"Hssh!" kuiskasi Reuben, kun ovi samassa aukeni ja huoneeseen tuli muudan pitkä ruma punatukkainen nuori laaksolainen, joka näytti hyvin äreältä.
Hieman myöhemmin juuri kun vihuri sattui puhaltamaan hyvin kovasti, saapui Ralph Raykin ja pudisti pois jäätyneen lumen pitkän kauhtanansa liepeistä. Hän oli aivan märkä ja kylmissään, piti paimensauvaa kädessään ja komensi koiraansa, joka oli tullut huoneeseen hänen kintereillään. Vanha Matthew tervehti häntä iloisesti.
"Sinustakin kai tuntuu tänä iltana mieluisemmalta oleskelu lämpimässä huoneessa kuin vuorilla, Ralph." Vanhus iski merkitsevästi silmää, sillä hän oli tarkoittanut enemmän kuin oli sanonut.
"Niin, oleskelen täällä yhtä mielelläni kuin Simin luolassakin, Matthew, jos tarkoititte sanoillanne sitä", sanoi Ralph ojentaen kämmenensä tulta kohti ja hieroen niitä sitten polviinsa.
"Et ole milloinkaan ollut mikään houkkio, Ralph", vastasi Matthew. Ja tarttuen lapioon heitti tämä leikillinen uuninloukon haltija vieläkin suuren turpeen tuleen.
"Siitä on jo kulunut aikaa, kun Sim viimeksi lämmitteli tällaisen tulen ääressä", lisäsi hän nyökäyttäen päätään tulta kohti.
"On kyllä", vastasi Ralph hiljaa kuin koettaen karttaa tätä keskustelunaihetta.
"Siellä, missä ruukku on särkynyt, on palastenkin annettava maata, poikaseni", sanoi vanhus. "Säästä sinä henkeäsi voidaksesi jäähdyttää hernekeittosi ja kuuman oluesi, jota sinulle juuri tuodaan."
Hänen puhuessaan toi emäntä tuopillisen höyryävää olutta antaen sen
Ralphille.
"Anna jokaisen vastata teoistaan, Ralph. Sim on paha mies ja on vain saanut ansioittensa mukaan."