Seuraavana päivänä rouva Gammit huolellisesti puhdisti pyssyn tomuliinalla, poistaen kaikki eilisen pahoinpitelyn merkit, ja asetti sen sitten astiakaapin taa seisomaan. Hän oli päättänyt tämän jälkeen käydä omia teitään ja sotia karhuja vastaan omilla aseillaan. Nyt hän ryhtyi mitä suurimmalla huolella pohtimaan, mitä teitä ja aseita hän käyttäisi.
Todellisena naisena ja kunnon emäntänä hän pakostakin tuli ensimäiseksi ajatelleeksi kiehuvan veden rajattomia mahdollisuuksia ja kaikki muutkin keinot hiilihangosta väkevään pippuriin huomioon otettuaan, siihen tyytyi. Ei tietenkään ollut mahdollista pitää sitä aivan kiehuvana siihen hetkeen saakka, jolloin sitä tarvittiin; mutta julmasti hymähtäen hän arveli, että riittävän kuumana hän sen sittenkin säilyttäisi. Hän oli huomannut, että porsasta tavoittava karhu oli keksinyt, kuinka lättiin pääsi. Eukko oli varma siitä, että karhu palaisi porsasta tavoittamaan tultuaan kokeneeksi, etteivät kovat pamaukset tuottaneet ruumiillisia vammoja, ja että se tämän jälkeen olisi vielä entistäkin rohkeampi.
Ja hän päättelikin tällä kertaa oikein, kun ei yleensä tuntenut karhuja. Useimmat karhut olisivat menettäneet rohkeutensa. Mutta tämä karhu erikoisesti oli tullut siihen kokemukseen, että kun miehet ryhtyivät hätyyttämään, niin luonnisti se heille liiankin hyvin. Mesikämmen oli selvään älynnyt, että rouva Gammit oli aikonut häntä hätyyttää. Eukon aikeista ei voinut olla epäilystä. Mutta ne eivät olleetkaan onnistuneet. Hän ei siis ollut mies, kuten karhu jo oli vähältä luullut, vaan toden teolla todellinen nainen. Se palasi takaisin seuraavana yönä ja oli lujasti päättänyt, etteivät mitkään kiljumiset, luudat, liehuvat hameet eivätkä räjähdykset saisi häntä säikyttää asiaansa ja porsaanpaistiaan heittämään. Se tuli varhain; eipä kuitenkaan sattunut tulemaan varhemmin kuin rouva Gammitin varustukset valmistuivat, sillä tämä oli tavalla tai toisella arvannut sen aikeet ja käyttänyt aikansa hyvin.
Valkoisen porsaan lätti oli navetan nurkassa ja ullakon toisen pään alla. Aivan sen paikan päältä, josta karhun täytyi kiivetä ylös, jos mieli lättiin päästä, rouva Gammit oli ullakon permannosta ottanut pois useita löysiä lankkuja, joista se oli kyhätty. Tämän aukon ääreen hän jo iltayöstä oli varustautunut turvalliseen väijytykseen, vieressään kolme sankoa tulikuumaa vettä. Sangot oli kiedottu monenkertaisiin peittoihin, saaleihin ja heiniin, jott'eivät päässeet jäähtymään. Ja kaiken lisäksi hänellä oli käsillä heinähankokin, voidakseen sillä sysätä vihollisen alas jos se panisi pahakseen hänen hyökkäyksensä ja kiipeisi ullakolle juttua tekemään.
Rouva Gammitia ei ehtinyt nukuttamaan, ei hän edes ehtinyt odotustaan pitkäksymään, niin varhain karhu tuli. Valkoinen porsas oli vielä valveilla sekin, levottomana ja kummissaan siitä tavattomasta hommasta, jota lätin ullakolla oli pidetty. Se asteli levottomana edestakaisin ja näki sitten raoista, kuinka navetan oven pimitti kamala musta haahmo. Se ei menettänyt sekuntiakaan, vaan paikalla koroitti joka äänensä ja päästi taas korvia vihlovan hätähuudon, joka kahdesti ennenkin oli osoittautunut niin tehokkaaksi.
Karhu pysähtyi vain hetkeksi, tutkaistakseen tilannetta sillä ainoalla silmällään. Rouva Gammit ei uskaltanut paljon hengittääkään. Sitten se, melkein ennenkuin eukko oikein käsitti, mitä oli tekeillä, jo oli aivan hänen allaan ja kiipesi lättiin. Valkoisen porsaan kirkuna kävi kahta kovemmaksi herättäen eukon toimeen. Hän sieppasi höyryävän sangon kääreistään ja heitti sen alla liikkuvan hämärän olennon päälle.
Syttyi paikalla outo, sekava, peloittava meteli, josta valkoisen porsaan kiljuna kuului ohuena ja säälittävänä. Joutumatta katsomaan, mitä jo oli aikaan saanut, rouva Gammit sieppasi toisen sangon ja kumartui eteenpäin toiseen iskuun. Höyrypilven läpi hän näki karhun hätäisesti tapailevan lätin seinää ja vimmatusti kynsivän pois päästäkseen. Selvää oli, että se oli saanut turkkiinsa, mutta eukko päätti antaa sille vielä perusteellisemman löylyn, kun nyt kerran oli siihen ryhtynyt. Nojautuen kauas eteenpäin hän heitti kamalan aseensa suoraan karhun mahtaviin takamuksiin, juurikuin nämä luiskahtivat seinän yli. Mutta samalla hän itsekin menetti tasapainon. Harmin kiljauksella hän putosi suoraan sikolättiin.
Rouva Gammitin onni oli kuitenkin semmoinen, ettei se hylännyt häntä tälläkään synkällä hetkellä. Hän putosi suoraan porsaan selkään. Tämä masensi tärskähdystä, eikä porsaskaan, kumma kyllä, ruhjoutunut. Aivan mielettömänä kaikista päälleen kasautuneista hirmuista viimeksimainittu hurjistuneena hyppäsi eukon hameitten alta ja syöksyi lätin poikki seinästä seinään niin vimmatusti, että sekä porsas että lätti olivat siitä tuhoutua.
Hieman hengästyneenä, mutta ylpeällä tietoisuudella siitä, että oli saanut suurenmoisen voiton, rouva Gammit kompuroi jaloilleen ja ravisteli itsensä entisilleen. Karhu oli kadonnut. Eukko katseli hämmästyen porsaan herkeämätöntä karkailua.
»Voi raukkaa!» hän sitten säälitellen mutisi, »varmaan siihen sattui sitä kiehuvaa vettä! Mutta kyllä kai se siitä pian tointuu. On kai se joka tapauksessa hiukan parempi, kuin joutua karhun revittäväksi ja syötäväksi, on aina!»