Säikähtyneenä ja raivostuneena rouva Gammit potkaisi sitä, sen maassa nyökkäillessä ja kiemurrellessa kuin käärme. Hän ei tietysti osannut; mutta se osasi häneen. Erehtymättömän tarkkaan se sai hampaisiinsa hänen vankkain lehmännahka-kenkäinsä varpaan ja puri sitkeään nahkaan kiinni. Tämä oli rouva Gammitille täydellinen yllätys ja hän koetti hypätä taapäin. Mutta sen sijaan hän lensikin selälleen, kovasti parkaisten. Hänen jykevät kantapäänsä keikahtivat ilmaan ja hameet heilahtivat kasvoille, niin että hän oli aivan ymmällä. Mutta portimo vain piti kiukkuisesti kiinni kengänvarpaasta; jonkin tässä siis täytyi pettää. Ja se nauha petti, jolla ansa oli kiinni sidottu. Se katkesi rajusta tempauksesta. Raudat ja portimo lensivät yhdessä rouva Gammitin maassa makaavan pään yli. Ne lensivät isolla mäjäyksellä sikolätin seinää vasten, niin että porsas säikähdyksestä kiljaisi.
Ymmällään ja häveten rouva Gammit kompuroi pystyyn, pudisteli hameensa suoriksi ja katsoi ympärilleen, oliko erämaa yleensä nähnyt hänen tapaturmaansa. Ilmeisestikään ei mikään ollut sitä huomannut. Helpotuksen tuntein hän sitten katsoi alas häijyä pikku vastustajaansa. Portimo makasi tunnotonna, näköjään kuolleena. Mutta hän ei aikonut luottaa ulkonäköön. Ottaen raudat ja saaliin yhdessä heinähangon päähän hän kantoi ne ulos ja pudotti ne mökin nurkalla seisovaan sadevesi-tynnyriin. Puoleksi toipuen kylmässä vedessä kellertävä ruumis vähän aikaa väänteli tynnyrin pohjalla. Katsellessaan sitä rouva Gammit tunsi epäilyksen hiipivän mieleensä. Oliko tuo Joe Barron sittenkin oikeassa? Portimotko ne perältikin olivat ottaneet hänen munansa? Mutta hän hylkäsi paikalla sen ajatuksen. Ei Joe Barronkaan sentään ollut kaikkitietävä! Eivätkö piikkisiat tehneet hänelle koko ajan kiusaa kuulumattoman julkeasti? Vai portimot!
»En minä sinua pyytänyt», hän itsepintaisesti mutisi, kääntyen sanoineen vesitynnyrin pohjalla makaavaan, liikkumattomaksi jäykistyneeseen eläimeen. »Vaan niitä kirottuja piikkisikoja, jotka varastavat munani. Mutta kelvottomia olette tekin, ja onpa mieleni hyvä, ettet enää pääse pahantekoon.»
Mielenliikutuksesta vielä väristen rouva Gammit kiireesti teki aamuaskareensa eikä suonut itselleen muuta aamiaista kuin puolenkymmentä tuimaa kuppia teetä imellyksineen. Vakuutettuna sitten siitä, että tynnyrin pohjalle jäänyt portimo niihin aikoihin jo oli varmasti ja pysyväisesti kuollut, hän onki sen pois ja viritti pyydyksen uudelleen navetan permannon alle. Toisen ansan hän kauan etsittyään löysi likavesipöntön pohjasta. Keventyneellä mielellä, kun se oli ehjä, hän puhdisti sen huolellisesti ja pani sen talteen palauttaakseen sen ajan tullen omistajalleen. Sitä hän ei enää huolinut virittää –– mieluummin hän olisi lyönyt sen mäsäksi, kunnioittaakseen Punatupsu-raukan muistoa.
»Minulle ei kelpaa semmoinen piikkisika-ansa, joka unohtaa tehtävänsä ja rupeaa kanoja pyydystämään», hän nurkui.
