»Se saattoi olla piikkisika, joka otti ne teidän munanne, taikka vaikka mettiäinen!» vastasi Barron. »Mutta se ei ole luultavaa.»
Rouva Gammit sähähti pistopuheesta.
»Ehkäpä te», hän tiuskaisi, »sitten voitte sanoa senkin, miksi se on niin mahdotonta, että se olisi piikkisika. Minä näin navetan takana ison piikkisian vielä eilispäivänä. Mutta sitä ei voi sanoa teidän portimoistanne, eikä ketuistanne, eikä skunkeistanne, joista te olette niin varma, herra Barron.»
»Ei piikkisian välttämättä tarvitse olla munia varastamassa silti, vaikka se onkin navetan takana», sanoi ylämaan mies. »Ja oli miten oli, niin ei piikkisika syö munia. Sillä ei ole sensorttisia hampaita, joita semmoiseen ravintoon tarvitaan. Sille pitää olla semmoista, jota se voi jyrsiä, jotakin kovaa ja tukevaa — ja kaikkein mieluimmin hyvä sitkeä kuusen oksa, vaikka sen liha saakin siitä vähän makua. Ei, rouva Gammit, ei se ole piikkisika, joka teidän munanne vie, sen saatte uskoa. Ja kuta enemmän minä asiaa ajattelen, sitä varmempi minä olen, että se on portimo. Kun portimo oppii munia juomaan, niin se käy kovin viekkaaksi. Saattepa käyttää hyvin järkeänne, sen minä sanon, jos aiotte saada sen ansaan.»
Barronin tätä todistellessa hänen itsepintainen ja loukkaantunut vieraansa oli tullut täydelleen vakuutetuksi omien johtopäätöstensä oikeudesta. Pistopuhe se ratkaisi asian. Eukko tiesi nyt, että hän oli ollut kaiken aikaa oikeassa piikkisikoja epäillessään. Ja tämä varmuus lauhdutti äkkiä hänen kiukkunsa. Varmuus on aina niin lohdullista. Hän ei siis sanonut metsämiehelle vasten kasvoja, että tämä oli tietämätön houkka, vaan oli uskovinaan — muistaen tarvitsevansa hänen neuvojaan siitä, miten nuo kehnot piikkisiat oli ansaan saatava.
»Niin no, herra Barron», hän sanoi, ikäänkuin olisi mielisuosiolla myöntänyt väärässä olevansa, »jos otaksumme teidän olevan oikeassa — ja pitäisihän teidän tietää — niin kuinka te ottaisitte portimot kiinni?»
Mielissään tästä äkillisestä sävyisästä mielen maittamisesta ylämaan mies taas alkoi ajatella asiaa mielenkiinnolla.
»No siitä pian taidamme päästä selville!» hän sanoi luottavasti ja herttaisesti. »Annan teille kolmet pienet minkin raudat. Varmaan on teidän vajanne tai navettanne alla reikiä, vai missä kananne pesivät?»
»Onpa tietenkin!» vastasi rouva Gammit. »Eiväthän toki kehtaakaan mennä sisään etuovesta, aivan nokkani edessä, varastamaan, vai mitä?»
»Eipä tietenkään!» myönsi ylämaan mies. »Niin aina, pankaa nyt nämä raudat kolmeen reikään, aivan niskahirsien alle ja siten, ettei niitä huomaa. Mutta syöttiä niihin ei pidä panna, sillä muutoin herra Portimo paikalla alkaa epäillä. Ripotelkaa vähän olkia ja heinänsiemeniä ja muuta ruuhkaa päälle, niin että paikka näyttää aivan tavalliselta. Tehkääpäs tämä vain oikein, rouva Gammit; niin äkkiäpä on varas kiinni. Minäpä tuon raudat ja näytän teille, kuinka ne viritetään.»