"Hyvin ja hyvinpä tuota tekin näytätte jaksavan. Ette ole paljonkaan muuttunut sitten Dunbarin päivien, olette ehkä hieman lihonut ja antanut partanne kasvaa. En unhota milloinkaan noita aikoja, jolloin palvelin joukoissanne."
"Hyvä on, Brown; mutta miksi johditte meidät taloonne tuollaisia kiertoteitä?"
"Hush!" kuiskasi isäntä. "Tänne on juuri saapunut pari Carlislen pahinta verikoiraa. He laskeutuivat äsken postivaunuista. Tunnen ne roistot. He ovat olleet täällä tänään jo aikaisemminkin. He olisivat varmasti tunteneet teidät ja voi minua, jos he joskus joutuvat vastakkain teidän kanssanne! En antaisi itselleni milloinkaan anteeksi, jos vanhaa kapteeniani kohtaisi jokin onnettomuus talossani."
"Kuinka kauan he viipyvät?"
"Huomiseen varmaankin."
"Kuinka pitkälti on seuraavaan ravintolaan?"
"Kolme penikulmaa Cliftoniin."
"Nukumme puulavitsoilla aamunkoittoon asti, Brown. Ja nyt, poikaseni, hankkikaa meille jotakin syötävää, olipa sitten jäljillämme verikoiria tahi ei."