Ravintolan kaukaisimmasta osasta kuuluvan melun keskeltä kuului jonkin oven avaaminen ja sitten ääni, jonka kovemmin kun kaikki muut kuultiin huutavan iloisesti isäntää.
"Minun on pakko mennä heidän luokseen", sanoi isäntä. "He haluavat minua vieraakseen, vaikka olenkin isäntä, ja vaativat minua juomaan heidän kanssaan."
Kun ovi sulkeutui jälleen, nosti Sim pojan polvelleen ja katsoi häneen hyvin hellästi. Pieni mies vastasi hänen katseeseensa hämmentyneen näköisenä, mikä ilme näytti asettavan satoja hiljaisia kysymyksiä Simille hänen ryppyisistä poskistaan ja harmaasta pitkästä takkuisesta tukastaan.
"Muistan ajat, jolloin oma tyttäreni ei ollut sen suurempi kuin tämä poikanen", sanoi Sim.
Ralph ei vastannut, vaan käänsi päänsä syrjään ja kuunteli.
"Hänkin oli äitinsä kullanmuru, Rotha."
Simin ääni tarttui kurkkuun.
"Ja minun myös", lisäsi hän. "Kiusoittelimme joskus leikillämme häntä ja kysyimme: 'Kenen kanssa aiot mennä naimisiin, Rotie', — sanoimme häntä Rotieksi silloin, — 'kenen kanssa aiot mennä naimisiin, Rotie, sittenkuin kasvat suureksi?' 'Isäni kanssa', vastasi hän tavallisesti kietoen pienet käsivartensa kaulaani ja suudellen minua."
Sim nosti känsäisen kätensä otsalleen piilottaakseen kyyneleensä.
Ralph istui vielä vaieten pää sivulle käännettynä ja katsellen tuleen.