. Tämä yksi, joka ilmeisestikin oli tullut laumasta erotetuksi ja päässyt pakenemaan juottokaukalon toiselle puolelle, ennenkuin julma vainolainen sen kiinni sai, ei ollut mökin ovesta kuin kymmenkunnan askeleen päässä. Se oli juuri sortumaisillaan kuonolleen, epätoivoisesti määkäisten, toisen ja suuremman ilveksen sen selässä kyyröttäessä ja ahnaasti paksun suojaavan villan läpi tapaillessa sen kurkkua. Tavallisissa oloissa immyt oli arka, kuten hänen pienistä kalpeista kasvoistaan ja lempeistä sinisilmistään näkyikin. Tässä hädässä kuitenkin jonkinlainen säälin raivo vei kaiken pelon hänen sydämestään.
Ikäänkuin ilmasta iskevä suuri lintu, hameen helmat perässä liehuen, hän hyökkäsi ison kissaeläimen kimppuun ja kirveellään iski salaman nopean iskun sen päätä tavoitellakseen. Kirves hänen heikossa kourassaan kääntyi, niin että lappea terän sijasta sattui petoon.
Jonkun verran huumautuneena peto hellitti irti lampaasta ja pelästyksestä sähähtäen putosi lumelle, ja verta vuotaen, vaikk'ei kuolettavasti haavoitettuna, pääsi määkivä uhri juoksemaan muuta laumaa kohti, joka tyhmän saamattomana kahlasi kolmea jalkaa syvässä pehmeässä lumessa.
Samassa saaliinsa menettänyt ilves jo toipui ja kääntyi impeä vastaan niin uhkaavasti äristen, ettei tämä uskaltanut jatkaa hyökkäystä, vaan kirves valmiina seisahtui hyökkäystä torjumaan.
Muutaman sekunnin he näin katselivat toisiaan, tyttö ja peto. Sitten pedon kalpeat silmät horjahtivat sinisten ihmissilmäin vakaan hallitsevan katseen edessä; ja sylkien ja äristen ja kaiken päälle käheästi rääkäisten iso kissaeläin hyppäsi syrjään ja hiipi kaivonkatoksen taa. Seuraavassa tuokiossa se taas oli lammasten seassa, jotka yhä tunkeilivat yhteen, kykenemättä taistelemaan.
Jälleen impi hyppäsi apuun; ja sen ensimäisen pelon hätkähdyksen vuoksi, joka oli häneltä riistänyt ensimäisen voiton edut, hänen kostava kiukkunsa nyt oli ankarampi ja varmempi entistään. Tällä kertaa hän vihollisen kimppuun hyökätessään vaistomaisesti päästi raivon kiljauksen, läpitunkevan ja luonnottoman. Kuullessaan tämän odottamattoman äänen ilves menetti rohkeutensa, vaikka olikin raivosta ja nälästä niin hurjana.
Nähdessään immen melkein ylitseen kallistuvan se mahtavalla loikkauksella ponnahti taapäin, töin tuskin välttäen kirveen kostavan iskun, ja syöksyi takaisin vajan edustalle, jossa naaras nyt ahnaasti raasti ja söi helppoa saalistaan.
Vaikka ensimäinen uhri jo oli kaikista kärsimyksistään päässyt, eikä enää sankaruuteen kiihoittanut enempää kuin sama verta lampaan paistia, oli immen veri liian kuumana voitokkaasta suuttumuksesta, jotta hän olisi vähääkään kiinnittänyt huomiota niin vähäpätöiseen seikkaan. Hän oli voittaja. Hän oli lannistanut vihollisen katseen ja ajanut sen pakoon. Toisen uhreista hän oli pelastanut. Toisen puolesta hän aikoi kostaa.