"Mitä te oikeastaan haluatte ilmoittaa minulle, nainen? Puhukaa asiat selvästi kieroilematta", huudahti tyttö; mutta tuskin hän oli ehtinyt lausua sanat, kun hän jo halveksi itseään senvuoksi, että hän suhtautui asiaan niin vakavasti.
Mutta rouva Garth kumartui häneen päin ilkeän näköisenä ja kuiskasi: "Tässä on kysymys murhasta, ja se on pahempaa kuin sota. Älköön mitään pahempaa milloinkaan sattuko keskuudessamme, sanon minä;" Rotha kätki kasvonsa käsiinsä ja seuraavassa silmänräpäyksessä hiipi nainen tiehensä. Vihdoinkin oli Rotha saanut sen selville.
* * * * *
Rotha horjui takaisin taloon. Työmiehet olivat jo syöneet illallisensa ja lepäilivät nyt eri asennoissa keittiön lavitsoilla.
Tytön työt olivat jo loppuneet siltä päivältä ja hän meni senvuoksi omaan huoneeseensa. Hänellä ei ollut kynttilää ja riisumatta vaatteitaan yltään hän heittäytyi vuoteeseensa. Mutta hän ei saanut unta. Hän makasi tuntikausia heittelehtien kyljeltä toiselle miettien syitä voidakseen epäillä naisen sanoja. Mutta pelko voitti hänen vakaumuksensa.
Rouva Garth oli varoittanut heitä edellisestä onnettomuudesta ja hän voi olla nyt liiankin hyvin selvillä tästä viimeisestäkin.
Rotha tukahdutti jo heti alussa jokaisen ajatuksen, että Ralph olisi syyllinen kysymyksessä olevaan rikokseen. Hän ei tiennyt mitään yksityisseikoista, mutta hänen sydämensä kumosi heti tämän syytöksen. Ehkä rikos liittyi johonkin tapahtumaan, joka oli sattunut sodassa kuusi vuotta sitten. Se ei mitenkään voinut olla sama, joka vielä oli tuoreessa muistissa heidän omassa kylässään. Tämä viimeinen hirveä salaisuus oli vieläkin yhtä paljon salaperäisyyden verhoama kuin ennenkin. Ralph oli sanonut, että hänen isänsä oli syytön siihen ja hän tiesi sydämessään asian olevankin niin. Mutta miten hän olikaan sanonut? "Tiedätkö, ettei isäni ole murhaaja?" oli hän kysynyt ja Ralph oli vastannut: "Tiedän hänet syyttömäksi!" Tarkoittiko hän, että hän itse —?
Ilma hänen huoneessaan tuntui tukahduttavalta tänä talviyönä. Hänen otsansa oli kuuma ja ohimot jyskyttivät ja hänen huulensa olivat kuivat ja kuumeiset. Hän nousi avaten ikkunan, jolloin kylmää vuoristosumua virtasi huoneeseen.
Se oli valhetta, mikä hetkinen sitten aikoi hiipiä hänen mieleensä, julmaa ilkeätä valhetta. Ralph oli yhtä viaton murhaan kuin hänkin. Puhtaampaa sielua ei ole milloinkaan elänyt maailmassa. Jumala tietää sen olevan totta.
Hiljaa! Mikä huuto kantautuikaan hänen korviinsa yön hiljaisuudessa?
Eikö se ollut hevosen hirnuntaa?