Hiljainen kesä-aamupäivä tämän jälkeen kului muitta seikkailuitta. Rouva Gammit puuhaili puutarhassaan tupansa takana, sieraimissaan kukkivan tatarvainion kuuma makea tuoksu, nakkasi maahan kuokkansa joka puolitunti ja juoksi navettaan suurin odotuksin ansojaan kokemaan. Mutta ei mikään häirinnyt niiden rauhaa. Eikä mikään häirinnyt hänen kanojaankaan, jotka nyt tekivät tehtävänsä niin reippaasti, että rouva Gammit puolenpäivän aikaan saattoi kantaa varastoonsa seitsemän verestä munaa. Kun tuli yö eivätkä portimot sen enempää kuin piikkisiatkaan enää itseään näyttäneet, joutui rouva Gammit ymmälle. Hän oli yksi niitä rajuluontoisia naisia, jotka luulevat kaiken tapahtuvan yht'äkkiä. Kun hän oli lypsettävät lypsänyt ja nauttinut yksinkertaisen vankan illallisensa, kävi hän kyökin kynnykselle istumaan ja punnitsi tilannetta perusteellisesti.
Keskustelu Joe Barronin kanssa oli kypsyttänyt hänessä sen ajatuksen, että hänen oli paras pyydystää piikkisika omilla ansoillaan ja siten, semmoinen oli hänen omituinen ajatuksenjuoksunsa, saada itsestään luuleva ylämaan mies vakuutetuksi siitä, että piikkisiat todella söivät munia! Mitä portimojuttuun tuli, niin siitä eukko ei aikonut sanoa mitään, jottei hän saisi siitä syytä väittää olleensa oikeassa. Mitä niihin seitsemään munaan tuli, jotka hän nyt oli saanut suureksi ilokseen pitää, niin päätteli hän portimon pyydykseen menemisen ja kaiken sen yhteydessä tapahtuneen metelin varoittaneen piikkisikoja, niin että ne nyt tiesivät pitää varansa. Jaa, mutta hän aikoi antaa niille muuta ajattelemisen aihetta. Hän oli nyt kovin malttamaton, eikä halunnut odottaa seuraavaan päivään, miten asiat kehittyisivät, että jospa ne eivät kehittyisikään! Äkkipäätöksen tehden hän nousi ylös, otti kyökistä oven takaa sillipöntön tähteet kätköstään ja pani ne rakennuksen seinälle pystyyn, aivan makuuhuoneensa akkunan alle.
Ensin hän ei itsekään oikein älynnyt, mikä hänen tarkoituksensa oli. Mutta muisto menneen yön voitosta kutitteli vielä hänen suoniaan ja hän vain tiesi haluavansa houkutella piikkisiat takaisin voidakseen niille yleensä jotakin tehdä. Ja kun hän oli nainen, niin se jokin hänen mielessään ensimmäiseksi liittyi kiehuvaan veteen. Se vasta olisi, jos odottaisi, kunnes piikkisiat olisivat täydessä touhussa sillipöntön kimpussa ja sitten kaataisi niiden päälle tulikuumaa vettä! Olihan perältikin tärkeämpää voittaa viholliset kuin mokomalle miehelle todistaa, että ne ne todella olivat hänen vihollisensa. Mitä hänen tarvitsi välittää siitä, mitä Joe Barron ajatteli? Mutta sitten häneen taas iski uusi epäilys. Entäpä jos tuo mies pahus olikin oikeassa? Ei silti, että eukko hetkeksikään olisi sitä myöntänyt. Mutta otaksuen! Kaataisiko hän nyt piikkisikani päälle kuumaa vettä ja kalttaisi niiden selästä kaikki piikit, elleivät ne todella olleetkaan munavarkaita? Rouva Gammit oli pohjaltaan oikeamielinen ja helläsydäminen ihminen, ja hän lopun lopuksi päätti, että tuuma ehkä oli liian julma.
»Jos te olette se, joka varastaa minun munani», hän miettiväisenä mutisi, »niin kannattaisi teidän kyllä saada kattilallinen kuumaa vettä selkäänne! Mutta jos te ette muuta hae kuin vanhaa sillipönttöäni, niin sitten kiehuva vesi on liian ankara kuritus!»
Lopun lopuksi hän päätti aseena käyttää suurta pippuritölkkiään ja panna sen täyteen jauhettua pippuria.