»Mandy, koetaskin avata ovi!» kuiskasi äiti, astuen sukkelaan lieden ympäri hänen rinnalleen ja tarttuen häntä käsivarteen.
Mutta nuoren immen leikkivän lapsellisen itsepäisyyden alla piilikin uljas tyyni rohkeus.
»Joutavia, äiti!» hän vastasi matalalla äänellä. »Se luultavasti on joku, joka on vilusta puolikuolleena ja joka ei enää kykene kunnolla kolkuttamaan. Meidän täytyy avata ovi. Me olisimme katalia, ellemme sitä tekisi.» Mutta kesken puhettaan hän juoksi makuuhuoneeseen ja palasi taas paikalla, rihla kädessään. Ovelle mennessään hän tyynesti avasi patruunapesän katsoakseen, oliko patruuna paikallaan, ja livautti sen sitten kiinni kovalla naksahduksella, joka tarpeen mukaan saattoi olla vieraalle varoitus.
Välittämättä äitinsä kiihkeistä kielloista Amanda vasemmalla kädellään tavoitti salpaa, pysyen kuitenkin ovesta niin loitolla kuin suinkin ja pitäen rihlaansa varalla, niin että se silmänräpäyksessä saattoi lentää poskelle. Mutta ennenkuin hänen sormensa saivat salpaan koskeneeksi, kohosi se itsestään kammottavalla tavalla hitaasti haastaan ja jykevä ovi lensi auki. Amandan ensi mielijohde oli syöksyä sitä vastaan ja koettaa salvata se kiinni salaperäiseltä tulijalta. Mutta ennenkuin hän sai sen tehneeksi, sattui hän näkemään vieraan ja hämmästyen pysähtyi. Hänen edessään seisoi koko oven pimittäen valtava hirvi, jonka sarvet ulottuivat vielä ohi ovipielienkin, ja epäröiden pisti sisään suuren mustan turpansa.
»Ammu! Ammu!» huusi rouva Carson. »Se koettaa tulla sisään! Ammu, kuuletko!»
Mutta Amanda laski rihlansa alas ja puhkesi hermostuneeseen nauruun. Jännitys oli ollut lyhyt, mutta ankara, ja huojennus oli sanomaton. Hän ei ollut huomannutkaan, kuinka kamalan pelästynyt hän oli. Mutta hän ymmärsi vaistomaisesti eläimiä, sekä villejä että kesyjä; ja hän piti niistä kaikista. Ojentaen kätensä hän taputteli sen suurta anovaa turpaa.
»Pitäisikö minun ampua se, äiti? Eihän toki! Elä puhu semmoisia! Kas, kuinka se värisee. Sitä on ajettu takaa ja se on tullut meiltä turvaa pyytämään. Mikä on voinut säikyttää näin suuren eläimen?»
Rouva Carson oli nyt tointunut, mutta oli suutuksissaan, kun oli niin pahoin pelästynyt.
»Ellei sinulla ole sen vertaa järkeä, että ammut sen, Mandy, niin aja se ainakin pois ja sulje ovi sukkelaan. Koettakoonkin tulla sisään sotkemaan, kuuletko! Mikä hävytön elukka. Suljetkos sen oven paikalla! Päästät kaiken lämmön mäelle.»
Amanda nauroi rattoisasti.