"Wilson oli hyvin ilkeä rouva Garthille", jatkoi Matthew. "Mutta en milloinkaan saanut selville, miksi. Hän sanoi rouva Garthia noidaksi eikä hän siinä luullakseni suuresti erehtynytkään."
"Ehkä rouva Garth ei aina ole ollutkaan tällainen kuin nyt", sanoi
Jackson.
"Ehkä ei", myönsi Matthew, "mutta hän on ollut äreä ja ilkeä aina siitä päivästä asti, jolloin hän ensi kerran tuli Wythburniin."
"Luulin häntä silloin viattomaksi nuoreksi olennoksi lapsineen", vastasi Jackson.
"Annahan, kun muistelen", sanoi Reuben Thwaite; "hänen tulostaan tänne on kai nyt suunnilleen kulunut kuusikolmatta vuotta."
"Enemmän, veikkonen", sanoi Matthew. "Ostin uudet kangaspuuni paljon ennen hänen tuloaan tänne ja puut ovat tulevana jouluna olleet hallussani kuusikolmatta vuotta."
"Muistelen ihmisten sanoneen, että hän oli paennut miehensä luota, jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin jossakin tuolla pohjoisessa", huomautti Adam Ruthledge oluttuoppiin, jonka hän samalla kohotti huulilleen. "Hän piti varmaankin enemmän pullostaan kuin Sarah voi sietää."
"Ei ollenkaan. Olette aivan väärässä", sanoi Matthew. "Hän oli kuulemma pieksänyt Sarahia alituisesti niin armottomasti, että Sarahin oli ollut pakko paeta hänen luotaan. Ja senvuoksi on Sarah vieläkin niin ilkeä ja äreä."
"Asia on juuri niin", sanoi Reuben.
"Mutta vanhan Wilsonin viha häntä kohtaan antoi minulle kuitenkin paljon ajattelemista", sanoi Matthew jälleen. "Hän halusi poltattaa Sarahin kuin noidan. 'Kaikenlaiset puheet noista noidista ovat vain joutavuuksia ja hullutuksia', sanoin hänelle kerran, 'sillä sellaisia ei ole olemassakaan. Jumala on aina pirua voimakkaampi.' 'Ei, ei', vastasi Wilson, 'et sano sitä hullutukseksi sitten, kun hän taikoo päämme hartioiltamme. Hän tekee kyllä vielä jotakin jollekin joukostamme.'"