Rouva Gammit istui kärsivällisesti ja liikkumatta avoimen akkunansa ääressä koko hämärän ajan, pihan ollessa kauttaaltaan vielä pimeänä. Kuu nousi, näyttäen vaivoin selviytyvän sekavista etäisistä metsänlatvoista. Erämaan heikkoon, sykähtelevään hengitykseen, jonka herkkä korva aina erottaa syvimmänkin hiljaisuuden vallitessa, tuli yön voittaen salaperäisyyden kuiskaus, uhkauksen hiipivä vihje, joka päivänvalolta puuttuu. Rouva Gammit tunsi tämän kaiken siinä väijyessään ja hänen innostuneet kasvonsa kävivät hiljaisiksi, kalpeiksi ja juhlallisiksi kuin kuvapatsaan. Kuutamo hiipi alas pitkin navetan ja vajan ja asuinrakennuksen kattoja ja sitten seiniä pitkin, kunnes vain maa oli varjossa. Ja kautta tämän alemman pimeän kerroksen rouva Gammit vihdoin näki kaksi jäntterää typykkää olentoa, jotka kiirettä pitämättä lähestyivät navetan takaa.
Hän pidätti henkeään. Niin aina, siinä epäilemättä tulivat piikkisiat. Entisistä vastoinkäymisistään välittämättä ne tulivat suoraan pihan poikki asuinrakennukselle ja paikalla rupesivat sillipönttöä syödä herkuttelemaan. Kiihkeän jyrsimisen ääni kuului kummalta herkässä ilmassa.
Sangen hiljaa, melkein huomaamattomalla liikkeellä rouva Gammit ojensi oikean kätensä pippuritölkkeineen ikkunalaudan reunalle. Piikkisiat eivät edes silmiään nostaneet, niin innostuneet ne olivat sillin makuun. Rouva Gammit aikoi juuri kumota pippuritölkin, kun hän näki kolmannen hämärän olennon lähestyvän ja pidätti kätensä. Se oli suurempi kuin piikkisiat. Eukko pysyi aivan hiljaa, hengittäenkin suun kautta. Kuutamo ennätti nyt maahan, varjot katosivat ja hän näki ison villikissan, joka hiipien lähestyi katsomaan, mitä piikkisiat söivät.
Huomatessaan piikkisikain niin luottavaisina ja melua pitäen ja siitä huolimatta häiritsemättä olevan ruokansa kimpussa, arveli villikissa, joka tavallisesti on kovin varovainen, ettei tässä voinut olla vaaraa minkäänlaista. Jos rouva Gammit olisi liikahtanut kuinkakin vähän, niin se olisi hänet huomannut; mutta liikkumattomuudessaan hänen päänsä ja kätensä kävivät vaarattomista elottomista esineistä. Villikissa, hiipi hiljaa lähemmäksi ja sen lähestyessä piikkisiat nostivat piikkinsä uhkaavasti pystyyn, kunnes niiden ruumiista ei näkynyt muuta kuin tylpät kuonot, jotka yhä uutterasti askaroivat sillipöntön laidassa. Noin kuuden jalan päähän iso kissa pysähtyi ja kyyristyi, suurilla kalpeilla silmillään tuijottaen ja ahnaasti haistellen. Rouva Gammit hämmästyi, kun piikkisiat eivät paikalla ampuneet sitä vastaan piikki-yhteislaukausta, niin että tunkeilija olisi saanut ruumiinsa niitä täyteen.
Villikissa tunsi piikkisiat liian hyvin ajatellakseenkaan hyökkäystä. Mitä ne siinä söivät, se asia sitä huvitti. Ne kun näyttivät olevan siihen niin kovin ihastuneet. Se hiipi vielä muutaman tuuman lähemmäksi, ja sillipönttö haiskahti sen nokkaan. Totta tosiaan, kalaa. Todellisena kissaeläimenä se kovin piti kalasta, suolaisestakin. Se hiipi taas varovasti eteenpäin, toivoen piikkisikain hyvällä poistuvan. Mutta nämä sen sijaan vain herkesivät jyrsimästä, panivat kuononsa etukäpäliensä väliin, kyyristyivät maahan ja käänsivät vaarallista lähestyjää vastaan aukottomat neulankärki-varustuksensa.
