Robbie ei saanut mitenkään vuokrata hevostakaan, että hän olisi voinut lähteä ajamaan takaa ystäviään. Ne vaikeudet, jotka kiusasivat häntä, eivät olleet kuitenkaan pimittäneet hänen järkeään niin, ettei hän olisi ymmärtänyt, että vaikka hän olisi onnistunut saamaankin hevosen, olisivat hänen mahdollisuutensa olleet vähäiset, kun hänen piti tavoittaa kaksi miestä, joilla oli jo kolmen tunnin etumatka.
Hän meni ravintolahuoneeseen neuvottelemaan Carlislen postivaunujen ajajan kanssa. Mies tyhjensi juuri viimeistä lasiaan ennen nukkumaanmenoaan — hän teki työtä yöllä ja nukkui päivällä. Tämä kunnon mies neuvoi häntä hyvin jyrkästi lunastamaan paikan hänen vaunuihinsa, kun hän tänä iltana lähtee pohjoiseen päin.
"Mutta minulle sanottiin, että te lähdette vasta yhdeksän aikaan", sanoi Robbie.
"Entä sitten?" vastasi ajaja, "noiden miesten on pakko nukkua tulevana yönä; he pysähtyvät varmasti johonkin paikkaan yöksi ja siten tapaamme me heidät. Kannattaako siis teidän kiiruhtaa eteenpäin kuin hullu?"
Ajajaa ei näyttänyt epäilyttävän ollenkaan, hänen olettamuksensa kuulosti hyvin viisaalta ja vaikka hänen suunnitelmaansa ei olisi voitukaan toteuttaa, oli se kuitenkin ainoa käyttökelpoinen. Robbien oli siis pakko tyytyä välttämättömään, kuten monen muunkin henkilön, joilla on paremmat apukeinot käytettävinään.
Ehkä hän salaisesti oli hyvinkin tyytyväinen muutamien tuntien viivykkiin nykyisessä olinpaikassaan, koska hän kuvitteli, että pieni tarjoilijatar oli näyttänyt muutamia veitikkamaisia merkkejä puolueellisuuteen äskeisen lyhyen keskustelun aikana hänen kanssaan saadakseen nauttia hänen seurastaan.
Tyttö oli iloinen nenäkäs nuori veitikka, jonka käytöksessä oli juuri sen verran rohkeutta kuin tavallisesti hänen toimessaan tarvitaankin. Robbien vaatimattomuuden kunniaksi meidän onkin myönnettävä, ettei hän ollut hyvinkään paljon erehtynyt arvostellessaan sitä mielenkiintoa, minkä hän äkkiä oli herättänyt tytössä. Oli ehkä hyvinkin vakavaa velvollisuudentunnon unhottamista ajatella valloittamista, vaikkakin aivan viatonta, tällaisessa tilaisuudessa, puhumattakaan sellaisesta vakavasta rikoksesta, että hän voi unhottaa kaukana oleskelevan Liisan. Mutta Robbien oli pakko alistua välttämättömään matkansa keskeyttämiseen, ja nainen, joka hallitsi hänen tunteitaan, oli onnettomuudeksi liian kaukana voidakseen rauhoittaa ne, eikä hän ollut sellainen nuori mies, että hän voi kestää keimailevien mustien silmien hyökkäystä.
Kun Robbie palasi ravintolahuoneesta ilmoittamaan, että hän aikoo odottaa postivaunuja, pyydettiin häntä keittiön takan ääreen lämmittelemään — etuoikeus, johon päivän kova pakkanen tietysti antoi suurimman aiheen. Siellä hän sytytti piippunsa ja aloitti keskustelun siitä, mille suunnalle hänen ystävänsä todennäköisesti olivat lähteneet.
Oli selvää, etteivät Ralph ja Sim olleet lähteneet suorinta tietä kotiaan Wythburniin, sillä jos he olisivat tehneet niin, olisi hän kohdannut heidät tullessaan Staveleystä. Oli olemassa vain se mahdollisuus, että he olivat sivuuttaneet hänet silloin kun hän oli mennyt ketojen poikki vanhan vaimon tuvalle, mutta se ei tuntunut hänestä ollenkaan uskottavalta.
"Oletteko aivan varma, että haette vanhaa miestä?" kysyi tyttö hyvin korostavasti, minkä oli tarkoitus ilmaista epäilyä Robbien kiihkoa kohtaan nähdä niin paljon vaivaa jonkun vähemmän houkuttelevan kuin toiseen sukupuoleen kuuluvan henkilön takaa-ajamisessa, joka ei saanut olla vanha.