Saavuttuaan Kendaliin Woodmanin ravintolaan voi Robbie enää tuskin epäilläkään, että Sim oli ollut siellä ja jatkanut matkaansa. Muudan pieni tarjoilijatar, joka vastasi hänen kysymyksiinsä, kertoi Simin ohimenevästä sairaudesta ja hänen nopeasta poistumisestaan erään toisen miehen seurassa.
"Millainen mies hän oli, hyvä neiti, hän, joka vei mukanaan pienen miehen?" kysyi Robbie.
"Hän oli melko komea mies, ehkä niin hyvää sukua kuin joku toinenkin", vastasi tyttö.
"Noin kuuden jalan pituinen ja ryhdikäs ehkä?" kysyi Robbie suoristaen ruumistaan kuin täydentääkseen ja selittääkseen kysymystään.
"Niin; hän oli niin suuri kuin Bully Need ja suora kuin Robin Devil", sanoi tyttö.
Robbie ei tiennyt näiden paikallisten suuruuksien ruumiillisia mittasuhteita, mutta hän ei silti laisinkaan epäillyt, kuka mies oli ollut. Oli ilmeistä, että Sim ja Ralph olivat tavanneet toisensa täällä ja lähteneet jatkamaan matkaansa yhdessä.
"Kuinkahan paljon kello silloin oli, kun he lähtivät?" kysyi Robbie.
"Melkein kaksitoista. Ehkä yksitoista tahi niille paikoin."
Kello oli nyt kaksi ja Ralph ja Sim, jotka ratsastivat hyvillä hevosilla, olivat varmaankin kulkeneet jo monta penikulmaa. Robbien oli hyvin vaikea hillitä suuttumustaan ajatellessaan niitä tunteja, jotka hän oli kuluttanut Winanderissä, ja muistellessaan vanhaa kadunkulman lörpöttelijää, joka oli yllyttänyt hänet hyödyttömään hakemiseen.
"Tuo heikko vanha tyhmeliini!" ajatteli hän mykässä vihassaan. "Kun vanha mies alkaa muuttua vanhaksi akaksi, ei mikään ole sen oikeampaa kuin että hän saa kuolla ja joutua kuopattavaksi."