»Ettekö tahdo istua lähemmäksi tulta?» ehdotti rouva Carson sydämellisesti. »Ulkona on oikein kylmä.»
»Ei, kiitoksia, ei juuri vielä. Sormeni ovat vähän paleltuneet!» vastasi vieras, vetäen kädestään villaiset tumput ja hieroen käsiään — jotka Amanda huomasi voimallisiksi ja hyvin hoidetuiksi. »Tehän olette rouva Carson, eikö niin?» hän jatkoi.
»Se sama», sanoi rouva Carson, ja Amanda, mukaan päästäkseen, nyökkäsi päätään.
»Minun nimeni on Ross — Alec Ross. Ja minä olen parhaillaan tulossa Forks Brookista, Donovanin leiriltä. Satuin poikkeamaan Crimminsille — ja hyvä oli, että sen tein. Tapasin rouva Crimminsin vaarallisesti sairaana — luulisin sitä keuhkokuumeeksi tai joksikin sentapaiseksi. Ja hän on aivan yksinään. Ei koko talossa muuta kuin kolmivuotias poika ja heikko vanha isoisä, joka, kuten tiedätte, kaipaa melkein yhtä paljon hoitoa kuin lapsikin.»
»Voi kuitenkin!» huudahti Amanda säälivästi, laskien rusinamaljan pöydälle ja lähtien käsiään pesemään. Nuoren miehen katse seurasi häntä vilpittömän hyväksyvänä.
»Voi voi, kuinka ikävää!» sanoi rouva Carson huolestuneella äänellä.
»Ukko on melkein umpisokea ja kuuro kuin pölkky.»
»Minä hoidin asiat niin hyvin kuin taisin», Ross jatkoi, »ja nyt minä olen matkalla kauppalaan tohtoria hakemaan. Mutta te tiedätte, kuinka sen asian laita on. Vaikka pitäisin kuinka kiirettä, niin en pääse sinne takaisin ennen huomisaamua. Kamalaa on ajatella, mitä sillävälin voi tapahtua. Minä ajattelin — toivoin — että täällä ehkä voisi olla joku, joka lähtisi sinne ja jäisi heidän luokseen, kunnes palaan. Mutta minä huomaan, että se on mahdotonta. Naisen olisi mahdotonta ajaa hevosella ne viisitoista mailia nietoksia, jotka juuri olen kulkenut.»
Rouva Carson väänteli käsiään.
»Voih», hän huudahti tuskissaan, »Nancy Crimmins parka semmoisessa hädässä, emmekä me voi sormeammekaan liikuttaa häntä auttaaksemme! Sukkelaan, Mandy, laita herra Rossille kuppi kuumaa teetä. Ei, herra Ross, istukaa rauhassa», hän jatkoi käskevästi, huomatessaan nuoren vieraan aikovan nousta. »Odottakaa pari minuuttia, kunnes saatte teetä, niin kuljette sitten sitä nopeammin ja kauemmaksi.»
Kun Brine Settlementiin vielä oli runsaasti viidenkolmatta mailin matka, myönsi Ross hänen neuvonsa viisaaksi ja vaipui takaisin tuolilleen, turtuneita pohjelihaksiaan hieroen. Mutta hän huomasi, ettei Amanda ryhtynytkään teetä laittamaan. Impi sen sijaan otti keltaisesta vaatekaapista, joka oli makuuhuoneen oven vieressä, paksut pesukarhunnahkaiset turkit.