Iso kissa ymmällään tästä pysähtyi, vinkkuroiden vihaisesti pientä lyhyttä, tuskin kolmen tuuman mittaista häntäänsä. Se ei nähnyt, että pönttö olikin tyhjä; se vain haistoi ja veti sen lemua henkeensä kuuluvasti nuuskien. Se raivostui, kun ei voinut asialle mitään; sillä se tiesi, kuinka vaarallista oli mennä lähemmäksi, niin että piikkisiat olisivat voineet aseellisella hännällään antaa hengenvaarallisen sivalluksen.
Mitä se ahneudessaan viimein olisi tehnyt, se ei koskaan tule tunnetuksi. Sillä tällä hetkellä rouva Gammitin uteliaisuus sai väistyä malttamattomuuden edestä. Varovaisella ranteen liikahduksella hän käänsi pippuritölkin ylösalaisin ja hiljaa ravisteli sitä. Villikissan silmät olivat kiintyneet ihmeelliseen, saavuttamattomaan sillipönttöön, eikä se mitään muuta nähnyt. Mutta rouva Gammit näki kirkkaassa kuutamossa, kuinka hieno pippuripilvi verkalleen laskeutui alas liikkumattomassa ilmassa.
Äkkiä villikissa pyyhkäisi nokkaansa, peräytyi jonkun askeleen ja jäykistyi, ikäänkuin kaikin voimin koettaen hallita jotakin syvää sisällistä liikutusta. Seuraavassa silmänräpäyksessä siltä pääsi kova kouristusmainen aivastus, ja se alkoi vimmatusti sylkeä. Se näytti kiukustuneen aivan suunniltaan ja hämmästyneenkin. Rouva Gammit oli aivan läkähtyä nauruaan pidätellessään, kun se molemmilla käpälillään alkoi hurjasti kynsiä silmiään ja kuonoaan. Mutta hän piti puolensa ja ravisteli yhä tölkistään nenään pistävää pippuripilveä. Ja villikissa räjähteli aivastuksiin, niin että oli melkein päällään seistä, puhkesi sitten hämmästyksen naukunaan ja kääntyi käpälämäkeen. Pihan poikki loikkiessaan se ei ilmeisestikään kovin tarkkaan nähnyt, minne meni, sillä se juoksi suoraa päätä työntökärryihin, jotka paikalla käänsivät sen nurin niskoin ja antoivat sille kelpo kolauksen. Hetkisen se hurjasti kynsi niitä, luullen niitä eläväksi viholliseksi. Sitten se hiukan toipui ja lähti laukkaamaan laitumen poikki, aivastaen ja sylkien mennessään.
Piikkisiat taas, nenä maassa ja silmäluomet alhaalla, olivat siihen saakka välttäneet katalan pippurikoetuksen. Mutta vihdoin pilvi yllätti nekin. Rouva Gammit näki omituisen väristyksen käyvän kautta piikkivarustuksen.
Piikkisika-heimon kaikkein ankarimpia lakeja on, etteivät ne saa oikaista itseään koukistuksestaan, kun vaara uhkaa. Mutta niiden oli mahdotonta aivastaa niin piukassa asennossa. Sankarillisesti ne koettivat pidättää itseään, mutta lopulti ne eivät enää voineet hillitä itseään. Toinen piikkipalloista oikeni äkkiä kuin löysätty vieteri ja aivasti ja aivasti ja aivasti. Sitten toinen vuorostaan koki saman luonnon pakon, rouva Gammitin nojautuessa puoleksi ulos akkunasta aivan ulvoen ja läkähtyen naurusta. Mutta piikkisiat olivat itsepintaiset, eivätkä vain suostuneet poistumaan juoksujalkaa. Sangen hitaasti ne kääntyivät ja peräytyivät pihan poikki, aina muutaman askeleen päästä pysähtyen aivastamaan. Kyynelet pitkin poskia valuen rouva Gammit katseli niiden peräytymistä, kunnes äkkiä ripponen leijailevaa pippuria sattui hänenkin nokkaansa ja häntä itseään puistatti valtava aivastus. Tämä paikalla tukahutti hänen naurunsa. Hänen kasvonsa kävivät totisiksi, ja harmistuneen näköisenä huoneeseen vetäytyen hän mäjäytti akkunan kiinni.