"Ehkä hän onkin", sanoi herra Garth nyökäyttäen vakavasti päätään kuin hän olisi tiennyt enemmän. Oli selvää, että hän tiesikin ja tahtoi toimia sen mukaan.

"Mutta te kai aiotte mennä heidän luokseen, Joseph? Täällä on sellaisia, jotka haluavat saada hänet käsiinsä, ja ainakin muudan, joka hakee häntä, lähtee kai vangitsemaan hänet, eikö niin?"

"Kyllä", vastasi Joseph korostavasti. "Mutta minun pitää nyt lähteä, tyttöseni, sillä minun pitää satuloida heille hevoset eikä meillä enää ole pitkälti aikaa."

"Vai aiotte te lähteä ratsain, Joe. Eikö siihen mene liiaksi aikaa?"

"Pari tuntia, sillä meidän pitää ratsastaa Black Sailin ohi ja palata takaisin Wastdale Headiin, ja se on pitkä kiertotie, kuten tiedätte."

"Aiotte siis vangita heidät Wastdale Headissä", sanoi Liisa kääntäen päänsä syrjään kuin tyttömäinen ujous olisi hänet kokonaan voittanut, mutta todellisuudessa katsoen salavihkaa ruumissaaton jälkeen ja arvaillen, voitaisiinko se saavuttaa.

Joseph oli hieman hajuillaan huomattuaan ilmaisseensa tahtomattaan niin paljon suunnitelmastaan. Niiden kirkkaiden sinisten silmien voima, jotka olivat katsoneet niin ihailevasti häntä kasvoihin huomattuaan, kuinka terävästi hän oli ottanut selvän salaisuudesta, josta eivät tyhmemmät olleet saanet vihiäkään, oli taivuttanut hänet näihin odottamattomiin tuttavallisiin paljastuksiin.

Mutta sanottuaan näin paljon näytti herra Garthista selvästi viisaimmalta sanoa loputkin, semminkin, koska hän luuli sen olevan vaaratonta, sillä hän näki ruumissaaton ehtineen jo kukkulan huipulle. Työntäen toisen jalkansa askeleen eteenpäin kuin ollakseen valmis lähtemään milloin hyvänsä sanottuaan nopeat jäähyväiset kertoi seppä Liisalle tavanneensa opettajan samana aamuna ja saaneensa niin paljon selville muutamista pienen miehen ajattelemattomista sanoista, että hän oli aikonut mennä puhuttelemaan sitä vanhaa puheliasta akkaa, jonka luona opettaja asui. Hänen äitinsä, rouva Garth, oli kuitenkin ottanut tämän arkaluontoisen tehtävän osalleen ja viekoitellutkin akan ilmaisemaan, että Ralph Ray oli vihjaissut vapauttavansa ehkä Robbie Andersonin tehtävästä Stye Head solan päässä.

Kun Liisa oli kuullut tämän, oli hän saanut tietää tarpeeksi eikä hänellä enää ollut mitään sitä vastaan, että seppä kiiruhtaisi pois hänen näkyvistään niin nopeasti kuin suinkin, jotta hänkin vuorostaan pääsisi hänen näkyvistään niin äkkiä kuin suinkin ja saattaisi juosta takaisin Mossiin kertomaan Rothalle hirveän tietonsa.

XII.