Seuraavassa silmänräpäyksessä Liisa jo juoksi kujalla niin nopeasti kuin suinkin.
XXV.
LIISAN SUUNNITELMA.
Heti kun pieni nainen pääsi suurelle tielle, kääntyi hän Wythburniin päin. Pysähtymättä hetkeksikään juoksi hän vain eteenpäin ja kun hän matkallaan sivuutti monta maalaisryhmää, antoi hän itselleen harvoin aikaa vaihtaa heidän kanssaan muuta kuin jonkun tavallisen kohteliaisuuden tahi tervehdyksen ohimennessään.
Oli sunnuntaiaamu ja raskaan ilman läpi, joka ennusti sadetta, kuuluivat Raisen kirkon kellot, jotka kutsuivat ihmisiä aamujumalanpalvelukseen.
"Mikähän pientä Liisaa nyt kiidättää?" sanoi muudan nuori laaksolainen, joka juhlallisena sunnuntaipukimissaan oli matkalla kirkkoon, nähdessään pienen naisen kiiruhtavan ohitseen. "Hänhän riuhtoo eteenpäin kuin hullu."
"Ristitäänkö joku lapsi ennen jumalanpalvelusta, Liisa?" huusi toinen nuori laaksolainen hänen jälkeensä muistaessaan nuoren tytön ihastuksen sellaisessa tilaisuudessa muutamia viikkoja sitten.
Mutta Liisa ei kiinnittänyt huomiotaan kysymyksiin eikä ivaan. Hänen päämääränään ei totisesti ollutkaan nyt kirkko, vaikka hän juoksikin kovemmalla vauhdilla sitä kohti kuin mihin rakkaus jotakin hänen kunnianarvoisuutensa Nicholaksen toimitusta kohtaan milloinkaan ennen oli voinut hänet pakottaa.
Vihdoinkin hän saapui kylään. Hänen isänsä talo oli aivan läheisyydessä, mutta hän juoksi vain eteenpäin; pysähtymättä vaihtamaan sanaakaan puheliaan isänsä kanssa, joka seisoi portailla piippu kädessään ja pukeutuneena sunnuntaipukimiinsa, joilla hän ikävä kyllä vain harvoin kunnioitti pyhäkköä.
"Tuoltahan Liisa tuleekin", sanoi Matthew kääntäen päätään puhuakseen vaimolleen, joka istui tuvassa. "Hän kiitää tiellä kuin hullu vinttikoira."